Lehtikuva/ RALPH ORLOWSKI

Die Linke ensi kertaa läntisen Saksan osavaltiohallitukseen?

Kolmessa Saksan osavaltiossa, Saarlandissa, Saksissa ja Thüringenissä, pidetyt maapäivävaalit olivat takaisku kristillisdemokraateille. Vasemmistopuolue Die Linke selviytyi voittajana. SPD rämpii edelleen syvällä.

Kristillisdemokraatit menettivät yksinkertaisen enemmistönsä Ranskan rajalla sijaitsevassa Saarlandissa ja itäisessä Thüringenissä. Puolue säilyi suurimpana, mutta menetti edellisessä 13 prosenttiyksikköä ja jälkimmäisessä 11,8 prosenttiyksikköä. Molempien vasemmistopuolueiden, Linken ja SPD:n, tavoite lopettaa CDU:n yksinvalta onnistui. Saksissa CDU säilytti asemansa 40,2 prosentin tuloksella.

Voittajia olivat Linken lisäksi liberaalit (FDP) ja vihreät. FDP ja vihreät onnistuivat 15 vuoden tauon jälkeen palaamaan Thüringenin maapäiville.

Vasemmistopuolue Linke on toiseksi suurin puolue Thüringenissä (27,4 %) ja Saksissa (20,6 %) sekä kolmanneksi suurin Saarlandissa (21,3 %).

Viisi vuotta sitten silloinen PDS sai Saarlandissa vaivaiset 2,3 prosenttia äänistä. Nyt kärkiehdokkaana oli SPD:stä vasemmistopuolueeseen siirtynyt Oskar Lafontaine, joka toimi osavaltion pääministerinä 1985–1998.

Vain Thüringenissä sosiaalidemokraatit onnistuivat parantamaan asemiaan (nyt 18,5 %, 2004 14,5 %). Saksissa puolue jäi tasolle, jolle se syöksyi edellisissä vaaleissa (10,4 %). Saarlandissa tappiota tuli yli kuusi prosenttiyksikköä, mutta puolue säilyi toiseksi suurimpana (24,5 %).

ILMOITUS

Viisi vuotta sitten uusnatsien NPD järkytti saksalaisia saatuaan Saksissa vajaan kymmenen prosentin äänisaaliin. Nyt sen kannatuksesta putosi reilu kolmannes Tulos kuitenkin tarkoittaa sitä, että puolueella on Saksissa pysyvää kannatusta.

Uusia kuvioita osavaltiohallituksiin

Vaalien tulos ennakoi mahdollisia uusia yhteistyökuvioita Saarlandissa ja Thüringenissä. CDU tosin pyrkii pitämään hallituksen johdon käsissään ja liittoutumaan FDP:n ja vihreiden kanssa ja on hätätilassa valmis myös niin sanottuun suureen koalitioon SPD:n kanssa. Puna-puna-vihreä vaihtoehto on kuitenkin molemmissa varteenotettava.

Ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier, SPD:n kärkiehdokas syyskuun liittopäivävaaleissa, tukee hallitusyhteistyötä Linken kanssa osavaltioissa. Sosiaalidemokraatit eivät kuitenkaan ole valmiita siihen, että Linken edustaja toimisi pääministerinä. Myös vihreät vastustavat sitä.

Kyse on Thüringenistä, jossa Linke on SPD:tä selvästi suurempi ja jossa Linken Bodo Ramelow on näin itseoikeutettu pääministeriehdokas.

Osavaltiohallitusten muodostaminen siirtynee yli neljän viikon kuluttua pidettävien liittopäivävaalien. Yksinkertaisin on tilanne Saksissa, joka saanee CDU:n ja FDP:n muodostaman porvarihallituksen.

CDU hävisi myös paikallisvaalit

Saksan väkimäärältään suurimmassa osavaltiossa Nordrhein-Westfalenissa pidetyt paikallisvaalit lisäsivät kristillisdemokraattien ahdinkoa. Kokonaisäänimäärissä puolueen tappio oli noin viisi prosenttiyksikköä Lisäksi se menetti pormestarinpaikkoja sosiaalidemokraateille, muun muassa Kölnissä. SPD puolestaan kärsi runsaan kahden prosenttiyksikön tappion, kun taas muut kolme liittopäiväpuoluetta paransivat asemiaan.

Die Linke sai äänistä 4,4 prosenttia ja tähtää ensi vuoden maapäivävaaleissa yli viiden prosentin äänikynnyksen ja siten maapäiville.

Läntisissä osavaltioissa Linke on jo Bremenin, Hampurin, Hessenin, Niedersachsenin ja Saarlandin parlamenteissa.