Leif Davidsen: Kuubalaista verta. Suomentanut Sanna Manninen. Otava 2009. 350 sivua.
Taitava ja siksi suosittu tanskalaiskirjailija on vaihtanut maisemaa. Espanja ja Moskova ovat vaihtuneet Kuubaan.
Vaihdos ei ole vaikuttanut Leif Davidsenin kertojan lahjoihin. Aihepiirin tunnelmakin on säilynyt kahden edellisen suomennetun teoksensa tavoin ihmisläheisenä, mutta ah niin ahdistuneena.
Davidsen käyttää kirjoissaan kokijana ja kertojana joka kerta uutta persoonaa. Jo näiden valinta kertoo kirjailijan perehtyneisyyden laaja-alaisuudesta. Jälkiä jättämättä -kirjassa pääosassa oli liikemies ja Tähtäimessä-kirjassa paparazzikuvaaja. Viimeisimmässä teoksessa seikkailun pyörteisiin joutuu historiaa harrastava espanjankielen opettaja.
Yhteinen nimittäjä kyseisillä pääosan esittäjillä on – jopa siis tuolla paparazzikuvaajalla – hyväntahtoisuus ja –nahkaisuus, myös alttius saattaa itsensä ongelmatilanteisiin, joissa vaarassa on yhtä hyvin heidän oma kuin läheistensä turvallisuus.
Kuubalaista verta –teoksessa tämä ominaisuus tarkoittaa sitä, että sisältöä elämäänsä vaimonsa kuoleman jälkeen etsivä tanskalainen espanjankielen opettaja antaa höynäyttää itsensä ystävänpalvelukseen, joka osoittautuu aivan muuksi kuin piti.
Opettajan piti olla hyvän asian puolesta toimiva kuriiri, mutta totuus osoittautuu joksikin aivan muuksi. Kuubalaisen pakolaisvanhuksen pyrkimys saada opettajan avulla kontakti Kuubassa elävään tyttäreensä on vilpitön, mutta samaa ei voi sanoa tahoista, joiden kanssa opettaja vanhuksen toivetta ajautuu toteuttamaan.
Kuuban ystävä ei tätä kirjaa pahastumatta taida lukea. Kirjan Kuuba on kaikin puolin vastenmielinen maa. Se on maa, jossa kansa elää jatkuvassa pelossa ja valvonnassa, Se on maa, jossa korruptio on joka paikassa ja josta kaikki haluavat pois, vapauteen.
Davidsen menee kaiken inhottavan kuvauksessa sitä viileälläkin mielialalla lukevan mielestä liian pitkälle, uskottavuuden rajoille. Yliammuntaa ei tosin tapahdu pelkästään Kuuban suhteen. Vielä enemmän sitä tapahtuu maan vihollisvoimia kuvattaessa. Tasapuolisuuttako tämä?
Kuuban oloja tunteva saattaa yhtyä Davidsenin näkemyksiin oloista maassa. Kun en siellä ole käynyt, en ota kirjan sisältöön tässä mielessä kantaa. Ihmettelen sitäkin enemmän.
Lukukokemuksena Kuubalaista verta ei ole parasta Davidsenia. Idea elämäänsä sisältöä kirjailija Hemingwayn jalanjälkiä seuraamalla etsivästä yksinäisestä historiantutkijasta on kiehtova. Toteutus on kuitenkin varsin epäuskottava.
Että joku käsikirjoitusten nippuko olisi kaivettu vaikeakulkuisen ja kaukaisen vuoriston kätköihin, ja että sellaista käytettäisiin tarkoitukseen, jota tässä ei lukijan jännityksen säilyttämisen vuoksi voi paljastaa.