Lastenkirjailija Mauri Kunnas ei ole koskaan kirjojen tekovaiheessa testannut niitä lapsilla. Omat tyttäret eivät olleet kiinnostuneita. Isän työ oli arkea.
– He olivat työhuoneessa, mutta puuhasivat omiaan. Valopöytä niitä kiinnosti.
Nyt aikuisina tyttäret ovat kuitenkin isänsä jalanjäljillä. Toinen opiskelee taideteollista alaa, toinen tähtää tv-käsikirjoittajaksi.
Nykyisin kirjailijalla ei ole lapsikontakteja.
– Olen lapsettomassa tilassa.
Hän ei ole juuri saanut palautettakaan lapsilta, vaikka kuvakirjoja on julkaistu miljoonia kymmenillä kielillä.
– Enemmän palautetta tulee äideiltä.
Sarjakuvia ja pilapiirroksia
Lastenkirjailijaksi Kunnas ei suunnitellut ryhtyvänsä. Hän sanoo olevansa pohjimmiltaan sarjakuvapiirtäjä.
– Mää vaan kokeilin, kun oli aikaa. Kun Suomalainen tonttukirja toi menestystä ja rahaa, tein seuraavan. On vaikea sanoa, olisinko lastenkirjailija, jos muut työt olisivat tuoneet rahaa.
Aiemmin Kunnas toimi mainostoimistossa graafikkona. Samalla hän pohti, mikä olisi piirtäjänä ekonomisin tapa ansaita rahaa. Vastaus oli poliittinen pilapiirros.
– Siinä riittää yksi kuva ja yhteiskunnallinen status on hyvä, hän tokaisee.
– En tiennyt politiikasta mitään, muta kun paikka oli auki, oli kokeiltava.
Niinpä piti opiskella alaa.
– Hyvää se teki. Luin lehtiä.
Jotkut osaavat juosta, toiset piirtää
Kunnas ei muista, koska olisi oppinut piirtämään. Hän on aina osannut ja pitää itseään aika hyvänä piirtäjänä.
– Niin kuin jotkut osaavat juosta muita kovempaa, jotkut osaavat piirtää ihmisen kuinka päin vain, hän pohtii.
Mauri Kunnas osaa, Hannu Lukkarinen osasi, Tarmo Kunnas osaa.
– On niitä muitakin, mutta ei se kovin yleistä ole. Toivosen Sami on helvetin hyvä, Kunnas luettelee.
Toivonen on se mies, joka vaimonsa Aino Havukaisen kanssa osti Kunnaksen kotitalon Vammalasta. Hekin tekevät lasten kuvakirjoja ja niitä löytyy hyllykaupalla Kunnaksen isän vanhasta leluverstaasta.
Hätäinen suttaaja
Kunnas kuvaa itseään suttaajaksi.
– Opin piirtämään siististi vasta opiskeluaikana, kun yritin Aku Ankkaan töihin.
Kunnas sanoo aina olleensa hätäinen, tekevänsä äkkiä jotain.
– Jos katsoo vaikka Koiramäen Killeä, se ei ole eri kuvissa samannäköinen.
Myös koiriin Kunnas sanoo päätyneensä kärsimättömyyttään.
– Katselin Asemanmäellä ikkunasta ulos, kokeilin päässäni pässejä ja kissoja, enkä pystynyt päättämään. Ajattelin, että en ala tässä kauaa istumaan, tehdään vaikka koira.
– Koirat ovatkin hyvä keksintö, niissä on jos jonkinlaista elukkaa, isoja ja pieniä, eri värisiä.
Esimerkiksi kissojen kesken vaihtelu on pienempää.
– Aku Ankassakin melkein kaikki ankkoja lukuunottamatta ovat jonkinlaisia koiria.
Hyväntekijä
Kunnaksella on yhä kesämökki synnyinkaupungissaan Vammalassa, nykyisessä Sastamalassa. Siellä seisoo myös Herra Hakkaraisen talo, vanha pankki, jossa pääsee Kunnaksen tarinoiden maailmaan.
– Kai ne tykkää, Kunnas arvioi vammalalaisten suhtautumista itseensä.
– No, suhtautuvat samalla lailla kuin silloin, kun olin 15-vuotias.
Kunnas toteaa kuitenkin olevansa jopa vähän profeetta omalla maallaan.
– Määhän olen hyväntekijä täällä, hän hymähtää. Hän on lahjoittanut Koiramäen joulukirkko -kirjan tuoton paikallisen, vuosisataisen Pyhän Olavin kirkon uudelleen rakentamiseen, kun sen oli tuhonnut tuhopolttaja 1997. Postimerkinkin hän on piirtänyt paikkakunnalle.
Vielä yksi juttu Vammalasta:
Kunnas vietti rattoisan nuoruuden, kuten Vammalassa nähtävästi lähes kaikki tuohon aikaan. Oli Beatles, kitara, sarjakuvat, undergroundia, naureskelua ja laiskottelua. Hauskanpidosta seurasi Suomen historiassa ainutlaatuinen skandaali. 1968 Vammalan yhteislyseon 8A-luokan oppilaista vain joka kolmas pääsi ylioppilaaksi. Myös Kunnas reputti, englannissa, jota hän oli aina osannut hyvin.
– Kaikki ne lopulta pärjäsivät hyvin elämässä, hän kertoo.
Mauri Kunnas esittelee lapsuutensa maisemat Viikkolehdessä 23.10.