Santeri Happonen

Veteraaniohjaaja John Boorman pitää tyylittelystä

Veteraaniohjaaja John Boorman haaveili nuorena vain klaffipojan ja filminlataajan työstä. Vasta aikuisena hänestä tuli ikään kuin vahingossa elokuvaohjaaja journalismin, kriitikkouden ja televisiodokumenttien teon kautta.

Legendaarinen englantilainen elokuvaohjaaja John Boorman, 76, hauskuttaa kuulijaansa terävällä huumorillaan, kun hän puhuu viisaita elokuvista.

Juttumiesten tyyliin Boorman ei aina välitä siitä mitä kysytään, mutta se ei juuri haittaa – kun puheissa tuntuu aina olevan mukana järkeä ja oivallusta.

Elokuva on Boormanin mielestä siitä merkillinen taidemuoto, että siinä taiteelliset menestyjät ovat aina olleet omituisia itseoppineita. Itse hän ei käynyt nuoruudessaan mitään taidekoulua, vaan opiskeli elokuvantekoa käytännössä ensin lehdistö-, radio- ja televisiojournalistina ja sitten televisiodokumenttien tekijänä.

Boorman oli tämänvuotisten Sodankylän elokuvajuhlien kuuluisin päävieras. Hänen laajasta kymmenien pitkien elokuvien tuotannostaan esitettiin puolisen tusinaa keskeistä teosta.

Boorman on ohjannut elokuviaan sekä Iso-Britanniassa että Yhdysvalloissa. Hänen menestynein elokuvansa on Syvä joki (1972). Muita hänen tunnettuja laatuelokuviaan ovat Zardos (1974), Excalibur – sankarin miekka (1981), Smaragdimetsä (1985) ja Alamaailman kenraali (1998).

ILMOITUS

Boorman tekee edelleen elokuvia. The Wizard of Oz pitäisi valmistua 2010, samoin Memoirs of Hadrian.

Hyvä elokuva
aina tyylittelee

Boorman on niitä elokuvaohjaajia, joka haluaa irrottaa elokuvan todellisuudesta omaksi itsenäiseksi ulottuvuudekseen, elokuvaksi, taiteeksi. Hän tekee sen tyylittelemällä niin käsikirjoituksen, näyttelijätyön, kuvauksen kuin värien käytönkin kanssa.

– Elokuva on lähellä unta ja tiedostamatonta. On toivotonta yrittää tehdä elokuvasta todellisuuden kaltaista. Jos yrittää olla realisti, se on aina virhe.

– Elokuvaan pitää ottaa palasia elämästä, ei yrittää tehdä siitä elämän kaltaista.

Boorman kuvailee, miten hän yritti Smaragdimetsää tehdessään kuvailla eräälle elokuvassaan esiintyvälle intiaanille syvällä Etelä-Amerikan Amazon-joen viidakoissa, mitä elokuva on.

Elokuvasta mitään tietämätön mies oli kuitenkin Boormanin yllätykseksi sanonut, että kyllä hän taitaa tietää mitä elokuva on. Juuri samanlaista uneksimista ja lentämistä vaivattomasti toisiin aikoihin ja paikkoihin hänkin harrastaa. Hän kertoi toteuttavansa sen vajotessaan omilla rituaaleillaan transsiin.

– Hän oli oikeassa.

Boorman sanoo, että katsojat eivät aina huomaa, miten paljon elokuvissa tyylitellään värien kanssa.

– Hyvissä elokuvissa käytetään nykyäänkin kapeata väripalettia.

Väreillä Boorman sanoo vaikuttavansa hienovaraisesti alitajuntaan.

Klaffipoikahaaveet
veivät ohjaajaksi

Boorman päätyi vasta aikuisiällä elokuvan pariin. Hän ei ollut koskaan edes haaveillut elokuvaohjaajan työstä.

Elokuva kiinnosti kuitenkin taiteena ja tekniikkanakin. Hän kertoo lukeneensa nuorena poikana luonnontieteiden moniottelijan ja filosofin Isaac Newtonin (1642–1727) kirjaa optiikasta ja valosta (Opticks 1704). Newtonia hän sanoo lueskelleensa läpi elämänsä.

Newtonin lukemisensa vuoksi Boorman sanoo ryhtyneensä sosialistiksi.

Radio- ja televisiotyöhön ajauduttuaankin Boorman haaveili vain klaffipojan ja filminlataajan työstä. Huomaamattaan hänestä tuli kuitenkin elokuvaohjaaja journalismin ja dokumenttien teon kautta.

Klaffipoikahaaveeseen Boorman sanoo kuitenkin palanneensa usein, kun ohjaajana on joutunut vastoinkäymisiin.

Boorman kirjoitti paljon elokuvakritiikkejä ennen ryhtymistään elokuvantekijäksi. Hän on edelleenkin ankara arvioissaan. Korkealle arvostettuja viihdetuotantoja, kuten Victor Flemingin ohjaamaa elokuvaa Tuulen viemää (Gone With the Wind, USA 1939), hän pitää edelleen tylsänä ja laskelmoituna viihteenä.

Boormanilla on loputtomiin huikeita kaskuja hyvistä näyttelijöistään. Esimerkiksi jo edesmennyt Lee Marvin oli Boormanin hyvä ystävä ja luottonäyttelijä. Marvin oli kuuluisa railakkaasta alkoholinkäytöstään.

Boorman kuvailee, miten hän kerran riisti ravintolaillan jälkeen pienessä painiottelussa auton avaimet juovuspäiseltä Marvinilta, ettei tämä lähtisi ajamaan autoa.

Boorman tarjoutui kuskiksi, mutta Marvin ei suostunut autoon. Neuvottelujen jälkeen Marvin taipui kuitenkin kompromissiin ja kiipesi makaamaan auton kattotelineelle.

– Muutaman mailin ajettuani poliisi pysäytti meidät. Poliisiautosta avattiin ikkuna ja kysyttiin, tiesinkö, että auton katolla on Lee Marvin.