32-vuotiaat Paavo Arhinmäki ja Merja Kyllönen haluavat eroon menneistä jakolinjoista
Olette molemmat puhuneet tarpeesta uudistaa Vasemmistoliittoa. Millaisia konkreettisia uudistamisideoita teillä on?
Merja Kyllönen: Olen pohtinut kolmen teesin ohjelmaa. Ensimmäisenä on johtaminen, toisena kenttäremontti ja kolmantena arvojen kirkastaminen. Puolueemme on rakennettu hyvien arvojen pohjalle, mutta niiden kanssa pitäisi päästä tähän päivään. Johtamisella tarkoitan sitä, että johtajan on uskallettava tarpeen tullen myös sanoa asioista kovasti. On tehtävä pelisäännöt selviksi.
Paavo Arhinmäki: Pitää luoda uusi Vasemmistoliitto sisältöjen, organisaation ja politiikan tekemisen osalta. Jäsenten ja kannattajien on entistä enemmän päästävä mukaan määrittelemään poliittisia linjojamme. Puoluedemokratiaa on vahvistettava jäsenkyselyjen ja jäsenäänestysten kautta. Organisaatiota on kevennettävä nopeasti reagoivaksi, notkeaksi, kansalaisjärjestötyyppiseksi. Kun kyläkoulua lakkautetaan tai ollaan järjestämässä ilmastonmuutoksen vastaista mielenosoitusta, niin ei tarvitsisi kutsua virallisesti koolle osaston johtokuntaa vaan pitää pystyä toimimaan notkeasti.
Politiikan puolella pitää uskaltaa sanoa selkeämmin ja tuoda entistä selkeämmin esille meidän vaihtoehtomme.
MK: On kirkastettava meidän vaihtoehtomme sellaiseksi, että se menee läpi kuntapolitiikan, maakuntapolitiikan ja valtakunnanpolitiikan. Sitten yksikään toimija puolueessa ei olisi enää tietämätön siitä, millaisia arvoja ja ajatuksia puolue ajaa. Tänä päivänä törmää kentällä siihen, että tuemme valtakunnanpolitiikassa esimerkiksi mielenterveyskuntoutujien asumista, mutta kuntapuolelta tuleekin viesti, että meidän valtuutettumme jossakin valtuustossa on äänestänyt sitä vastaan.
Lisää valtaa
jäsenistölle
Aktiivisuuden puute paikallistasolla on nimetty yhdeksi syyksi vaalitappioihin. Miten siihen voitaisiin puuttua? Ihmisiähän ei voi pakottaa aktiivisuuteen.
PA: Tanskan ja Hollannin esimerkit siitä, miten aktiivinen paikallinen toiminta tuottaa tulosta, toivottavasti innostavat miettimään niitä keinoja. Jäsenemme ja kannattajamme lähtevät mukaan paikallistoimintaan, kun he kokevat pääsevänsä vaikuttamaan puolueen asioihin. Toisaalta on oltava selkeitä teemoja, joita viedään eteenpäin. Vasemmistoliitolla voisi olla yhteisiä kampanjoita eri teemoista siten, että puolueosastot järjestäisivät omalla torilla tai ostarilla tasaisesti tilaisuuksia, joissa on mukana sekä yhteinen agenda että oman alueen asiat.
Puolueen työn tekemiseen pitää saada iloa ja innostusta, sitä kautta tulee aktiivisuutta.
MK: Nämä ovat tärkeitä pointteja. Lisäksi toimijakenttää pitää päivittää. Kehitys on osittain jämähtänyt piireissä paikoilleen. Kantaako toiminta eteenpäin, jos piirijärjestö on yhden tai kahden ihmisen eteenpäinvietävänä, vai uskalletaanko antaa myös uuden sukupolven kasvaa ja vastuuttaa heitä?
Tulisiko Vasemmistoliiton puheenjohtaja valita jatkossa jäsenäänestyksellä?
MK: Puoluevaltuusto tai puoluekokous valitsee puheenjohtajan, mutta jos halutaan demokratiasta nykyistäkin läpinäkyvämpää, en näkisi sitä pahana asiana. Täytyyhän ehdokkailla olla rohkeutta antautua myös puolueaktiivien arviointiin. Mutta se tarkoittaa sitä, että äänestystulosta pitäisi myös kunnioittaa.
