Jari Sedegren & Ilkka Kippola: Dokumentin ytimessä. Suomalaisen dokumentti- ja lyhytelokuvan historia 1904–1944. SKS, Helsinki 2009, 537 sivua.
Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (KAVA) tutkijat Jari Sedergren ja Ilkka Kippola ovat alkaneet paikata suomalaisen elokuvahistorian aukkoja. Juuri ilmestynyt Dokumentin ytimessä on ainutlaatuista tutkimustyötä koko maailmankin mitassa: dokumentteja ja lyhytelokuvia arvostetaan yhä enemmän, mutta niiden historia on poikkeuksetta jäänyt kirjoittamatta. Kirjalla on myös harvinaisen osuva nimi.
Dokumentin ytimessä on ulkomuodoltaan, kuvitukseltaan ja taitoltaan epäilyttävän harmaa ja mustavalkoinen. Vasta lukiessa huomaa, kuinka hyvin sävyt sopivat sisältöön. Erityismaininnan ansaitsee kuvatoimittaja Markku Marttila. Pienet ruutuihin sijoitetut kuvasarjat korostavat sekä elokuvallisuutta että historiallisuutta. Luettavuuden kannalta on upeaa, että viitteet ja muut lähde- ja kirjallisuusluettelot on sijoitettu loppuun. Niistä koostuukin reilut sata sivua.
Sedergren ja Kippola ovat ansioituneita ”elokuva-arkistolaisia”. Sedergren on pätevöitynyt suomalaiseen elokuvasensuuriin liittyvissä kysymyksissä ja hänen elokuvanäkemyksillään on vahva yhteiskunnallinen ote. Kippola on puurtanut 25 vuotta arkistoluolissa dokumenttien ja lyhytelokuvien parissa. On hienoa, että hän on päässyt kirjoittamaan ajatuksensa ja tietämyksensä auki.
Dokumentin ytimessä valottaa monipuolisesti itsenäisen Suomen hapuilevia ensiaskelia valkokankaalla. Sen sivuilla niin maan poliittinen historia, kansatiede, korkeakulttuuri ja taide kuin karu maalais- ja työläisarkikin tulevat yhtä lailla esille. Rintamakuvat, työväenliikkeen ja urheiluelämän huippuhetket sekä uutiselokuvat ja propagandafilmit luovat draamaa vuosikymmenten tapahtumaketjuihin ja sähköistävät jo unohduksiin vaipuneita ajan ilmiöitä.
Tutkijat osaavat sijoittaa lyhyetkin filminpätkät aikaansa. Mutta silti juuri kansakunnan suuresta linjasta poikkeava tai ”unohdettu historia” on kenties teoksen tärkein anti. Dokumentin ytimessä on lähdeteos, josta esimerkiksi televisio voisi poimia kymmenittäin aiheita ja uusia näkökulmia asiaohjelmiinsa, historiallisiin sarjoihinsa.
Myös suomalaisen dokumenttielokuvan pioneerit Oscar Lindelöf, Heikki Aho, Björn Soldan, Erkki Karu, Eino Mäkinen, Sakari Pälsi ja monet muut limittyvät elokuvineen kokonaisuuteen. He ovat ahkeria puurtajia muiden joukossa eikä heitä alttarille nosteta.
Ja kuitenkin: parivaljakko Aho & Soldan käytti lyhytkuvissaan jo eisensteiniläistä elokuvaestetiikkaa ja vastakohtien montaasia. Jopa dokumenttielokuvan pioneerin, Dziga Vertovin ”Kinosilmä”-opit kaiketi tunnettiin. Teoksessa esitelty autonomian ajan dokumenttihistoria ja elokuvatuotannon monipuolisuus eri lyhytkuvayhtiöissä on tuntematonta sarkaa sivistyneemmällekin lukijalle.
Oma lukunsa on tietysti Sakari Pälsi ja hänen Karjala- ja Siperia-kuvansa. Tavallaan Pälsin lähipiirissä kulminoituvat antropologisen ja kansatieteellisen elokuvan synnytystuskat, ensi askeleet ja pitkospuut Suomessa. Niitä pitkin on ollut helpompaa matkata itään kameran kanssa 2000-luvullakin.
Dokumentin ytimessä -teoksen sivuilla vilahtelee alkujohdannon jälkeenkin monenlaisia aikaan sidottuja käsityksiä siitä mitä dokumentti oikein on. Pelkästä todellisuuden tallentamisesta tai epäkohtien paljastamisesta se kohoaa parhaimmillaan runollisiin mittoihin – terapoiden kansakuntaa siinä missä paras fiktio tai kaunokirjallisuuskin.
Tutkija Ilkka Kippolan haastattelu Filmikellarien harmaa eminenssi on julkaistu Viikkolehdessä 2. lokakuuta 2009 sivuilla 38–39.