”En voi unohtaa vietnamilaisia vapauttajia”
Maaliskuussa 1975 Pol Potin johtamat punakhmerit ovat nousemassa Kambodžassa valtaan. Phnom Penhissä Ranskan suurlähetystön kulttuuriattasean sihteerinä työskentelevä Denise Affonço saa muiden virkamiehien tavoin määräyksen lähteä maasta. Mutta Ranskan valtio ottaisi hoidettavakseen vain hänen sekä hänen kahden lapsensa matkakulut. Kiinalainen avomies joutuisi jäämään Kambodžaan. Affonço ei halua jättää miestään keskelle sodan kauhuja.
Kulttuuriattasea tarjoutuu vielä ottamaan lapset mukaansa ja huolehtimaan heistä kunnes Affonço tulisi myöhemmin perässä. Mutta mies ei suostu eroamaan lapsistaan. Hän on vakaumuksellinen maolainen kommunisti, joka uskoo vallankumousjoukkojen tuovan maahan rauhan ja hyvinvoinnin. Mitään kamalaa ei tapahtuisi, ja jos tapahtuisikin, niin sitten koko perheen olisi kuoltava yhdessä.
Noista ratkaisujen hetkistä alkoi Affonçon neljän vuoden helvetti, jonka aikana hänen miehensä katosi, todennäköisesti teloitettiin, ja tytär kuoli työleirillä nälkään 9-vuotiaana. Äiti ja poika selviytyivät, aliravittuina ja pahasti kärsineinä.
Affonço, joka on Phnom Penhissä syntynyt ranskalaisen isän ja vietnamilaisen äidin tytär, kirjoitti noista ajoista vast’ikään suomennetun kirjan Elossa kuoleman kentillä (Like 2009, suomentanut Aura Sevón). Hän kertoi kokemuksistaan myös vieraillessaan Helsingissä kirjansa julkistamisen yhteydessä toukokuussa.
Kolme miljoonaa
mieron tielle
Heti vallattuaan pääkaupunki Phnom Penhin punakhmerit tyhjensivät koko kaupungin.
– Istuimme syömässä aamiaista, kun kadulla olevat sotilaat käskivät lähtemään kotoa.
Avaimet piti jättää sotilaille, jotka lupasivat huolehtia asunnoista. Perusteluna evakuoimiselle kerrottiin Yhdysvaltojen ilmapommitukset, joka oli tekaistu syy. Kolme miljoonaa ihmistä joutui pakenemaan kohti maaseutua.
– Myöhemmin sain tietää, että kaikki, jotka eivät seuranneet ohjeita, tapettiin.
Vaikka kaupungista lähteneet säilyttivät siinä vaiheessa henkensä, heitä kohdeltiin vankeina, koska he eivät olleet ennen pääkaupungin valtausta noudattaneet punakhmerien ohjeita. Ulkomaalaisten olisi tuolloin pitänyt lähteä kaupungista ja maanmiesten liittyä ”vapautusarmeijaan”.
– Meille ilmoitettiin, että Angkar teloittaisi muuten meidät kaikki, mutta ammukset ovat liian kalliita.
Angkar
oli armoton
Punakhmerit toistivat jatkuvasti Angkar-sanaa, joka merkitsi puolueen tai järjestelmän eräänlaista yleistahtoa. Pol Potia tai muita johtajia ei Affonçon mukaan koskaan mainittu nimeltä.
Järjestys Angkarin leireillä oli armotonta: Työtä pelloilla oli tehtävä auringonnoususta auringonlaskuun, vapaapäivät oli lakkautettu. Lähes kaikki henkilökohtaiset tavarat takavarikoitiin, nauraminen, itkeminen ja muu tunteiden ilmaisu oli kiellettyä ja ainoa sallittu kieli oli khmer. Lasten kasvatuskin oli ulkoistettu Angkarille, ja perheitä hajotettiin. Ruoka-annokset olivat äärimmäisen niukkoja.
Tuottamattomiksi luokitelluista ei huolehdittu senkään vertaa kuin muista. Affonçon poika sai aikuisen ruoka-annoksen, mutta tuottamattomana pidetty tytär vain puolet siitä. Lääkäreitä tai muuta terveydenhuoltoa ei ollut.
– Se oli hyvin ohjelmoitua. Osa väestöstä haluttiin tappaa nälällä ja kovalla työllä, Affonço sanoo.
Taustatekijänä
Vietnamin sota
Miten tämä kaikki oli mahdollista?
Helvetti alkoi Affonçon mukaan jo edellisen hallinnon aloittaessa 1970. Silloin Yhdysvaltojen tukema kenraali Lon Nol syrjäytti aiemman päämiehen Norodom Sihanoukin, jonka syntinä Yhdysvaltojen silmissä oli Pohjois-Vietnamin joukkojen Kambodžan ja Vietnamin rajalle perustamien turvapaikkojen hyväksyminen.
Kambodžasta tuli osa Vietnamin sodan taistelukenttiä. Vietnamilaiset ja vietnamilaista alkuperää olevat joutuivat Lon Nolin hallinnon vainon ja verilöylyjen uhreiksi. Kun punakhmerit olivat voittamassa sisällissodan, kambodžalaiset odottivat uudelta hallinnolta rauhaa ja parempia elinoloja. Edessä oli kuitenkin entistäkin pahempia kärsimyksiä.
Oma lukunsa on kaupunkielämää ja sivistystä vastustaneiden punakhmerien ideologia.
– He halusivat saada aikaan puhtaan väestön ja aivan uudenlaisen yhteiskunnan, Affonço luonnehtii.
Hänen mukaansa tyrannian synnyssä oli osuutensa Ranskan maolaisilla opiskelijoilla ja intellektuelleilla, joilta liikkeen Ranskassa opiskelleet johtohahmot saivat vaikutteita.
Vietnamilaiset
vapauttivat
Tyrannia päättyi 1979 vietnamilaisten joukkojen väliintulon ansiosta. Myös Affonço ja hänen poikansa vapautuivat tuolloin. Affonço kertoo olleensa jo hyvin sairas ja ulkoisesti vanhuksen näköinen, vaikka oli vain reilun kolmenkymmenen ikäinen.
– He auttoivat meidät kaupunkiin, jossa oli sairaala, ja antoivat ruokaa ja juomaa. En voi unohtaa heitä. Tämän vuoden lopulla kirjani käännetään vietnamiksi. Aion mennä sinne, tavata ne veteraanit ja luovuttaa heille kirjani oikeudet, Affonço suunnittelee.
Kommunistisen Vietnamin suorittama humanitaarinen interventio sai maailmalla niukasti kiitosta. Kiinan lisäksihän kylmän sodan läntinen leiri Yhdysvaltojen johdolla tuki Pol Potin hallintoa. Affonçon mukaan kylmän sodan asetelmat olivat syynä myös siihen, että oikeudenkäynnit punakhmerejä vastaan lykkääntyivät.
Viime vuosina niitä on lykännyt Kambodžan nykyhallinnon vastahakoisuus ja todisteiden puute.
Oikeudenkäynnit päästiin käynnistämään viimein tämän vuoden alussa, kun YK ja Kambodža pääsivät kompromissiratkaisuun niiden toteuttamistavoista.
– Haluaisin että punakhmerien hallinnon edustajat saataisiin tuomittua. Kansainvälisen oikeuden täytyy tehdä työnsä kunnolla, Affonço vaatii.