PA: Haluttiin tai ei, puolueen puheenjohtajalla on tänä päivänä politiikassa niin iso merkitys, että mitä isompi joukko pääsee häntä valitsemaan, sen parempi. Mielestäni puheenjohtaja tulisi valita jäsenäänestyksellä jo vuoden 2010 puoluekokouksessa. Siinä on tietysti reunaehtoja: se on yksinkertaista ja kätevää, kun on kaksi ehdokasta, mutta entä jos on kolme? Ennen kuin tehdään päätöksiä pitää keskustella, voisiko olla esimerkiksi kaksivaiheinen jäsenäänestys.
Jo riittää
laatikkoleikki
Julkisuudessa puhutaan usein Vasemmistoliiton sisäisistä ristiriidoista. Ne tulivat jälleen näkyvästi esille Martti Korhosen erotessa puheenjohtajan paikalta. Miten suurena ongelmana näette puolueen sisäisen hajanaisuuden?
PA: Meillä on julkikuvaongelma. Kyllähän muissakin puolueissa käydään kovaa keskustelua, mutta sitä ei tuoda niin henkilöönmenevästi ja avoimesti julkisuuteen. Sellaiset keskustelut pitäisi pystyä käymään enemmän omassa porukassa. Tämä varmaan periytyy myös SKDL:n ja SKP:n ajoilta. Nyt meillä on kaksi puheenjohtajaehdokasta, jotka olemme molemmat 32-vuotiaita, syntyneet 60- ja 70-luvun jakolinjojen jälkeen. Toivoisin, että uudet sukupolvet jätettäisiin niiltä rauhaan ja lopetettaisiin iänikuinen laatikkoleikki, jossa kategorisoidaan ihmisiä sen vuoksi, että on jostain asiasta jonkun kanssa samaa mieltä.
MK: Tai että esi-isän sedän tädin kummin kaima on ollut jossain laatikossa.
PA: Puolueeseen kuuluu se, että on erilaisia näkemyksiä. Niitä pitää myös kunnioittaa, demokratiassa kaikkien ei tarvitse olla samaa mieltä. Mutta keskeisiä linjauksia vastaan, joista on yhdessä puoluekokouksessa päätetty, ei pitäisi lähteä ainakaan julkisesti tappelemaan. Omaa mieltään saa tottakai olla.
MK: Olen miettinyt, kuinka saada kanavoitua se valtava energia, jonka käytämme keskinäiseen kähinöintiin. Siinä on sähköä enemmän kuin rakenteilla olevassa ydinvoimalassa. Uuden puheenjohtajan haasteena on, miten toimia liimana kaikkien toimijoitten välillä ja saada rakennettua yhteishenkeä ja yhteistyötä. Se vaatii myös uutta poliittista paloa koko porukkaan. Jos saa tulen sytytettyä jengiin, myös soraäänet saa kanavoitua positiiviseksi energiaksi ja tekemiseksi. Mutta se on todella haasteellista ja vaatii johtajalta paljon.
PA: Mielestäni Martti (Korhonen) onnistui puheenjohtajana toimimaan aika hyvin liimana. Olemme olleet Merjan kanssa reilut kaksi vuotta eduskuntaryhmässä, ja ainakin minusta ryhmä on muutamia yksittäisiä asioita lukuun ottamatta toiminut hyvin yhtenäisesti. Julkisuudessa nostetaan liioitellullakin tavalla esiin erilaiset jaot. Tilanne ei ole niin paha kuin miltä se ehkä näyttää.
MK: Ei sitä ainakaan nuoremman polven edustajana tunne niin pahana. Me ehkä myös hyväksymme erilaiset mielipiteet eri tavalla. On totta, että toiset puolueet rähinöivät koko ajan, mutta ne tekevät sen jossain vaatekomerossa. Me tulemme aina stagelle. Ehkä meillä täytyy treenata sisäisten ristiriitojen käsittelyä.
Oma vaihtoehto
EU:n kehitykselle
Miten kehittäisitte Vasemmistoliiton EU-politiikkaa?
MK: Koko EU:n kehitys on mielestäni tällä hetkellä aika lailla kaaoksen partaalla. Jos demokratiakäsitys on sellainen, että järjestetään niin monta kansanäänestystä, että kansa on oikeaa mieltä, niin se ei anna oikeaa kuvaa EU:sta. Mutta olen huolestunut myös siitä, että Suomessakin on keskustelussa vallalla ajatus EU:n vastustamisesta, vaikka olemme olleet siellä toistakymmentä vuotta eikä ole minkäänlaista merkkiä, että olisimme lähdössä sieltä pois.
Meidän on muodostettava oma käsityksemme EU:sta ja omat vaihtoehtomme sosiaalisemman, ihmisen näköisen Euroopan rakentamiselle. On tunnustettava, haluammeko todella kerätä kimpsumme ja kampsumme, vai myönnämmekö, että olemme EU:ssa ja että meidän täytyy rakentaa yli rajojen yhteistä toimintaa, jolla viemme unioniamme eteenpäin.
