Janet Evanovich: Kolmas kovanokka. Suomentanut Hanna Tarkka. WSOY 2009, 354 sivua.

Palkkionmetsästäjä Stephanie Plum saa taas rikolliset vapisemaan, äitinsä häpeämään silmät päästään ja poliisi Joe Morellin haikailemaan peräänsä, kertoo kirjan takakansi. Taas?

Kyllä, Janet Evanovich on kirjoittanut jo viisitoista rapakon takana varsin suosittua Plum-kirjaa, mutta niistä on suomennettu vasta kolme. Uusi tuttavuus Plum on minullekin. Jotain tuttua hänessä silti on; mieleen tulee Sue Craftonin aakkosdekkareiden naisetsivä Kinsey Millhone.

Ruotsalaisdekkarien yhteiskunnallisuutta on Evanovichin tarinasta turha etsiä. Jollei sitten päähenkilön ammattia voida pitää jonkinlaisena arvovalintana. Meillä tuntematonta palkkionmetsästäjien ammattikuntaa kun pidetään valkoisen roskaväen alimpaan kastiin kuuluvana. Apunaan Stephanie Plumilla on tällä kertaa entinen prostituoitu Lula, musta nainen, joka on ”iso ja vahva kuin sumopainija.”

Kolmas kovanokka on samalla tapaa harmitonta ja sujuvaa viihdettä kuin suuri osa amerikkalaisista poliisisarjoista. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa ja siinä sivussa käsitellään vähän ihmissuhteita ja seksiä. Ja kun television tai tässä tapauksessa kirjan kannet, sulkee, on tarina jo haihtunut mielestä.

Paitsi viimeinen lause, joka jää kummittelemaan mieleen: ”Ja sitten hän sipaisi huulillaan niskakuoppaani ja täräytti tuhat volttia suoraan vekottimeeni” (kursivointi toimittajan).