ANTICHRIST (Tanska, Saksa, Ranska ym. 2009). Ohjaus ja käsikirjoitus: Lars von Trier. Kuvaus: Anthony Dod Mantle. Musiikki: Georg Friedrich Händel. Rooleissa: Willem Dafoe, Charlotte Gainsbourg.

Katselin viime viikolla televisiosta tiukkaa rikosjännäriä Elää ja kuolla L.A:ssa (1985), ja pikku hiljaa sisälläni voimistui kutina, että aivan kuin kohuttu Antichrist olisi tanskalaisen kirjoittaja-ohjaaja Lars von Trierin (oik. Trier) piilosadistinen pokkaus miespääosan Willem Dafoelle.

Elää ja kuolla L.A.:ssa esittelee Dafoen häikäilemättömänä taiteilija-rikollisena, joka tarvittaessa tekee rumaa jälkeä vastustajistaan.

Antichristissa Dafoe on psykoterapeutti, jonka sääreen potilas poraa reiän ja pistää palan painikkeeksi rautapalikan reiän läpi. Pipi!

Dafoe-homagea edustavat myös otokset naisen päällä nousevasta Hollywood-staran paljaasta pyllystä sekä monet hänen särmikkäitä järeäleukaisia kasvojaan hellivät lähikuvat. Varsin säväyttävä on käsipelillä luotu verinen siemensyöksy.

ILMOITUS

Antichristin hätkähdyttävin kohtaus liittyy kuitenkin naispäähenkilöön (Charlotte Gaisnbourg), kun tämä napsauttaa isoäidin aikaisilla saksilla palan irti sukuelimistään. Tempulla tuskin irtoaa maskeerauksen Oscar.

Dafoe ja Gainsbourg esittävät avioparia, joka joutuu elämänsä kriisiin. Kesken pariskunnan rakastelun pikkupoika putoaa avoimesta ikkunasta katuun, ja vaimon mieli järkkyy.

Puoliso tekee arkkivirheen: hän ryhtyy terapoimaan vaimoa. Hoitosuhteen merkeissä kaksikko matkaa metsän keskellä sijaitsevaan ”Eeden”-nimiseen lomamökkiinsä.

Siellä piru pääsee irti, mistä seuraa edellä kerrotun tyyppisiä sokkikohtauksia.

Cannesin filmifestivaaleilla Antichristille kerrotaan buuatun ja jopa nauretun, kun lopputeksteistä käy ilmi, että elokuva on omistettu taide-elokuvan eräälle suurimmista ikoneista, venäläisohjaaja Andrei Tarkovskille.

Yleisön reaktio on helppo ymmärtää, mutta samalla voi ymmärtää myös von Trieriä: ehkä hän haluaa elokuvallaan viestiä, miten paljon hän itse asiassa kaipaa raikkaampiin ja puhtaampiin mielenmaisemiin.

Psykologista parisuhdedraamaa, unenomaisen lyyristä kuvilla maalailua, yltyvää kauhua, angstista seksiä ja raakaa väkivaltaa raskaalla symboliikalla risteyttävä Antichrist on kaikkea muuta kuin puhdas elokuva.

Von Trier on kertonut tehneensä Antichristin keskellä vakavaa masennusta. Sairaskertomuksen ja taiteen välinen ero on ollut perinteisesti kuin veteen piirretty viiva, joten tässä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä.

Antichristin perusteella von Trierillä ovat piuhat pahasti sekaisin: mies, joka sanoo vihaavansa satuja ja jonka elokuvassa on lause ”Luonto on Saatanan kirkko”, on kuin väärällä planeetalla.

Ehkä von Trierin kannattaisi jättää seuraava leffa väliin ja mennä fillaroimaan meren rannalle, siihen Tanska tarjoaa loistavat puitteet.

Von Trier ei ilmeisestikään ole kuullut aitosuomalaisesta kansanviisaudesta: kotimaan luonto on parempi lääkitsijä kuin kansainvälinen lääketeollisuus.

Ja nyt vilpitön tunnustus: von Trier on Antichristissa uhmakkaan vimmainen etsijä, henkilökohtaisten tuntemusten ja päähänpinttymien yltiöpäisen yksilöllisenä visionäärinä melkoinen hurjapää. Jopa käsivarakuvaus on mallikasta.

Elokuvallisessa mielessä Antichrist on järeä taidepaukku niin hyvässä kuin pahassakin, se on parhaimmillaan julkean kaunis elokuva.

Naispäähenkilön fantasioima jakso metsäsillalla huokuu todella taitavaa tajuntasukellusta: jaksossa Grimmin veljesten maailma kohtaa japanilaisen kauhufilmin. Huikeassa epilogissa metsä täyttyy Dafoen hämmentyneiden kasvojen alla ja läpi tavalla, josta on suora lentoyhteys renessanssin alankomaalaisen taitajan Hieronymys Boschin kuuluisaan, Madridin Prado-museossa esillä olevaan maalaukseen.

Eedenin puutarhasta Helvettiin etenevän maalauksen nimi on Himojen puutarha (1503–1504).

Ja vielä: otsakkeen tarkoitus ei ole pilkata, vaan vihjata kirjoittaja-ohjaajan visioiden luonteeseen ja inspiraatiolähteisiin, joita tuntuu riittävän.

”Viiltäjä-Lassen” tittelin von Trier hankkii tavallaan kuvata naista, ja lopulta, koko naissukupuolta. Näiltä osin elokuva ei kulje tervejärkisen kirjoissa, joten se on nimensä ansainnut.