Vasemmistonuoret vierailulla Palestiinassa
Tie meinasi nousta pystyyn heti alussa.
Vasemmistonuorten delegaatti pysäytettiin pari viikkoa sitten Brysselin lentokentällä matkalla Tel Aviviin Israeliin.
Israelilaislentoyhtiö El Alin virkailijat tahtoivat tarkastaa epäilyttävästi aktivisteilta vaikuttavan porukan matkatavarat, vaikka ne oli jo läpivalaistu ja kuljetettu lentokoneen ruumaan.
Lennolta siis myöhästyttiin, mutta seuraavalla päästiin Tel Aviviin.
Siellä sama meno jatkui. Delegaatin jäsenet suljettiin erillisiin kuulusteluhuoneisiin ja heiltä tivattiin syytä Israelin-matkaan.
– Miksi haluatte tänne? Enhän minäkään tule Suomeen, virkailija järkeili.
Oli parasta tunnustaa, että kysymys on kehitysyhteistyöhankkeesta, jossa rakennetaan nuorille tietokonein varustettuja keskuksia. Ja että tarkoituksena olisi vierailla Länsirannan palestiinalaisalueilla, jonne keskuksetkin myöhemmin nousevat.
– Ei ole mitään Palestiinaa, on vain Israel! virkailija kiihtyi.
Ryhmä pääsi jatkamaan matkaansa vasta aamulla.
Kiusantekoa
turvallisuuden sijaan
Se mikä Suomesta tulleelle kehitysyhteistyöryhmälle oli käsittämätöntä mielivaltaa, on palestiinalaisille arkea. Joskin käsittämätöntä sittenkin.
Poliisien turvallisuuden nimissä tekemät tarkastukset ovat tavallisia. Hebronissa on jopa kortteleita, joissa asukkaat eivät saa lukita oviaan, koska poliisilla on oltava esteetön pääsy kaikkialle.
– Turvallisuudesta huolehtimisen sijaan Israelin toimissa onkin kysymyksessä enemmänkin kiusanteko, Vasemmistonuorten Palestiina-kampanjan koordinaattori kertoo.
Palestiinalaisten asuttamassa Itä-Jerusalemissa ei esimerkiksi myönnetä rakennuslupia. Koska ihmisten on kuitenkin pakko asua jossakin, täytyy talot rakentaa luvatta.
Luvattomissa taloissa asuminen on jatkuvaa epävarmuuden sietämistä. Milloin tahansa viranomaisilta saattaa tulla ilmoitus, jossa ilmoitetaan, että rakennus puretaan parin viikon varoitusajalla.
Silloin omaisuutensa taloon sijoittaneet perheet jäävät kodittomiksi.
Laittomia siirtokuntia
rakennetaan lisää
Karttaa katsomalla saattaisi luulla, että Länsiranta ja Gaza ovat palestiinalaisten aluetta. Vasemmistonuorten delegaatin jäsen kumoaa käsityksen.
Palestiinalaisalueet on jaettu kolmeen vyöhykkeeseen, joista yhdessä on täysi palestiinalaishallinto. Toisella vyöhykkeellä hallinto on nimellisesti jaettu puoliksi, mutta käytännössä valta on Israelilla.
Kolmas vyöhyke on täysin israelilaisten hallinnassa, vaikka se sijaitsee nimellisillä palestiinalaisalueilla.
Käytännössä vyöhykkeet ovat pieniä saarekkeita, ja yhdessä kaupungissa voi olla kaikkien kolmen vyöhykkeen alueita.
Israelin hallinnassa olevilla alueilla palestiinalaisten oikeusturva on heikko. Palestiinalaisviranomaiset eivät saa toimia Israelin siirtokunnissa. Israelin viranomaiset taas eivät välitä palestiinalaisiin kohdistuvista rikoksista, joita osa siirtokuntalaisista tekee.
