Suomen Rauhanliitto – YK-yhdistys rakentaa launantaina 24.10 kynttilöistä rauhamerkin eduskuntatalon rappusille.
Rauhanliitto haluaa perinteisenä YK-päivänä muistuttaa asevarustelumäärärahojen leikkaamisen tarpeesta kehitysyhteistyön ja ilmastomuutostalkoiden hyväksi. Kynttilät syttyvät kello 18.30.-
Maailman asevarustelumenot ovat kylmän sodan jälkeisen pienen laskun jälkeen kohonneet yhä suuremmiksi ja ylittävät nyt jo 1 300 miljardin dollarin rajan. Nämä varat tarvittaisiin kipeästi mm. torjumaan ilmastonmuutosta ja auttamaan kehitysmaita selviytymään köyhyyden ahdingosta.
Rauhanliitto muistuttaa, että kuusi vuosikymmentä Hiroshiman jälkeen ja ydinsulkusopimukseen sisältyvästä sitoumuksesta huolimatta ydinaseriisuntaa tai edes sitovaa aikataulua sen suorittamiseksi ei ole saatu aikaan. Tavanomaiset aseet muuttuvat yhä tappavammiksi ja yhä kalliimmiksi. Teoreettisten sotapelien takia anarkistinen kilpavarustelu jatkuu.
Rauhanliiton mielestä on hyvä, että Suomi on osallistunut YK:n rauhanturvatoimintaan ja nyttemmin etenkin EU:n puitteissa kriisinhallinnan kehittämiseen siten, että paikallisten kriisien hallitseminen nähdään ensisijaisesti poliittisena ja siviilikriisinhallinnan tehtävänä, jolloin sotilaallisella toiminnalla on vain näitä toimintoja tukeva luonne. Menestyminen tällä alueella on tuonut maallemme pienen rauhan suurvallan maineen. (KU)