Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin. Suomentanut Katriina Huttunen. 604 sivua, Otava.

Kolme vuotta on kulunut Kjell Westön häikäisevästä romaanista Missä kuljimme kerran, joka voitti Finlandia-palkinnon, oli myyntimenestys ja muuntautui nopeasti myös näytelmäksi.

Miten odotukset palkitsee syyskuussa ilmestynyt Älä käy yöhön yksin?

Pakko myöntää vastentahtoisesti, että romaani oli pettymys.

Missä kuljimme -romaanissa Kjell Westö valitsi muutamia pisteitä 1900-luvun alkupuolesta ja tarkensi niihin. Hän onnistui herättämään eri ajanjaksoja henkiin ja luomaan todelliselta tuntuvia ihmisiä historian pyörteisiin. Vuoden 1918 tapahtumiin Westö toi uuden näkökulman, mutta oli myös kuin kotonaan silloin, kun jazz-musiikki saapui Suomeen.

ILMOITUS

Älä käy -romaanissa Kjell Westö yrittää kuvata koko kauden 1940-luvun puolivälistä nykypäivään.

Romaanin alku SKDL:n Helsingin Rautatientorilla järjestämistä rauhantansseista on henkeäsalpaavan upea ja lupaa edellisen romaanin kaltaista mestariteosta.

Sitä ei kuitenkaan saada.

1960-luvulla alkava yhdessä musiikkia tekevien Arielin, Adrianan ja Jounin täyttymätön rakkaustarina elokuvan Jules ja Jim tyyliin tuntuu jopa kliseiseltä, niin paljon kuohuvasta vuosikymmenestä on kirjoitettu. Muusikko-Arielin sekoaminen huumeisiin ja alamäki on se tavallinen tarina. Kauniin Adrianan hiipumisen syyt jäävät arvoitukseksi. Poliitikoksi päätyvässä Jounissa on enemmän särmää. Television radikaali tähtitoimittaja ei päädykään taistolaiseksi, vaan oikeistodemariksi.

Myöhempi Henryn ja Adrianan pikkusiskon Evan yhtä lailla yksipuolinen rakkaustarina tuntuu samalla lailla ikuisesti kypsymättömien ihmisten haahuilulta. Nämä henkilöt kerta kaikkiaan ärsyttävät.

Westö yrittää kuvata kokonaisia vuosikymmeniä, mutta merkkipaalut – ETYK, Tshernobyl, 1980-luvun muoti, 1990-luvun lama – jäävät liian laajassa panoraamassa vain maininnan asteelle.

Yksittäisiin hetkiin enemmän kiinnittyessään Westön romaani nousee heti totutulle korkealle tasolle. Sellaisia ovat muun muassa Jimi Hendrixin Kulttuuritalon keikka, ”Slussenin sissien” epätoivo Tukholmassa ja nuorison lähiöelämä Westön keksimässä Männistössä.

Kjell Westö on sanonut tämän romaanin jäävän viimeiseksi laajaksi Helsinki-romaanikseen. Seuraavaksi on vuorossa jotain muuta.