Lehtikuva/ Seppo Samuli

VASEMMISTOLIITON puheenjohtajuuden jättänyt Martti Korhonen arvioi puolueen kannatuksen alenemisen johtuvan vasemmiston mission ja vaihtoehdon puuttumisesta. Terävöittäminen tai peiliin katsominen ei riitä, vaihtoehto olisi tarpeen.

Uusi puheenjohtaja, jolle onnittelut, on tilanteessa, jossa odotukset näyttävät ylivoimaisilta täysin täyttyäkseen. Piristystä on kylläkin odotettavissa.

Tähän mennessä kärkipoliitikoilta kuulut arviot viimeisimmän vaalitappion syistä herättävät kuitenkin epäilyn, että edessä on koottujen selitysten ja väärien johtopäätösten aika.

PÄÄLLIMMÄISEKSI NOUSEE arvio, jonka mukaan eurovaalit eivät kerro koko totuutta kannatuksesta. Onkin totta, että alhainen äänestysprosentti sorsii työväenpuolueita. Siksi oikeisto porskuttaa.

Selitykseltä nakertaa pohjaa samoista kannattajista kamppailevien perussuomalaisten hurja vaalivoitto. Sen syytä on etsitty Timo Soinin taitavasta demagogiasta. Valtamedian presidenttivaaleista lähtien persuille antama huomio on sekin pätevä osaselitys. Ratkaiseva tekijä on kuitenkin ihminen äänestyskopissa.

ILMOITUS

Soinin rahvaanomainen sanoma houkutti äänestämään. Vaalivoitto ei silti ollut vain abstraktin protestin ilmaus. Ytimeltään siinä kaikui unohdetun kansanosan valtakritiikki. Poliittinen luokka ei ole noteerannut tosiasiaa, että maassa on kasvava joukko ihmisiä, joiden sana ei paina missään politiikkaa tehtäessä.

Eliittien johtaman EU:n suhteen kadun miehen osattomuus korostuu. Lisäksi kansallinen politiikka ja puoluekäytäntö ovat vuosien saatossa luoneet itseriittoisen järjestelmän, joka on kuuro pienen ihmisen ongelmille. On väärin ajatella, että Soinin kannattajat ovat tietämättömiä ja helposti manipuloitavia ihmisiä. Jokaisella ihmisellä on suunnilleen sama aivokapasiteetti. Soinin sanoma meni perille siksi, että äänestäjät tunnistavat omakohtaisesti esiin nostetut ongelmat.

Toisaalta merkittävä joukko perussuomalaisten äänestäjistä ei tunne Soinin poliittista taustaa. Kyseessä on ”Vennamo-instituutin” pesunkestävä kasvatti, jolle mikään politiikassa ei ole vierasta. Pidemmälle kuljettaessa Soini pettää varmasti.

Monasti kuullun arvion mukaan puolueella on oikeat arvot eikä ohjelmaa tarvitse hävetä. Mutta mitä oikeat arvot ja ohjelma tarkoittavat?

Häpeäminen vaatii foorumin, jolla ulkopuolinen auktoriteetti arvioi ohjelman laatua. Vasemmistoliitto on onnistunut nousemaan niin hovikelpoiseksi, että sen ylevän eettinen sanoma ei ilmastokatastrofilla ja ydinvoiman vastaisuudella ryyditettynäkään liikuta ihmisiä.

Politiikan puheen tulee koskettaa. Kärjistäen Vasemmistoliiton politiikan kohteeksi näyttäytyy vaalikansalaisen kannalta kylläkin tämä maailma, mutta ei konkreettinen suomalainen. Punavihreässä valossa on vuosien mittaan omaksuttu konsensus sekä suhteessa porvarilliseen valtioon että Euroopan Unioniin.

Tilannearvioissa on pysähdytty markkinatalouden kritiikkiin. Se tarkoittaa EU:n viralliseksi ideologiakseen ottaman viherkapitalismin hyväksymistä liikkeen ohjenuoraksi. Liberalistisen talouspolitiikan vaihtoehtona nähdään ympäristöarvoilla kuorrutettu, energiapoliittiseen harakiriin johtava erikoislaatuinen suunnitelmatalous.

ERÄIDEN ARVIOIDEN mukaan vasemmisto ei ole kyennyt yhdistämään sosiaalisuutta ja ekologisuutta. Näyttää ilmeiseltä, että merkittävä osa Vasemmistoliiton viheraktiiveista ymmärtää ekologisuudella mm. nallekarhuluonnonsuojelua, kotikompostointia ja vaihtoehtoisia energiamuotoja. On eettistä, jos ihminen syö kasviksia ja välttää makkaraa. Keinolannoitteet ovat pahasta ja puita ei saa kaataa. Tavoitteena on hiiletön yhteiskunta, jossa liikutaan polkupyörällä ja sateen sattuessa kiskobussilla.

Ajatus ei ole yltänyt ihmispopulaation elämän ekologisten ehtojen perusteisiin. Sieltä tarkastellen asiat näyttävätkin toisenlaisilta. Maanviljely edellyttää tuottaakseen karjanpitoa ja lantaa, vaikka nautojen pötsi prosessoi metaania. Viimeisten sadan vuoden aikana ihmispopulaatio on kasvanut nelinkertaiseksi, mutta viljellyn maan pinta-ala vain niukasti. Ilman maatalouskemiaa ruokaa olisi vain neljännekselle ihmisistä.

Ihminen on energiaa käyttävä kone. Minimienergiansa määrää ihminen ei juuri kykene alentamaan. Kuormituksessa kulutus nousee lähes puolella. Ravintoa siis tarvitaan. Sen tuotannossa ja jakelussa valtaosa kustannuksista syntyy energiasta.

