Koko työuran pitäisi olla jatkuvaa osaamisen kehittämistä, totesi Työterveyslaitoksen tutkija Anneli Leppänen palkansaajakeskusjärjestöjen seminaarissa Helsingissä maanantaina. Seminaarissa pohdittiin koulusta, työuria ja työhyvinvointia.
– Hyvä ammatillinen osaaminen on yhteydessä työhyvinvointiin, Leppänen vakuutti.
Pääosin paperiteollisuudessa tutkimuksensa tehneen Leppäsen mukaan työnsä paremmin hallitsevat olivat tyytyväisempiä kuin muut työntekijät.
Tällä hetkellä työelämässä on meneillään valtavia muutoksia. Niiden takia yrityksissä on Leppäsen mukaan tiedettävä, mitä osaamisesta puuttuu ja miten puutteita voidaan paikata. Tärkeää on osata hyödyntää käytettävissä olevat resurssit.
– Myös työntekijöillä pitäisi olla realistinen käsitys itsestään ja omasta osaamisestaan. Se on edellytys oppimiselle. Mitä enemmän ihmiset osallistuvat oman työnsä kehittämiseen, sitä enemmän he oppivat.
Aikuiskoulutus pidentää työuria
Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimusjohtajan Reija Liljan mukaan aikuiskoulutus pidentää työuria. Linja totesi seminaarissa, että vuoden 2005 eläkeuudistus on lisännyt ikääntyvien koulutusta.
Tilastokeskuksen aikuiskoulutustutkimuksen mukaan henkilöstökoulutus on pidentänyt vanhimpien työuria. 55-vuotiailla koulutukseen satsaaminen ei vielä juurikaan näkynyt. 64-vuotiaista työssä jatkaneista työhönsä liittyvää koulutusta saaneita oli kaksi kolmannesta enemmän kuin ilman koulutusta jääneitä.
Ammattiinsa liittyvää koulutusta ovat saaneet lähinnä työssä olevat. Heistä ammatillista aikuiskoulutusta oli saanut 55 prosenttia, kun sitä koki tarvitsevansa vain kaksi viidestä. Työttömistä koulutusta sai 17 prosenttia, kun sitä koki tarvitsevansa 46 prosenttia.
Ammatillisen aikuiskoulutuksen ongelma tuntuu olevan se, että yritykset tarjoavat sitä valmiiksi hyvin koulutetuille. Korkea-asteen koulutuksen saaneista ammattiin liittyvää koulutusta on saanut 69 prosenttia. Keskiasteen koulutuksen saaneista koulutusta on saanut 45 prosenttia ja perusasteen koulutetuista 34 prosenttia.