– Sehän oli ihan imarteleva kommentti, tuottaja Sami Jahnukainen nauraa.
Nuoret tekijät, Jukka Kärkkäinen ja Jahnukainen ovat nyt jo saaneet paljon kehuja – etenkin siitä pohjoisesta ulottuvuudesta.
– Olemme huomanneet, että aika paljon ulkosuomalaiset ja Suomessa asuvat ulkomaalaiset ovat nähneet suomalaisuutta tuossa elokuvassa. Jotain sellaista mikä kertoo pohjoisesta mielenlaadusta.
Dokumentti seuraa usean eri ihmisen elämää. Joukkoon mahtuu erakoitunut filosofipappi, mielenterveytensä kanssa kamppaileva nainen ja nuori isä. Heidän tarinoista muotoutuu kuva ihmisistä, jotka ovat uskaltaneet tulla paljastamaan hyvin henkilökohtaisia ja rajujakin asioita elämästään.
Erityisen hienon dokumentista tekee juuri se, että katsojalle todella tulee tunne, että pääsee kurkistamaan jonkun ventovieraan olohuoneeseen.
Isyys kantava
teema
Elokuvasta voi poimia yhden pääosanesittäjän, vaikka varsinaisesti sellaista ei olekaan. Tero on elokuvassa paljon esillä ja hän oli myös ensimmäinen joka elokuvaan valittiin. Ohjaaja Kärkkäisen mukaan sen takia, että mies oli vanha tuttu. Lisäksi elokuvan tekemisen aikana tapahtui asioita, jotka alkoivat viedä tarinaa eteenpäin aivan kuin itsestään.
– Kun koekuvaukset alkoivat, niin Tero ilmoitti, että hänestä tulee isä. Hän myönsi, että se pelottaa ja koko elämä muuttuu, Kärkkäinen kertoo.
Siitä pelosta Kärkkäinen sai yhden draaman kaaren, ja Terosta tuli elokuvan kantava pilari. Dokumentissa näkyy kuinka hämmentynyt mies yrittää selvittää suhteensa tulevan lapsensa äitiin ja painii isyyden paineiden kanssa. Tästä teemasta tuli yllättäen myös Kärkkäiselle todella ajankohtainen elokuvan teon aikana.
– Teron isä sanoi minulle kuvausten aikana minun olevan jo sen ikäinen, että jos haluan lapsia niin pitäisi alkaa tekemään jo. Siitä meni pari päivää ja eräs ihminen halusi tavata ja ilmoitti, että minusta on tulossa isä.
Dokumenttia, joka nojaa niin vahvasti henkilöihin ja heidän persoonallisuuksiin voi olla miltei mahdotonta käsikirjoittaa etukäteen. Tuottaja Jahnukainen myöntää, että dokumentti käsikirjoitetaan oikeastaan vasta leikkauspöydällä.
– Oli jossain määrin vaikeaa saada sanoiksi sitä ajatusta mikä tuossa elokuvassa oli taustalla ja millaista elokuvaa siitä on tulossa, Jahnukainen sanoo.
”Mehän ollaan
matkapsykologeja”
Muutamat tyypit olivat tekijöille ennestään tuttuja. Muut haettiin lehti-ilmoituksen perusteella.
– Haimme itse asiassa radion keskusteluohjelmiin säännöllisesti soittavia ihmisiä. Vastauksia tuli ja Jukka lähti kuvaaja J-P Passin kanssa kiertämään ja tutustumaan ihmisiin, Jahnukainen sanoo.
Henkilöiden etsiminen elokuvaan osoittautui rankaksi matkaksi, josta jo itsestään olisi ollut aineksia useampaankin elokuvaan.
– Se oli rankkaa kuunnella 4-5 tuntia tarinaa siitä kuinka poika on tappanut itsensä. Siinä tajuttiin, että mehän ollaan ikään kuin matkapsykologeja, mutta emme osanneet suojautua siltä kaikelta mitenkään. Oltiin aika puhki ja se kaikki vain suodattui läpi. Ja voitiin ajaa puoli tuntia, ettei pystytty sanomaan mitään. Hyvä kun pystyttiin hengittämään, Kärkkäinen sanoo.
Ja yksi tarina muutti muotoaan aivan täysin.
Yllättävä
käänne
Elokuvassa ihmisten yksinäisyys ja seuran kaipuu ovat kouriintuntuvia. Heitä ei ollut vaikea saada avautumaan kipeistäkään asioista. Ongelma oli melkeinpä päinvastainen.
– Yksi kysymys ja 40 minuuttia puhetta, Kärkkäinen nauraa.
Yksi tarina on erityisen raju. Elokuvassa kuvataan tilannetta, jossa nainen on juuri päässyt pois mielisairaalasta ja palaamassa miesystävänsä Maunon luo. Kärkkäinen ja Jahnukainen kertovat, että alun perin he menivät tekemään ihan toisenlaista tarinaa.
– Maunon olimme tavanneet jo aikaisemmin. Kun menimme häntä kuvaamaan, niin kuulimme, että Maunon tyttöystävä oli tulossa kylään. Sitten vasta paljastui, että hän on tulossa mielisairaalasta, Jahnukainen sanoo.
– Olihan se rankkaa mutta ei mitenkään epäinhimillistä. Tällaistakin tapahtuu. Kullakin on huonoja ja parempia hetkiä. Jos tuntuu, että näin voisi tapahtua itsellekin, niin kuinka sitä ei sitten voisi näyttää, hän jatkaa.
Kärkkäisen mukaan elokuvan hahmoihin on lopulta kaikkiin helppo samaistua.
– Ei siellä ole yhtään sellaista ihmistä, johon en pystyisi peilaamaan itseäni. Löydän itseltäni samoja piirteitä. Nämä ihmiset ovat paljon rohkeampia kuin minä siinä mielessä, että he uskaltavat olla siellä kameran edessä.
Suomen
brändiveturi?
Kansakunnan olohuone on sekä Kärkkäisen että Jahnukaisen ensimmäinen iso produktio, ja se on myös ensimmäinen iso, jonka heidän perustamansa Mouka-filmi on tehnyt.
– Päätettiin yhden onnistuneen elokuvan jälkeen yrittää tuotantoyhtiön perustamista ja itse asiassa Kansakunnan olohuoneella polkaistiin firma pystyyn, Jahnukainen kertoo.
Tuotantoyhtiö on ollut toiminnassa jo kolme vuotta. Kunnianhimoinen tavoite on tehdä taiteellisesti ennakkoluulottomia elokuvia. Pitkä fiktio on jo suunnitteilla. Ensin odotetaan kuitenkin Kansakunnan olohuoneen vastaanotto. Odotukset sen suhteen ovat suhteellisen vaatimattomat.
– Toivottavasti se olisi muidenkin mielenkiintoinen kuin vain meidän, Jahnukainen kertoo.
Toivottavasti jopa Suomen ulkoministerin. Tampereen lyhytelokuvajuhlien tuomariston kommentin rohkaisemana dokumentti lähetettiin myös Suomen ulkoministeriöön.
– Laitettiin viesti, että voivat käyttää jos kokevat aiheelliseksi. Ei ole vielä tullut vastausta, vielä odotellaan.
Dokumentti Kansakunnan olohuone sai ensi-iltansa perjantaina.