Stefan Bremer

Kuhmon kamarimusiikissa tiistaina kantaesitetty Olli Mustose n Kolme puuta, kolme poikaa, vienankarjalainen kansansatu kertojalle ja soitinyhtyeelle, tuo upean lisän lastenkonserttien ohjelmistoihin.

Sanotaan, ettei musiikki ole kuvailevaa, eikä sitä tarvitse ymmärtää, vain kuunnella ja tuntea. Tätä käsitystä Mustosen musiikki kyseenalaistaa. Sen sävelkulut luovat mielikuvia tapahtumista, henkilöistä ja jopa mielialoista. Tämä kaikki ilman, että teosta pitäisi analysoida, ja se taas on hyvän musiikin merkki.

Teos esitettiin konsertissa, joka ohjelmakirjan mukaan oli suunnattu lapsille, jotka haluavat mennä nukkumaan. Myöhäisesta ajankohdasta johtuen lapsia ei konsertissa näkymytkään, mutta aikuisen yleisön ihastus oli sitäkin tuntuvampi.

Myyttisiä sekä selkeitä Kalevala-aiheita sisältänyt musiikki lumosi, toivatpa jotkut kohdat mieleen säveltäjän saman aihepiirin aikaisemman teoksen Jehkin Iivanan. Lasse Pöystin kertoma sinänsä perinteinen tarina kiehtoi, ja ymmärrettiin, että oli kuultu niin lapsille kuin aikuisillekin käypä ihana musiikkisatu juuri Kuhmon henkeen sopivasti.

Kolme puuta, kolme poikaa on vienankarjalainen satu, jonka teksti on kuhmolaisen toimittajan ja kirjailijan, Vienan Karjalan asiantuntijan Markku Niemisen käsialaa. Teksti perustuu Niemisen Vienasta kahden vuosikymmenen aikana kokoamaan ainutlaatuiseen satu ja kertomusaineistoon.

ILMOITUS

Lapset ovat tunnetusti vaativa, jos kohta myös kiinnostunut konserttiyleisö. Siksikin on hyvä, että heille voidaan Prokofjevin Pekan ja suden tai Saint-Saënsin Eläinten karnevaalien lisäksi tarjota myös suomensukuinen Kolme puuta, kolme poikaa.

Nuoria taiteilijoita

Kuhmon kamarimusiikin ensimmäisellä viikolla konserteissa on kuultu ja nähty tuttuja taiteilijoita, koettu nostalgiaa ja kantaesityksiä. On havaittu jopa kuuluisan Kuhmon hengen herääminen konserttisaleissa ja niiden ulkopuolella.

Ilahduttavinta kaikesta on kuitenkin, että yleisön eteen nousee yhä useammin tuntematon, mutta esiintymisessään vaikuttava nuori taiteilija.

Kuhmossa kannattaisi laskea taiteilijoiden keski-ikä. Näköaistiin luottaen sen uskoisi olevan hyvin alhainen minkä tahansa vastaavan taidemusiikin festivaalin esiintyjäjoukkoon verrattuna.

Kansaa kirkonmäellä

Ennen tiistaiaamun konsertin alkua Kuhmon kirkonmäellä kysyttiin, esitetäänkö kirkossa Mozartia, kun paikalla oli niin paljon väkeä.

Kirkossa esitettiin Mozartia, mutta syynä väenpaljouteen olivat myös taiteilijat, Kuhmon kamarimusiikissa yhä lyömätön parivaljakko Pavel Vernikov, viulu ja Konstantin Bogino, piano. Kun esitettävä teos oli Mozartin sonaatti, leijui nostalgia konserttiyleisön yllä ja menestys oli taattu.

Bogino on kuulunut Kuhmon taiteilijakaartiin iät ja ajat. Ukrainalaissyntyinen Vernikov oli hänkin festivaalin kantavia voimia 1980 ja 1990-luvulla, kunnes siirtyi Keski-Eurooppaan johtamaan omaa festivaaliaan. Kumpikin taiteilijoista teki yhteistyötä kenties kaikkien aikojen suurimman Kuhmossa vierailleen viulistin, 1990 kuolleen Oleg Kaganin kanssa.

Ikuinen pakenija

Yksi alkuviikon mieleenjääneitä esityksiä oli Arthur Lourién teos Muusan ääni. Mezzosopraanolle, kahdelle viululle ja kahdelle alttoviululle kirjoitettu teos vuodelta 1919 on sävelletty Anna Ahmatovan runoihin Raskas muisto rakkauden ja Yksityisyys.

Lourié työskenteli neuvostovallan alkuvaiheessa kansankomissaari Anatoli Lunatšarskin alaisena Neuvosto-Venäjän kulttuurihallinnossa. Ennen pitkää hän rikkoi välinsä Leninin kanssa ja pakeni 1921 ensin Saksaan, sitten Ranskaan ja sieltä toisen maailmansodan alettua USA:han.

Lourié pakeni myös salaista rakkautta. Ei ole sattuma, että Lourié sävelsi teoksensa Anna Ahmatovan runoihin. Lourié ja Ahmatova olivat tutustuneet vuosisadan alussa Pietarissa maailmankuulussa Kulkukoira-avantgardekabareessa. Heistä tuli rakastavaisia.

Viranomaiset lakkauttivat Kulkukoiran 1915 ja rakkaus tuhoutui muutamaa vuotta myöhemmin, kun Lourié lähti Venäjältä. Tarina kertoo, että Anna Ahmatovalle olisi jäänyt ikuinen trauma tästä onnettomasta, kielletystä rakkaudesta.

Näitä kaikuja saattoi kuulla esityksessä, josta vastasivat mezzosopraano Niina Keitel, viulistit Mi-Sa Yang ja Vanesa Szigeti sekä alttoviulistit Vladimir Mendelssohn ja Adrien LaMarca.