Vasemmistoliiton puoluesihteerin Sirpa Puhakan mukaan sosiaaliturvan kokonaisuudistusta valmistelevan Sata-komitean työ on jäämässä torsoksi. Näin käy, jos perusturvan uudistuksiin ei tule rahaa.

– Rahan siirtäminen taskusta toiseen sosiaaliturvan selkiyttämisen nimissä ei poista perusturvan aukkoja eikä vähennä luukulta luukulle juoksuttamista, totesi Puhakka Helsingissä.

– Vanhasen hallitus pettää lupauksensa sosiaaliturvan uudistamisesta, jos perusturvaan ei osoiteta rahaa. Perusturvan korjaamiseen tarvitaan rahaa, jotta ihmiset pääsevät viimeiseksi oljenkorreksi tarkoitetulta toimeentulotulta perusturvalle. Vasemmistoliitossa on laskettu, että perusturvan korottaminen 700 euroon helpottaisi merkittävästi erilaisten etuuksien varassa elävien elämäntilannetta, sanoi Puhakka.

Hän piti Sata-komitean pyrkimystä kustannusneutraaleihin muutoksiin epärealistisena. Vastuun siitä kantaa viime kädessä hallitus, jonka ohjeistamana komitea toimii.

– On tunnustettava, että olennainen ongelma on perusturvan matala taso, mikä pakottaa ihmiset hakemaan harkinnanvaraista ja kuittien syynäämiseen perustuvaa toimeentulotukea. Liian pieni työttömyysturva ja korkeat asumiskulut ovat ykkössyitä. Selkeä korotus työttömyysturvaan ja asumistukeen auttavat suuren osan pois toimeentulotukiluukulta, sanoi Puhakka. (KU)