Kaikki siirtokuntien asukkaat eivät kuitenkaan ole ääriuskonnollisia konservatiiveja. Siirtokunnat houkuttelevat köyhää juutalaisväestöä esimerkiksi Etiopiasta, Itä-Euroopasta ja Venäjältä, sillä niiden alueella maasta ei tarvitse maksaa mitään.
Siirtokuntia rakennetaan jatkuvasti lisää ja niiden välille rakennetaan tieverkkoa. Kysymys ei ole väliaikaisratkaisusta.
– Kaikki siirtokunnat ovat kansainvälisen lain mukaan täysin laittomia, vaikka Israel puhuu laillisista ja laittomista siirtokunnista.
Miehitys on raskasta
myös israelilaisille
Kaikki israelilaiset eivät hallintonsa toimia hyväksy.
Vasemmistonuorten delegaatti tapasi Jerusalemissa israelilaisnaisen, Mayan, joka oli kieltäytynyt aseista Gazan sodan aikana viime vuodenvaihteessa.
Hänet passitettiin useampaan kertaan vankilaan, ennen kuin hänelle lopulta annettiin vapautus armeijasta. Vakaumuksen vuoksi Israelissa ei ole mahdollista saada vapautusta.
Maya kertoi delegaatin jäsenille alkaneensa pohtia koko Israelin kriisin syitä nähtyään omin silmin bussin räjähtävän. Hänen mukaansa Israelin propagandakoneisto on niin voimakas, että harva israelilainen tulee ajatelleeksi yhteyttä väkivallan ja palestiinalaisalueiden miehityksen välillä. Konfliktista ei saa mistään tietoa, ellei sitä aktiivisesti etsi.
Maya on huomannut miehityksen olevan raskasta myös israelilaisille itselleen. Armeijan valtava koko ja voima ovat luoneet maahan kulttuurin, jossa väkivalta näyttäytyy ratkaisuna ongelmiin.
Israelissa aseita on kaikkialla, varsinkin Jerusalemissa. Kolmen vuoden asepalvelustaan suorittavat miehet kuljeskelevat kaupungilla kivääriä kanniskellen. Baarin tanssilattialla humalassa heiluva nuori mies iso tuliase kädessään on tavallinen näky.
Edessä synkkä
tulevaisuus
Vasemmistonuorten delegaatin jäsenenä Länsirannalla vieraili myös Omar, jonka isä on palestiinalainen.
Ensimmäistä kertaa Palestiinassa nyt käynyt Omar oli yllättynyt siitä, kuinka iloisia ja ystävällisiä palestiinalaiset olivat vuosikymmeniä jatkuneesta konfliktista huolimatta. Samalla Israelin harjoittama systemaattinen sorto järkytti omin silmin nähtynä.
– Helposti tulee ajatelleeksi, että israelilaisilla on jokin syy tähän kaikkeen, joka jollakin tasolla voisi oikeuttaa heidän toimintansa. Mutta sitten kun sen näki itse, ne ajatukset hälvenivät kokonaan. Ei sen takana voi olla mitään oikeutusta.
Delegaatin jäsenet eivät ole kovin optimistisia Lähi-idän tulevaisuuden suhteen.
– Suomessa puhutaan paljon Lähi-idän rauhanprosessissa, mutta siellä ihmiset ovat kyllästyneitä siihenkin, koska se on tuonut vain huononnuksia oloihin.
Monet palestiinalaiset eivät näe tilanteeseen mitään muuta ratkaisua kuin massiivisen kansainvälisen painostuksen samaan tapaan kuin apartheidia vastustettaessa. Sitä on kuitenkin vaikea toteuttaa, koska Palestiinan miehitys on taloudellisesti merkittävä tulonlähde monelle länsimaiselle yritykselle.
– Israelin armeija on yksi Yhdysvaltain aseteollisuuden suurimmista asiakkaista. Moni jenkki menettäisi työpaikkansa, jos Lähi-itään tulisi rauha.