Jos täytyy valita yksi asia, johon kiteytyy perinteisiä vasemmistolaisia instituutioita vaivaava muutosvastarinta, perustulo on hyvä ehdokas. Uudistuksena se on mittava, jopa mullistava ja vaikutuksiltaan ennennäkemätön – aivan kuten yleinen ja yhtäläinen äänioikeus 1800-luvulla.
Erotuksena yli sadan vuoden aikaiseen tilanteeseen nykyvasemmisto korostaa perustulon uhkia ja vaikenee sen mahdollisuuksista. Erityisesti tämä koskee SDP:tä ja ammattiliittoja. Vasemmistoliitossa asenne on keskimäärin myönteisempi, vaikka toisenlaisiakin äänenpainoja esiintyy jopa puoluevaltuuston kannanottoja myöten.
Mikään suuri yhteiskunnallinen uudistus ei ole ongelmaton. Tämä pätee myös perustuloon, mutta pelkkä mahdollisten ongelmien mainitseminen ei riitä perusteeksi vastustaa uudistusta. Jopa vasemmiston piirissä esiintyy luterilaiseen työetiikkaan vetoamista, jonka moderni tulkinta on muuntanut velvollisuudeksi tehdä ansiotyötä. Vaikka perustulolla olisi mitä myönteisiä vaikutuksia tahansa, ei yksinkertaisesti ole sopivaa että rahaa tulee tilille ilman työvelvoitetta.
Laiskottelu mahdollistuu, jos ansiotyöstä voi kieltäytyä. Tämä onnistuu nykyäänkin. Työvoimatoimiston kautta työtarjouksia tulee harvoin ja haastattelussa voi aina sanoa että tarjottu työ ei erityisesti kiinnosta. Mikään työnantaja ei palkkaa tällaista työnhakijaa.
Perustulo kuitenkin tekisi ansiotyöstä kieltäytymisestä sosiaalisesti hyväksytympää, mikä on aivan oikein, koska sopimattoman huonoista työehdoista täytyy voida kieltäytyä. Vaihtoehtoinen toimeentulo lisää työntekijöiden neuvotteluvoimaa suhteessa työnantajiin. Työelämän epätyypillistyminen on johtanut siihen, että ammattiliittojen edellytykset valvoa tarjottavien työpaikkojen laatua ovat heikentyneet. Siksi neuvotteluvoimaa täytyy hakea myös yksilötasolta.
Työstä kieltäytymisen tuomitseminen perustuu siihen myyttiin, että tarjolla oleva työ olisi automaattisesti kohtuullista ja reilua. Päinvastoin: juuri työstä kieltäytymisen mahdollisuus takaa, että tarjolla oleva työ täyttää edes kohtuullisuuden vähimmäisvaatimukset.
Työn tuottavuuden parantuminen on johtanut siihen, että viime laman jälkeen järkevää ansiotyötä ei ole löytynyt läheskään kaikille. Työttömien, piilotyöttömien, ali- ja vajaatyöllisten jne. yhteenlaskettu määrä oli vähintään 15–20 prosentin luokkaa jo ennen nykyistä taantumaa. Historian valossa ei näytä realistiselta olettaa että kokopäiväistä ansiotyötä olisi jatkossakaan tarjolla kaikille halukkaille.
Ei välttämättä ole edes tavoittelemisen arvoista, että tuottavuuden kasvun työttömyyttä lisäävä vaikutus kompensoituisi entistä rivakammalla talouskasvulla, mikä olisi työllisyyden ylläpitämisen edellytys. Hallitun vajaatyöllisyyden yhteiskunta – työn jakaminen –voi olla kauan etsitty Marx-henkinen vapautuminen työn orjuudesta.
Vajaatyöllisyyden yhteiskunnassa ei ole kohtuullista edellyttää, että kaikki kynnelle kykenevät ovat kokopäiväisessä ansiotyössä. ”Ought implies can”: jos jokin on velvollisuus, sen on myös oltava mahdollista. Jos ansiotyö on velvollisuus, kaikilla pitäisi olla siihen mahdollisuus.
Yhteiskunta, jossa kaikki ovat kokopäiväisessä ansiotyössä, on utopiaa. Perustulo, joka tähtää ihmisten vapauden asteiden lisäämiseen tässä ja nyt, on reaalipolitiikkaa.
On totta, että perustulo lisäisi esimerkiksi keikkatyön tarjontaa, koska sen tekemiseen syntyisi taloudellinen kannustin, mutta on ehkä hyvä että keikkatyötkin tulee tehtyä.
Kaikkein pahimmin perustulon vastaisuus osuu ihmisiin, jotka pienellä lisätyöllä voisivat parantaa taloudellista asemaansa, mutta tarveharkintainen ja syyperustainen tukiviidakko estää sen. Tämä on vihreiden vuoden 2007 eduskuntavaalien alla esittämän 440 euron perustulon keskeisin argumentti. On väitetty, että esitys on oikeistolainen, koska 440 euroa on liian vähän, mutta tämä perustuu väärinkäsitykseen. Vihreiden mallissa perustuloa täydentää harkinnanvarainen sosiaaliturva, kuten asumistuki. 440 euron perustulo on 440 euroa enemmän kuin vasemmiston perusturvamalleissa, joissa perustulon taso on 0 euroa.
Perustulo voisi nykyisellä hintatasolla olla ehkä 500–600 euroa kuussa. Se olisi tulonsiirto hyvätuloisilta pienituloisille ja uudistaisi sosiaaliturvan vastaamaan yhteiskunnan todellisuutta. Perustulo on tie kohti toisenlaista, parempaa yhteiskuntaa.
Kirjoittaja on Vasemmistofoorumin tutkimusjohtaja