Tästä seuraa, että jokainen energian hinnan korotus tai energian saantia vaikeuttava toimenpide on hyökkäys tavallista palkansaajaa ja etenkin pienituloisia kohtaan. Jos ravinto jätetään pois, energiankulutuksesta noin puolikas kuluu liikkumiseen ja toinen asumiseen. Köyhissä maissa energia on sananmukaisesti elämän ja kuoleman kysymys.

Asumisen energiankulutuksen ratkaisevat neliöt. Asuntojen koon kasvattaminen ja matalaenergiatalojen samanaikainen rakentaminen on epätarkoituksenmukaista. Säästö saavutettaisiin helpoimmin asuinpintaa vähentämällä.

Ekologinen harha näkyy myös liikenteessä. Kuljettaminen vaatii kaluston, jolla on massa. Massa määrää energiankulutuksen. Joukkoliikenteeseen siirtyminen on näennäisratkaisu, jos ruuhkabussin tai täyden aamujunan kääntöpuolena on tyhjän vaunukapasiteetin liikuttelu.

Liikenteen energian käytön vähentämisen ainoa keino on liikkumisen vähentäminen. Ekologinen ihannekansalainen onkin 80-vuotias mummo tai pappa, joka liikkuu kepin kanssa lähinnä yksiössään ja viettää aikansa sängynpohjalla.

Kansainvälisen työnjaon ja lisääntyvän väestön maailmassa energiankäyttö kasvaa. Ilman peltojen apulannoitusta Suomen väestö jouduttaisiin pudottamaan 2 miljoonaan. Metsästys, kalastus, marjastus ja sienestys antaisivat appeen puolen miljoonan kansakunnalle.

Ekologia on ytimeltään ennen kaikkea energiataloutta.

VAALIARVIOISSA KATSOTAAN myös, että vihreät etenevät, koska he ajavat ympäristöarvoja ja saavat paljon mediajulkisuutta. Näin ajatellen ympäristöarvojen yhä voimakkaampi korostaminen lisäisi myös vasemmiston kannatusta.

Mediajulkisuus onkin vihreiden puolella. Mutta vihreiden kannatuksen kasvu ei enää johdu siitä, että he olisivat aktiivisia ympäristönsuojelijoita. Vihreiden radikaalisuus vähenee ja ympäristörealismi lisääntyy. Vihreiden uudet kannattajat näkevätkin puolueessa edistyksellisen liberaaliporvarillisen vaihtoehdon. Kokoomukseen ei kehdata samaistua, mutta vihreät kelpaavat erinomaisesti ympäristörituaaleineen.

Ns. vihreät arvot eivät ole uusia. Nykyisen energia- ja ilmastodoktriinin hallitsema viherideologia syntyi 1980-luvulla USA:ssa. Jo Bill Clintonin hallitus alkoi Al Goren avulla kaupallistaa ympäristö- ja ilmastokysymyksiä. George Bushin valtakausi oli väliaikainen takaisku. Nyt Euroopan Unionista on muodostumassa virallisen ympäristöideologian omaava valtioyhteisö USA:n seuratessa lippua.

1980-luvun alussa käynnistynyt talouskasvu sortui finanssikriisiin. Sen ratkaisuksi on yhä selkeämmin ensin EU:ssa ja nyttemmin Yhdysvalloissa hahmottumassa vihreän etumerkin omaava, poliittisesti korrekti talouskasvu. Varat sen edellyttämiin investointeihin hankitaan ympäristöverojen avulla hiilettömän yhteiskunnan tunnuksella. Poliittisena pelotteena toimii ilmastokatastrofi.

Tämä on doktriinin sisältö. Vihreät ovat nousemassa viherkapitalismin poliittiseksi tukielementiksi samaan aikaan, kun EU:sta muodostuu sen poliittinen ja valtiollinen muoto. Kyseessä on vihattu kasvutalous, mutta nyt sillä on oikea etumerkki. Vihreillä on takanaan järjestelmän tuki.

VASEMMISTO VOI valita linjakseen pyrkimyksen viherkapitalismin rakentajaksi. Se edellyttää aatteellista, poliittista ja taloudellista kompromissia virallisten arvojen ja viherideologian kanssa. Tähän sosialidemokraatit ovat nyt kaikin keinoin pyrkimässä.

Radikaali vasemmisto ei mielestäni voi tällaiseen ryhtyä. Ekologinen ymmärrys ja sosiaalinen mieli mahdollistavat yhdistettynä myös järkevän poliittisen konseptin. Kutsun sitä kriittisen ja rationaalisen vasemmiston konseptiksi.

Lähtökohta on oivaltaa sosiaalisen sitoutumisen dynamiikka ja viisaus. Kun puolue ottaa ajaakseen pienen ihmisen asian, se ajaa koko yhteisön etua. Jos toiminnan keskiöön nostetaan esimerkiksi ihmisarvoisen toimeentulon turvaaminen, puolue joutuu kamppailemaan ja tekemään aitoa kehitystyötä kaikilla yhteiskunnan lohkoilla. Ei ole niin, että hoitamalla voimalla pienituloisten asioita puolueesta tulisi politiikan roskakuski.

Sosiaaliseen näkökulmaan sitoutumalla puolue ajaa koko yhteiskunnan kehitystä, oli sitten kysymys energiapolitiikasta, ympäristöstä tai työllisyydestä. Se sitoumus avaa oven vaihtoehtoisen kehityksen politiikalle.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja