Raimo O. Kojo: Minä, Adolf ja Josif. Veijariromaani talvisodan ajoilta. Minerva 2009. 355 sivua.
Raimo O. Kojon uusin romaani on nimensä mukaisesti hauska, mutta kipeän hirtehisellä tavalla.
Se on kolmen simultaaninäyttämön yhtäaikaisesti etenevä tarina talvisodan ajalta. Eri näyttämöt ovat Suomen Karjalassa sekä Adolf Hitlerin Saksassa ja Josif Stalinin Neuvosto-Venäjällä.
Ilman Hitlerin ja Stalinin mukana oloa romaani olisi – ehkä tasapaksukin – tavallinen evakkoromaani, joka kantaa moraalista huolta sodan jalkoihin jäävistä pienistä ihmisistä.
Kipeän hirtehiseksi romaanin tekee Kojon ilkamointi Hitlerin ja Stalinin sänkykammarihuolilla. Diktaattoreiden naimahuolilla irvailu saa näkökulman karjalaisten vakaviin elämän ja kuoleman kysymyksiin nyrjähtämään lukijan silmissä myös ajoittain veijaritouhuksi.
Eri näyttämöiden tapahtumat rinnastuvat jopa uskaliaalla tavalla. Kaikilla ihmisillä on perimmiltään samat primitiiviset huolensa ja tarpeensa.
Ehkä Kojo uskaltaa verrata näitä eri näyttämöiden ihmiskohtaloita sen varjolla, että hän samalla kykenee osoittamaan persoonallisuushäiriöisten diktaattoreiden leikkikentät ja valtuudet kohtuuttoman suuriksi ja tavoitteet mielettömiksi.
Rinnastuksissa tavallisten karjalaisten tyhmyydet, temput ja oikuttelut itseään isompien tapahtumien paineissa näyttävät harmittomilta muurahaisten touhuilta. Hitlerillä ja Stalinilla on ne saappaat, joilla näiden muurahaisten mättäitä potkitaan.
Kun Kojon hieman vinksahtaneelle mutta siksi myös viiltävälle tekstille antautuu, se vie mukanaan. Vähillä mutta kipeillä historiallisten tosiasioiden poiminnoilla Kojo kykenee esittämään mielipuolisten diktaattoreiden sänkykamarihuolten absurdiuden. Perverssi peli leimasi koko maailmaa 1930- ja 40-lukujen vaihteessa.