PA: Olemme tähän asti ajatelleet, että kun on erilaisia painotuksia ja näkemyksiä, niin on parempi ettei sanota mitään ja kaikki voivat tehdä mitä haluavat. Meidän pitää syksyllä lähteä rakentamaan puoluekokoukseen ensimmäistä asiakirjaa, johon on koottu meidän näkemyksiämme Eurooppa-politiikasta.
Vasemmistoliiton EU-linjan pitää olla kriittinen. Se tarkoittaa sitä, että uskallamme kritisoida ja taistella tiukasti sen tyyppistä politiikkaa vastaan, jota EU tällä hetkellä harjoittaa. On tapeltava minimiverotason, ympäristönormien, työntekijöiden oikeuksien, minimipalkkojen puolesta. EU pitää nähdä samanlaisena poliittisena taistelukenttänä kuin kunnanvaltuustot ja eduskunta. Euroopan vasemmistopuolueen jäsenyys voisi olla järkevä ajatus.
Äänestitte Lissabonin sopimukseksi nimetystä EU:n perustuslaista eduskunnassa eri tavoin, Kyllönen puolesta ja Arhinmäki vastaan. Perustelkaa lyhyesti kantanne.
MK: Halusin että olemme mukana viemässä EU:ta eteenpäin. Tärkeintä oli ihmisoikeussopimusten ja lasten oikeuksien sopimusten hyväksyminen. Mutta jälkeenpäin on kyllä kävellyt vastaan vääristynyt eurooppalainen demokratiakäsitys, jossa kansanäänestysten tuloksia ei kunnioiteta. Tuntuu kuin se arvomaailma, jonka takia äänestin sopimuksen puolesta, olisi lähtenyt romuttumaan.
PA: Ensinnäkin näin merkittävää päätöstä ei mielestäni voi tehdä ilman kansanäänestystä. Muita keskeisiä syitä mainitakseni sopimus tulee lisäämään Strasbourgin EY-tuomioistuimen valtaa, josta on tullut työntekijöiden kannalta erittäin ongelmallisia päätöksiä. Se myös antaa suurille jäsenmaille entistä enemmän valtaa, eikä siihen sisällytetty vasemmiston ajamia tavoitteita. Edelleen esimerkiksi verotuksen minimitasoista päättämiseen tarvitaan yksimielisyys.
Ei suinpäin
hallitukseen
Tuleeko Vasemmistoliiton pyrkiä aktiivisesti seuraavaan hallitukseen?
MK: Se on kiinni siitä, saammeko kirkastettua omat arvomme ja ajatuksemme, jotta pystymme asettamaan ne pelikentälle. Täytyy olla kaikille kristallinkirkasta, mistä asioista pidämme kiinni. Ja orkesteri täytyy saada soittamaan yhteistä säveltä ensin.
PA: Hallitukseen ei pyritä vaan sinne mennään, jos puolueella on riittävästi poliittista voimaa. Ensimmäinen lähtökohta on selkeä vaalivoitto. Meidän ei pidä pyöristää ja miedontaa kantojamme, jotta olisimme hallituskelpoisia. Liikkeen, joka haluaa vaikuttaa ja muuttaa asioita, pitää olla valmis hallitukseen, mutta ei ehdoitta. Pitää ilmoittaa selkeät tavoitteet, kuten perusturvan korottaminen, ja asiat joita emme missään nimessä hyväksy.
Mikä olisi puoluevaltuuston jälkeen ensimmäinen tekonne puheenjohtajana?
PA: Ensimmäisenä työpäivänä lepäisin, seuraavana antaisin muutaman haastattelun ja sitten lähtisin Irlantiin kesälomalle. Kun on päättänyt tehdä lomamatkan raskaan kevään jälkeen, niin siitä pidetään kiinni. Heinäkuussakin puheenjohtajan pitää olla aktiivinen, mutta elokuussa lähdetään rakentamaan lisää Uusi Vasemmistoliitto nyt -tyyppisiä tilaisuuksia ja suunnittelemaan, millä mennään kohti puoluekokousta ja eduskuntavaaleja.
MK: Kumpi tahansa meistä tuleekin valituksi, on tehtävä työtä yhdessä koko meidän koneemme kanssa. Ensimmäinen duuni on varmaan pohtia, miten lähdetään kokonaisuutena eteenpäin. Sotaa on harvoin voitettu yhden miehen tai naisen voimalla.