Eeva Suorlahti

SörkkaRock keskeytti juhannusviikolla vankilan rutiinit yhdeksi päiväksi

Viikkolehti vietti päivän Sörnäisten vankilassa, rockfestivaaleilla.

Ilmoittaudutaan, tarkastetaan henkilöllisyyspaperit, päästään sisään yhdestä ovesta, mutta seuraava on lukossa. Odotetaan kunnes ovi naksahtaa auki. Pakataan puhelimet, avaimet ja kassit säilytyslokeroon ja odotetaan taas.

Hermostunut ja taukoamaton puhe paljastaa ensikertalaiset. Metallinpaljastimissa piippaavat valokuvaajan hiuspinnit ja kitaristin komea vyönsolki.

Kuuden lukitun oven jälkeen olemme jälleen ulkoilmassa, Sörkan vankilan sisäpihalla. Ilmassa tuoksuu grillimakkara. Se on täällä harvinaista herkkua.

Vielä on kierrettävä metalliaidalla rajattu alue ennen kuin pääsemme festivaalialueelle. Tunnemme silmät selässämme, elävät ja turvakameroiden.

Tekee mieli katsoa kohti, mutta se tuntuu julkealta. Mielessä ovat tilastot, joita olen etukäteen tutkinut. Valtaosa Sörnäisten vangeista istuu yli kahden vuoden tuomiota. Sellaisia ei saada näpistyksistä. Tuomioiden syynä ovat henki-, väkivalta- ja huumerikokset.

ILMOITUS

Pieruhuumoria
linnanjuhlissa

Alussa paikka ja sen tunnelma lamaannuttavat. En halua kirjoittaa lehtiöön mitään eikä valokuvaaja ottaa kameraansa laukusta.

Päivän kolmas esiintyjä Aarne Tenkanen aloittaa reippaalla alapäähuumorilla ja saa yleisöltä kiitokseksi röhönaurut.

– Tää on mun 1 500. keikka ja ensimmäinen selvin päin. Eikä tästä edes makseta, hän sadattelee. Taas naurattaa.

Ja pierujutuilla jatketaan. Kitaristi Tommy Huovinen esittää ”maailman huonoimman Andy McCoy -imitaation” ja kappaleissa ylistetään hemaisevan seksikästä pörröpäätä ja rakastetaan edestä ja takaa.

Huumori vapauttaa tunnelmaa niin, että uskaltaudumme kuvaajan kanssa makkarakojulle. Hermostuksissamme emme huomaa kertakäyttöhaarukoita. Perunasalaattia on hankala syödä sormin, mutta pidämme ruokailuvälineiden puuttumista luonnollisena; niitähän voisi käyttää aseena.

Myöhemmin näemme, että haarukoita on tarjolla ja siinä vaiheessa meitäkin jo naurattaa.

Keikan jälkeen Tenkanen jakaa nimikirjoituksia.

– Vangeillakin on ihmisarvonsa. Korkeakulttuuri pääsee Linnanjuhliin, kansankulttuuri tällaisiin linnan juhliin, hän sanoo.

Iloa tuskan tilalle

SörkkaRockilla on pitkä historia, mutta pariin vuoteen sitä ei ole järjestetty. Tapahtuman herätti henkiin Karjaan elävän musiikin yhdistys Kelmu ry ja Benny Uhlenius. Hän on työskennellyt kriminaalihuollossa ja tekee edelleen päihdetyötä vankien parissa.

– Elävän musiikin tuominen vankilaan tuo muurien sisälle ulkopuolelta elämää, iloa, Uhlenius perustelee Sörkkarockin järjestämistä.

Ilo ja positiivisuus linjasivat myös mukaan pyydettyjä artisteja.

– Musiikilla voi ilmentää tuskaa, mikä on ihan hyvä juttu, mutta me halusimme musiikilta enemmän Woodstock-tyyliä: rauhaa, ystävyyttä, lempeyttä. Niitä tarvitaan tällaiseen kulttuuriin, jossa muutosprosessi ei välttämättä ole perusidea, vaan rankaiseminen.

– Pelkkä rangaistus ei ehkä ole tapa, jolla näiden ihmisten ongelmat ratkaistaan, Uhlenius pohtii .

– Kärsimys mitä ihmisillä on… sen lisääminen ei mielestäni ole kauhean hyvä idea.

Kelmu halusi imitoida tavallista festivaalia festaripasseilla ja T-paidoilla. Paidan suunnitteli yksi vangeista, Teddy Kaksonen.

