Molotov-Ribbentrop -sopimus kiistojen silmässä 70-vuotispäivänään:
Josif Stalinin Neuvostoliiton silloinen uusi ulkoministeri Vjatsheslav Molotov ja Adolf Hitlerin puolueluottomies Joachim von Ribbentrop allekirjoittivat sopimuksen Moskovassa yöllä 23–24.8.1939.
Sopimukseen liittyi salainen lisäpöytäkirja, jonka aitoudesta kiisteltiin pitkään. Siinä Neuvostoliitto ja Saksa sopivat tulevien rajajärjestelyjen raameista ja jakoivat väliin jäävät alueet vaikutuspiireihinsä. Baltian maiden ja Suomen oli määrä jäädä Neuvostoliiton huomaan.
Molotov-Ribbentrop-sopimus oli toiseen maailmansotaan johtaneen kehityksen muodollinen loppukäänne. Se ei tullut yllätyksenä, ja kuitenkin se yllätti. Olihan Neuvostoliitto esiintynyt nimenomaan fasistisia akselivaltoja Saksaa ja Italiaa vastaan muun muassa Espanjan sisällissodassa.
Pian sopimuksen hyväksymisen jälkeen Hitlerin Wehrmacht hyökkäsi Puolaan. Iso-Britannia ja Ranska julistivat Saksalle sodan ja myöhemmin syyskuussa puna-armeijan joukot tunkeutuivat Itä-Puolaan – toinen maailmansota oli syttynyt jo muodollisestikin.
Münchenin petos
käännekohtana
Molotovin-Ribbentropin -sopimus oli ja on edelleen erikoinen ja kiistanalainen tapahtuma.
Vielä Yhdysvaltain presidenttipari George W. Bushin ja Dick Cheneyn aikana läntisissä ajatushautomoissa juuri 23.8. suunniteltiin natsismin ja stalisminin eli toisin sanoin totalitaaristen hallintojen ja niiden uhrien muistopäiväksi.
Juhlasta oli määräkin tulla uusien riitojen aihe, kun jo etukäteen tiedettiin Venäjän vastustavan toisen maailmansodan kokonaisuuden uutta, sen mielestään tarkoitushakuista uudelleenkirjoittamista.
Äskettäin Varsovassa pidetyssä historioitsijoiden ja politologien kokouksessa Moskovan Kansainvälisten suhteiden instituutin MGIMO:n rehtori, akateemikko Anatoli Torkunov totesi maailmansodan alun arviot kirjaviksi, mutta sodan aaton peruskehityskuluista oltiin hänen käsityksensä mukaan kuitenkin yhtä mieltä.
Niissä on pidettävä kiinni vakavan tutkimuksen perusotteista. Esimerkiksi mitään yksittäistä tapahtumaa ei pidä periä irti ajankohdastaan ja yhteyksistään eikä käyttää yksipuolisiin propaganda- tai vihakampanjoihin.
Nezavisimaja Gazetan julkaisemassa laajassa yhteenvedossa Torkunov toteaa: ”Jos meidän on etsittävä sotaa edeltäneiden vuosien kohtalokkaassa tapahtumaketjussa murroskohtaa, sitä katkosta, josta alkoi tie sotaa kohti, niin se on juuri München”.
Sota alkoi
Münchenistä
Hitlerin ja Benito Mussolinin isännöimä Münchenin sopimus syntyi 29–30.9.1938, kun Iso-Britannian ja Ranskan pääministerit asiallisesti pettivät Tshekkoslovakialle antamansa lupaukset ja sopimukset.
Hitler ja lännen johtajat yksinkertaisesti sanelivat Tshekkoslovakialle päätöksensä kuulematta itse tshekkoslovakialaisia. Hitler liitti Tshekin niin sanotut sudeettialueet Natsi-Saksaan ja niillä asuneet tshekit karkotettiin jäljelle jääneeseen, puolustuskyvyn menettäneeseen Tynkä-Tshekkiin.
Natsimielisten brittijohtajien turvin Hitler esiintyi jo niin julkeasti, että Tshekkoslovakian edustajaa ei edes päästetty neuvottelutiloihin. Myös Tshekkoslovakian itsenäisyyden olennainen takaaja Neuvostoliitto pidettiin poissa.
Harvemmin muistetaan, että myös Britannia ja Natsi-Saksa olivat solmineet hyökkäämättömyyssopimuksen jo valmistautuessaan jakamaan Tshekkoslovakian. Ranska ja Saksa allekirjoittivat hyökkäämättömyyssopimuksen joulukuussa 1938.
Maaliskuussa 1939 Hitler rikkoi kaikki sopimukset ja miehitti Tynkä-Tshekin. Samalla Slovakiasta syntyi ”itsenäinen” pappisfasistinen vasallivaltio.
Torkunovin mielestä München mursi siihen saakka vallinneen sopimusten ja välipuheiden järjestelmän. Se muutti jyrkästi kokonaisvoimasuhteita Saksan ja Italian hyväksi.
Molotov-Ribbentrop
maksoi potut pottuina
Neuvostoliitto yritti vielä Münchenin jälkeenkin koota kollektiivista turvallisuusjärjestelmää Saksan etenemistä vastaan. Turhaan.
Jo viime syksynä Kansan Uutisten Elias Krohn esitteli lehdessä (KU 3.10.08) Venäjän ulkomaantiedustelun (SVR) arkistomateriaalia 1930-luvun loppupuoliskolta. SVR:n edustajan mukaan useiden maiden diplomaatit raportoivat hallituksilleen, että Britannia ja Ranska eivät torjuisi Saksan etenemistä kohti itää.
Maanantaina SVR kertoi uudesta dokumenttikokoelmasta Baltian maat ja geopolitiikka (Pribaltika i geopolitika). Neuvostoliiton tiedusteluelinten käsiin 1935–45 päätyneet salaiset asiakirjat paljastavat varsin tyhjentävästi silloisten länsijohtajien aikeita.
SVR:n selvityksen mukaan Kreml oli niistä selvillä. Brittijohtaja Neville Chamberlain pelkäsi kaikessa bolshevismin tartuntaa. Josif Stalin toki käsitti läntisten neuvottelijoiden haluttomuuden yhteisiin toimiin Saksan hillitsemiseksi. Stalinin epäluulot tai vainoharhat saivat raporteista vahvistusta: länsi halusi nopeasti sysätä Saksan ja Neuvostoliiton toisiaan tuhoaviin yhteenottoihin.
Samalla Neuvostoliiton oli huomioitava Siperian Kaukoidän rintama, jossa Saksan ystävä, keisarillinen Japani, eteni kesän ja alkusyksyn kuukausina 1939.
”Tämän vuoksi ainoaksi Neuvostoliiton käytettävissä olevaksi itsepuolustuksen keinoksi tuli hyökkäämättömyyssopimuksen solmiminen. Sen turvin voitiin estää ennalta natseja kaappaamasta Baltian maita ja muuttamasta aluetta Neuvostoliiton alueelle tunkeutumisen sillanpääasemaksi”, selitti SVR:n lehdistötoimisto maanantaina.