Pintaa syvemmältä
Riippumatta siitä, kuka voittaa Iranin presidentinvaalin, on se jo muuttanut maan poliittista maisemaa ratkaisevalla tavalla. Ainakin suurkaupungeissa opposition pääehdokkaan Mir Hossein Mousavin vaalikampanja on ollut suorastaan riehakas, ja toista presidentinkauttaan tavoitteleva Mahmoud Ahmedinejad on pahasti alakynnessä. Tilanne vanhoillisella maaseudulla om toinen, mutta näyttää kuitenkin siltä, että Mousavi voittaa, jos vaalit ovat rehelliset.
Tämä ei välttämättä johtaisi suuriin muutoksiin Iranissa, Ahmadinejadin reformistinen edeltäjä Mohammad Khatami oli alkuun hyvin suosittu, mutta maata johtavat vanhoilliset hengenmiehet estivät kaikki uudistukset ja hänen kannattajansa pettyivät pahasti. Näin voi käydä tälläkin kertaa, mutta tuntuu siltä, että myös monet hengelliset johtajat ovat saaneet tarpeekseen Ahmadinejadin riidanhaluisesta ja moukkamaisesta politiikasta, jonka keinot ovat olleet hyvin alkeellisia.
Hän on esimerkiksi tehnyt laajoja maakuntakierroksia, joissa hänen apulaisensa ovat jakaneet rahaa kaikille paikalla oleville ja tätä varten setelipainon koneet ovat pyörineet ylikierroksilla. Hengenmiehetkin ymmärtävät, ettei maan taloutta voi hoitaa tällä tavoin.
Vaalikampanja on myös osoittanut, että nykyisen presidentin valta on huomattavasti suppeampi kuin hän on kuvitellut. Kun hän antoi sulkea Facebookin ja Twitterin estääkseen kilpailijoitaan käyttämästä niitä vaalityössään, avattiin ne uudestaan pari päivää myöhemmin.
Ahmadinejad on myös joutunut suostumaan tv-väittelyjen sarjaan ja on toisinaan on joutunut pahasti alakynteen. Tämä on saanut hänet syyttämään muita ehdokkaita Hitlerin taktiikan käytöstä ja uhkaamaan vankilalla.
Jos Ahmadinejad – tavalla tai toisella – onnistuisi pysymään virassaan, hänen asemansa olisi jatkossa heikompi kuin tähän asti. Uudistusmieliset ovat joka tapauksessa saaneet kokea, että heidän joukoissaan piilee voima ja ilo.
Nimenomaan ilo, koska varsinkin Mousavin kampanjan tapahtumat ja mielenosoitukset ovat saaneet kansanjuhlaan ja karnevaaliin liittyviä muotoja. Tytöt ja nuoret naiset ovat maalannet kasvonsa vihreiksi, koska vihreä on Mousavin väri. Pakollinen huivi peittää niin vähän tukasta kuin mahdollista. Siveyspoliisikin on pysynyt poissa kaduilta, mikä sekin viittaa siihen, että presidentin valta tällä hetkellä on rajallinen. Joku ylempi valta tuntuu ainakin hetkellisesti suovan iranilaisille vähän vapaammat olot. Nämä kokemukset eivät heti häviä, vaikka tulisi taas ankeampia aikoja.
Ahmadinejadin joukot käyttävät punaista tunnusvärinään, mutta he eivät ole onnistuneet pysäyttämään tätä ”vihreää aaltoa”, ei varsinkaan Teheranin hyvinvoivissa pohjoisissa osissa. Täällä asuvat eivät ole keskivertokansalaisia, mutta maan kehitys muotoutuu täällä ja Qomin pyhässä kaupungissa.
Mousavin kampanja on itse asiassa lähinnä hänen vaimonsa Zahra Rahnavardin kampanja. Monessa vaalitilaisuudessa pariskunta esiintyy yhdessä, käsi kädessä. Näinhän ei tehdä Suomessakaan, mutta Iranissa se on tavatonta ja siveyspoliisi voi puuttua helposti asiaan.
Mousavi, entinen pääministeri, ei ole mikään karismaattinen puhuja, mutta hänen vaimonsa on. Hän puhuu tasa-arvon ja naisten oikeuksien puolesta tavalla, joka on selvästi aktivoinut naisia, varsinkin koulutettuja nuoria naisia, ja heitä on paljon. Naisia viehättää, että Mousavin ja Rahnavardin avioliitto todella tuntuu tasa-arvoiselta, mikä Iranissa ei oli niin tavallista. Vaalikampanja onkin selvästi vahvistanut Iranin naisliikettä.
Huivipakko ja peittävän vaatetuksen vaatimus rajoittavat Iranin naisten vapautta paljon enemmän kuin solmiokielto vaikuttaa iranilaisten miesten vapauteen. Ei pidä siis vähätellä vaatimusta saada näyttää vapaasti tukkansa julkisilla paikoilla, se voisi olla vallankumouksellisen liikkeen ykkösvaatimuksia. Tämä ei ole näiden vaalien asialistalla, mutta kun vaatimus huivin ja ”pitkän poplarin” käytöstä aikanaan poistuu, on sillä suuri vaikutus arabimaiden yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Kannattaa muistaa että Persia/Iran on vanha suurvalta ja vähitellen – pappisvallan poistuttua – on uudestaan tulossa suurvallaksi. Kulttuuri on ikivanhaa ja kulttuurin tekijöitä arvostetaan (sekä Mousavi että hänen vaimonsa ovat kuvataiteilijoita varsinaisten ammattiensa ohella). Väestö on nuorta ja koulutustaso on korkea. Taloudellinen potentiaali on huomattava.
Tämän vuoksi nämä vaalit ovat tärkeitä koko lounais-Aasian kannalta. Jos jännitys lientyy Iranin ympärillä, ovat uudet kuviot mahdollisia ja Iranista voi tulla alueen veturi.
Tällaisen kehityksen näkyvin este on Ahmadinejad. Tämä on luultavasti tärkein syy, jonka vuoksi vaikutusvaltaiset piirit hallinnossa haluavat päästä hänestä eroon. Hänen kärjekäs ulkopolitiikkansa on syventänyt alunperin hengellisten johtajien aikaansaamaa eristystä ulkomaailmasta. Hänen alkeellinen talouspolitiikkansa on johtanut tilanteeseen, jossa sekä inflaatio- että työttömyysluvut liikkuvat 30 prosentin tienoilla.
Tärkein näistä kriittisistä valtaapitävistä on entinen presidentti Akbar Hashemi Rafsanjani, konservatiivinen ja oman lompakkonsa, mutta myös maansa etuja ajava ”bazaari”-henkinen vaikuttaja, jolla on tärkeitä tehtäviä myös hengellis-valtiollisessa järjestelmässä. Hänestä tulee vielä tärkeämpi kulissimies, jos Mousavi valitaan.
Korkein hengellinen johtaja Ali Khamenei on antanut tukensa Ahmadinejadille, mutta tämä tuki on selvästi laimentunut. Hänen asenteensa tulevaan kehitykseen on vaalien suuri arvoitus. Tänään on siis hyvin jännittävä ja merkittävä päivä Iranissa.