– Voidaanko jutella kohta, haluaisin kuunnella tämän mun lempibiisin, hän vastaa kohteliaasti kysymykseen haastattelusta.

Lavalla soittaa Freud, Marx, Engels & Jung: ”Oon kai kipee, mutta äiti, koiraa tappaa tahtonut en ois…”

Hiljaiset miehet

Kaljakatokset ja vessajonot. Ruokakojut, joissa tarjolla kaiken maailman herkut. Mielikuvituksellisiin asuihin pukeutuneet gootit ja punkkarit. Tanssiminen, hyppiminen, melu ja ilo. Suutelevat parit. Peace and love.

Näillä festivaalilla remuavan joukon korvaavat hiljaiset miehet. He istuvat nurmikolla, penkeillä ja voimailulaitteiden päällä. Melkein kaikilla on jalassaan Vankeinhoitolaitoksen harmaa-punaiset verkkarit, tatuointeja on paljon.

Yhden paidassa lukee Hitman, toisen paidassa Rosvo, isoin kirjaimin. Karussa paikassa huumori on karua ja se on pakko osata kohdistaa myös itseensä.

Metalliaidan vierustalla porukka osoittaa kovaäänisesti suosiotaan festivaalien ainoalle naisesiintyjälle. Kristiina Wheeler on miesten mielestä päivän paras artisti. Perustelu on lyhyt ja ytimekäs.

– Se on seksikäs nainen.

Yhdellä Wheeler-fanilla on SörkkaRock 2001 -paita ja takana yhdeksän ja puoli vuotta kiven sisässä.

Henkireikä rutiineista

– Aamusafka ja puoli kahdeksalta töihin. Puol yhdeltätoista ruoka, ja takaisin töihin. Ulkoilut siinä välissä ja joka toinen päivä punttisali.

Näin kuvailee Sami Koivula, se Wheelerin ihailija, vankilan rutiineja. Normaalivelvoitteiden puuttuminen on Koivulan mielestä festaripäivässä parasta, se on henkireikä, jota odotetaan. Samaa sanovat muutkin; parasta on päivän poikkeaminen vuoden muista päivistä.

Doctor’s Orderin suoraviivainen rock’n’roll jyrää jarruttelematta: Great Balls on Fire! Koivula vispaa jalalla tahtia.

– Menevää musaa.

Koivula kertoo Sörkassa aiemmin toimineesta vankien toverikunnasta, joka ajoi vankien etuja ja osallistui myös SörkkaRockin järjestämiseen.

– Siihen oli tulossa kavereita, jotka eivät olleet johdon mieleen ja nyt toverikunta ei toimi.

Seuraavana päivänä haen tietoja netistä. Juttukaverini istuu elinkautista Lahden kolmoismurhasta, neljännen uhrin hengen pelastivat luotiliivit. Muistan uutisen, siitä puhuttiin Suomen ensimmäisenä teloitussurmana.

Haaveissa vain vapaus

Päivän seitsemästä esiintyjästä viimeinen on aiempinakin vuosina SörkkaRockiin osallistunut Freud, Marx, Engels & Jung.

– Soittohetkellä on vaivaannuttavaa, kun yleisö ei voi spontaanisti osoittaa ilonpitoaan. Liksaa tästä ei saa, mutta vuosien jälkeen joku voi tulla kadulla kiittämään keikasta, kertoo bändin laulaja Pekka Myllykoski.

– Ja täällä on ehdottomasti Suomen siistein festivaaliyleisö!

Se on totta. Maahan ei jää soiton vaiettua yhtään roskaa. Vapaaehtoisiksi roudareiksi ilmoittautuneille Jari Pajuselle ja Hans Hietalalle jää tehtäväksi kantaa penkit pois. Se käy urheilusta, jota miehet haluaisivat harrastaa enemmän.

He toivovat vankilaan myös parempia opiskelumahdollisuuksia.

– Etänä on aika vaikea opiskella mihinkään ammattiin, sanoo Pajunen.

Festivaalipäivästä hänelle jäi parhaiten mieleen Kristiina Wheeler, koska tämän jännitys näkyi niin selvästi.

– Ei pysynyt hetkeäkään paikallaan ja höpötti koko ajan.

Hietalalta Wheeler jäi näkemättä, koska hän murjotti festivaalien alkuosan sisällä.

– Loma-anomus hylättiin, hän selittää.

Myös Teddy Kaksonen haaveilee lomasta, tai koevapaudesta.

– Täältä pois pääseminen, sitä mä vaan odotan.