Amin Maalouf: Samarkand. Gummerus 2009. 361 sivua.
Ranskassa asuvan libanonilaissyntyisen Amin Maaloufin ( s.1947) menestysromaani Samarkand kiertyy 1000-luvun Persiassa eläneen klassikkorunoilija Omar Khaijamin ja hänen (ilmeisesti kuvitteellisen) kadonneen mestariteoksensa ympärille.
Khaijam oli merkittävä filosofi ja astronomi, mutta jälkimaailma tuntee hänet parhaiten elämäniloa, alkoholinkäyttöä ja aistillisuutta käsittelevistä nelisäkeistään, jotka ärsyttivät islamia ahdasmielisesti tulkinneita muslimeja.
Kirjan ensimmäinen osuus sijoittuu 1000-luvulle ja käsittelee Omar Khaijamin suhdetta valtaapitäviin ja fundamentalismiin. Lahjakas Khaijam menestyy niin tieteessä kuin rakkaudessakin ja saavuttaa myös valtaapitävien suosion, vaikka haluaakin elää vain rauhallista elämää.
Sen sijaan hänen vallanhimoinen ystävänsä Hasan-e Sabbah perustaa fanaattisen assassiinien lahkon, joka pitää aikansa islamilaista maailmaa pelon vallassa salamurhien avulla. Maailma muuttuu fanaattisuuden ja väkivallan muovaamana, eikä ainoastaan parempaan suuntaan.
Kirjan toinen osuus taas sijoittuu 1800-luvulle, jolloin Khaijam tuli muotiin anglosaksisessa maailmassa Edward Fitzgeraldin käännöksen myötä. Nuori amerikkalainen Benjamin O. Lesage ryhtyy etsimään Omar Khaijamin alkuperäiskirjoitusta ja päätyy monien mutkien kautta Persiaan.
Muinaisuudesta suuruudestaan huolimatta Persiaa ei hallitse shaahi kuin nimellisesti, ja kolonialistiset suurvallat taloudellisine intresseineen sotkevat maan hallinnon täysin. Lesage osallistuu innolla persialaisten yritykseen uudistaa maansa oloja ja legendaarinen käsikirjoituskin on aivan käden ulottuvilla…
Kirjan eksoottinen maailma vie lukijan menneessään, eikä lukija joudu punastelemaan ainakaan kirjoittajan rasismin ja islamkielteisyyden takia. Muutamilta tavanomaisuuksilta Amin Maalouf olisi voinut välttyä.
Esimerkiksi kadonneen käsikirjoituksen etsiminen on historiallisen romaanin genrelle tyypillinen hieman kliseinen juoni, jota ovat Maaloufin lisäksi hyödyntäneet tähän mennessä ainakin Umberto Eco, Jaan Kross ja Juha Ruusuvuori. Myös kirjan naiskuva on yksiulotteinen ja suhteellisen vivahteeton.
Teos on tutustumisen arvoinen varsinkin siitä syystä, että alkujaan libanonilaisen Amin Maaloufin analyysi poikkeaa kiinnostavalla tavalla totutusta läntisestä ajattelutavasta. Samarkand on samaan aikaan sekä islamilaisen maailman että uskonnollisen suvaitsevuuden puolustuspuhe.