Lehtikuva/ Martti Kainulainen

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) nauttii vihreiden luottamusta, vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki toteaa.

– Pääministerinä hän nauttii meidän luottamusta. Tottakai toivotaan, että tämänkaltaista tapahtumasarjaa, joka liittyy tähän rahoitukseen ja niihin kysymyksiin, jotka liittyvät niihin asioihin, joita hallitusyhteistyössä käsitellään, ei tule enää vastaan.

Kysyttäessä pääministerin luottamuksen jatkumista vihreiden osalta Sinnemäki toistaa toiveensa, ettei mitään uutta enää tulisi esiin.

Ennen suoraa vastausta Sinnemäki kiertelee puhumalla puoluerahoituksen periaatteista, joita vihreät kannattavat. Olennaista on avoimuus.

– Vaalirahoituksen ja puoluerahoituksen pitäisi olla paljon nykyistä avoimempaa. Nyt käsittelyssä olevasta rahoituksesta olisi ollut erinomaista, että vuosi sitten nämä asiat olisi käsitelty systemaattisesti ja kokonaan, kun asiasta silloin oli keskustelua.

ILMOITUS

Sinnemäki sanoo, että vihreiden, vasemmistoliiton ja kristillisten puoluerahoituksen avoimuuden vuoksi niiden jauhot ovat puhtaammat kuin suurten puolueiden.

– Suurten puolueiden rahoitusta on avattu vähemmän. Keskustan osalta tällä tavalla tipoittain ja sitten taas kokoomuksen ja sdp:n osalta ei.

Sinnemäki haluaa korostaa, että rahoitus ei ole kiellettyä. Kysymys on avoimuudesta ja yhteisistä pelisäännöistä.

– Itse pidän tärkeänä, että kun puoluerahoitusta käsittelevä työryhmä nyt istuu, niin siellä pystyttäisiin tulevaisuutta varten löytämään avoimuuden pelisäännöt, jotka sitten koskisivat kaikkia puolueita.

Muilta keskustan hallituskumppaneilta kuin vihreiltä, ei eilen saanut kommenttia Vanhasesta.

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen ei halunnut kommentoida. Samalla matkalla olleelta puoluejohtaja valtiovarainministeri Jyrki Kataiselta (kok.) ei tullut myöskään pyydettyä vastausta Vanhasen luottamuskysymykseen.

Ruotsalaisessa kansanpuolueessa lomalla olo oli syynä kommentoimattomuuteen.