Buena Vista International Finland

Suomalaista syntyperää olleen jatkosodan aikaisen neuvostovakooja Kerttu Nuortevan tarina on kiehtonut niin tutkijoita kuin taitelijoitakin. Nuortevasta on tehty pari kirjaa. Hän esiintyy sivuhenkilössä myös muutamissa muissa kirjoissa sekä ainakin yhdessä näytelmässä.

Veteraaniohjaaja Jörn Donner, 76, on nyt myös tarttunut Nuortevan tarinaan. Tänään perjantaina ensi-iltansa saava Kuulustelu-elokuva kertoo, miten neuvostodesantin kuulustelut etenivät. Elokuva alkaa siitä hetkestä, kun Nuorteva jää kiinni hakiessaan pesulan tavarasäilytykseen matkalaukussa kätkemäänsä radiolähetintä. Kuulusteluista tulee lopulta vakoojalle tuskallinen kiirastuli.

Donner ei aikoihin ole ohjannut elokuvia. Edellisestä ensi-illasta on aikaa jo 25 vuotta. Vahvassa vireessä hän on edelleenkin. Tositapahtumiin perustuva pienimuotoinen elokuva on tiivistunnelmainen paketti, joka pitää ainakin ne, joilla on jotakin taustatietoa Nuortevasta tai neuvostovakoilusta tiukasti penkillä vajaan parin tunnin ajan.

Donner on sanonut, että hänen mielestään kommunismin kaaduttua on entistä ajankohtaisempaa pohtia, kuinka kauan ihmiset oikeasti uskoivat Neuvostoliittoon sosialistisena paratiisina.

Perusteellisesti koulutettu vakooja

Kerttu Nuortevan oli täysin koulutettu vakooja, jolle oli rakennettu tarkkaan mietitty peitetarina. Elokuvasta ei käy ilmi, miksi Nuortevasta oli tullut niin intomielinen neuvostokansan palvelija. Hänestä kertovissa dokumenteissa viitataan siihen, että tiukkaan vakoiluun sitoutumiseen olisi syynä ollut myös Nuortevan huoli viranomaisten valvonnassa eläneistä alaikäisestä pojastaan ja äidistään.

ILMOITUS

Kovin tehokas Nuorteva ei vakoojana lopulta ollut. Tiedetään, että vajaan puolen vuoden aikana hän lähetti Moskovaan 13 raporttia lähinnä yleisistä asioista, maan talouden tilasta sekä mielialoista.

Donner sanoo elokuvansa taustalla olevan tietoa, jota löytyy muun muassa Ohto Mannisen kolme vuotta sitten ilmestyneestä kirjasta Kerttu Nuorteva – Neuvostokaunotar vakoilujohtajana (Edita 2006) sekä Erkki Tuomiojan isoäidistään Hella Wuolijoesta tekemästä kirjasta Häivähdys punaista (Tammi 2006).

Manninen käytti aikanaan suomalaisarkistojen lisäksi myös neuvostoliittolaisia lähteitä sekä niin sanottua Venona-aineistoa, joka koostuu Yhdysvalloissa myöhemmin avatuista neuvostotiedustelun salaviesteistä. Moskovan arkistoissa on edelleen piilossa pysyvää aineistoa.

Oliko suhde vai ei?

Elokuvassa toisessa keskeisessä roolissa on Nuortevan pääkuulustelija Paavo Kastari.

Vuosikaudet on arvuuteltu sitä, rakastuiko sittemmin Supon edeltäjän Valpon johtajaksikin noussut ja myöhemmin valtiosääntöasiantuntijana tunnettu Kastari oikeasti neuvostovakoojaan vai oliko hänen mahdollinen flirttinsä vain kuulustelutaktiikkaa.

On epäilty myös, että tietoja kuulustelijan ja kuulusteltavan läheistä suhteista on haluttu myöhemmin ihan tietoisesti levittää. Niiden on arveltu perustuvan Nuortevan myöhemmin Neuvostoliitossa antamiin kuulustelulausuntoihin, joiden yhtenä tarkoituksena oli hämätä ja kostaa.

Donner jättää monen muuan tavoin asian katsojan pääteltäväksi. Älykkäissä keskusteluissa Kastari ja Nuorteva olivat joka tapauksessa samalla aaltopituudella. Tätä samaa rakastumis–ihastumis-teemaa ovat käsitelleet aiemmin myös Heikki Ylikangas näytelmässään Ne kahdeksan valittua sekä Mannisen kirjassaan Nuortevasta

Niin tai näin, mutta varmaa historiatiedoissa on, että Kastari vetosi Valpon päällikkönä Nuortevan armahtamiseksi.

Kastari käyttikin kuulusteluissa paljon aikaan eri kirjoista ja taiteesta yleensä käytyihin keskusteluihin.

Kun tällainen hivutustekniikka ei tehonnut, niin Valpo tiukensi linjaa ja kutsui leiriä vaihtaneen SKP:n entisen pääsihteerin Arvo Poika Tuominen kahdenkeskiseen keskusteluun Nuortevan kanssa. Tämän tapaamisen jälkeen Nuorteva romahti täysin ja antoi täydellisen tunnustuksen, jossa monet yksityiskohdat olivat yhtä jo muuta kautta saatujen tietojen kanssa. Tuominen oli kerrannut omia kokemuksiaan sekä kertonut myös monien, merkittävienkin suomalaiskommunistien kohtaloista Stalinin vainoissa.

Kassilallakin käsikirjoitus

Kastarin ja Nuortevan mahdollinen suhde on kiinnostanut muitakin elokuvantekijöitä. Ainakin ohjaaja Matti Kassila teki aiheesta aikoinaan elokuvakäsikirjoituksen. Aihetta on käsitelty myös Kassilan yhdessä Pekka Lounelan kanssa tekemässä kirjassa Kahden naisen sota (WSOY 1985)

Kassila kommentoi Donnerin elokuvaansa liittyviä haastatteluja Uutispäivä Demarin lukijasivulla (18.9.). Hän viittaa laajaan taustamateriaalinsa ja väittää Donnerin antavan Kastarin toiminnasta osin harhaanjohtavan kuvan.

Kassilan mukaan Kastari ei pettänyt Nuortevaa luvatessaan tälle mahdollisuuden paeta länteen. Asiakirjat todistavat Kassilan mukaan Kastarin toimineen lupaustensa mukaan, mutta Nuorteva itse teki päätöksen paluustaan Neuvostoliittoon.