Jay Blakes

Ensimmäisessä Järvenpään Puistobluesissa 1978 esiintynyt ex-Wigwam Jukka Gustavson palaa blueslauteille yhdessä Tuomo Prättälän kanssa tasokkaan Hoedown-rootsbändin tahdittamana.

Allmann Brothers Bandin kitaristi Warren Haynesin luotsaama Gov’t Mule päättää pääkonsertin ykkösnimenä. Kulttimaineeseen jenkeissä yltänyt bluespohjaisen southern rockin suuruus konsertoi nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.

– Hyvältä tuntuu. On tätä jo odotettukin. Uskomme, että Gov’t Mule tuo pääkonserttiimme paljon myös valveutuneita diggareita, neljättä kautta Järvenpään Blues-Jazz Diggarit Ry:n puheenjohtajana toiminut Jouni Hyytiäinen sanoo.

Kilpailu
kiristynyt

Jouni Hyytiäinen mieltää puheenjohtajan toimenkuvaansa hyvin realistiselta pohjalta. Kilpailu kesän festariemme välillä on edelleen kiristynyt. Samoin lait ja asetukset.

– Viimeisten vuosien kävijämäärämme on rajoittunut noin viiteen tuhanteen ja vähän päälle. Tämä on osoittautunut meille toimivimmaksi, Hyytiäinen toteaa.

ILMOITUS

Gov’t Mulen ja Hoedownin ohella lauantain pääkonsertissa esiintyvät James Hunter ja Ellis Hooks.

Klubeilla ja blueskadulla keikkailevat keskiviikosta alkaen muun muassa Olavi Uusivirta, Marzi Nyman Trio, Ben Granfelt Band, Melrose, Reino & Rinos, Miss Saana & Missionaries, Judge Bone (Tuomari Nurmio) & Doc Hill (Make Hillilä), Lenni-Kalle Taipale SVY-orkesteri, Honey B & the T-Bones, The Balls ja Helge Tallqvist Band. Kakarabluussissa kuullaan muun muassa Mikko Perkoilan Soiva näyttely.

Bluesleffana nähdään tänä vuonna Martin Scorsesen ohjaama Shine a Light -kiertuedokumentti The Rolling Stonesin maailmankiertueelta kolmen vuoden takaa.

– Tänä vuonna meillä on hyvin monipuolinen konserttipaketti. Gov’t Mulen länsirannikon meiningin ohella mustempaa tarjoaa Ellis Hooks. James Hunter laulaa upealla otteella puhaltimien kera. Hoedown on varmastikin parasta The Eagles -tyylistä rootsmusaa mitä meillä on kuultu, diggarien Jouni Hyytiäinen sanoo.