Lehtikuva/ ALEXEY DRUZHININ

Valko-Venäjän ja Venäjän suhteet ovat viime aikoina viilentyneet. Tämä johtuu pitkälti eurooppalaisesta lamasta, joka koettelee kumpaakin maata. Valkovenäläiset ovat eläneet tähän asti Venäjän lainoilla, joita ei ole maksettu takaisin. Tästä Venäjän pääministeri Vladimir Putin on moneen kertaan huomauttanut.

Äskettäin Venäjä ei enää myöntänytkään Valko-Venäjälle 500 miljoona dollarin lainaa. Venäjä on myös lopettanut maitotaloustuotteiden tuonnin Valko-Venäjältä.

Tuontikiellossa on nyt 1 300 eri tuotetta. Venäjä on ilmoittanut, etteivät valkovenäläiset maitotuotteet täytä Venäjän terveysmääräyksiä. Kun Valko-Venäjällä asiaan ei reagoitu, tuonti lopetettiin.

Valko-Venäjän presidentti Aleksander Lukashenko on kyllästynyt Venäjän erilaisiin vaatimuksiin ja ilmoittanut alkavansa lähestyä Euroopan unionia. Hän sanoo, että kyseessä ei ole mikään peli. Hän on vain tullut siihen tulokseen, että Valko-Venäjän kauppa Euroopan unionin kanssa on Valko-Venäjälle edullista, Venäjän kauppa ei. Yhteistyö Euroopan unionin kanssa merkitsee Valko-Venäjälle uutta teknologiaa, lainoja ja sijoituksia maahan.

Lukashenko
syyttää Venäjää

Presidentti Lukashenko syyttää Venäjää kaupan vaikeuksista. Hän sanoo, että Venäjän toiminnalla ei ole juuri yhteistä maiden liittovaltiosuunnitelman tai hyvän liiketoimintailmapiirin kanssa.

ILMOITUS

Lukashenko on närkästynyt siitä, että Venäjä lopetti valkovenäläisten traktorien ja autojen tuonnin Valko-Venäjältä vaikka venäläiset maanviljelijät hänen mukaansa olivat tyytyväisiä valkovenäläisiin traktoreihin.

Maiden välillä on myös ulkopoliittisia erimielisyyksiä. Lukashenkon mukaan Venäjä on vaatinut Valko-Venäjää tunnustamaan Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyyden. Äskettäin Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kuitenkin sanoi, ettei tällaista tunnustamista ole vaadittu. Joitakin erimielisyyksiä Etelä-Ossetian suhteen luultavasti kuitenkin on. Lukashenko ei toimi niin kuin hänen venäläiset isäntänsä odottavat.

Valko-Venäjällä
poliittisia vankeja

Nyt olisi aika painostaa Lukashenkoa palauttamaan Valko-Venäjälle demokratia. Euroopan unioni on viime aikoina yrittänyt hyvällä taivutella presidentti Lukashenkoa demokratisoimaan maataan. Käytännössä Valko-Venäjällä ei kuitenkaan ole tapahtunut juuri minkäänlaisia myönteisiä muutoksia.

Poliittisia vankeja vapautettiin, mutta tilalle tuli uusia, joista Euroopan unionissa ei ilmeisesti tiedetä mitään. Tälläkin hetkellä poliittinen vanki Mikail Autuckovich on hengenvaarassa paastottuaan jo lähes kaksi kuukautta. Jos kerran Lukashenko haluaa Euroopan unionin kumppaniksi, pitäisi
EU:llakin olla muitakin kuin mainostamiaan hellävaraisia keinoja saada Lukashenko uusiin ajatuksiin.

Muuten diktaattori pilaa Euroopan unionin maineen. Tämä ei olisi kaunista.