Lehtikuva/ Matti Björkman

Tutkijat peräävät palveluja tarvitseville todellista valinnanvapautta

Terveyspolitiikkaa on Suomessa viety suuntaan, jossa markkinat ohjaavat tänään voimakkaasti terveydenhuollon arvoja ja valintoja.

Markkinoille ohjausvallan antaminen terveydenhuollossa ei ole oikea ratkaisu, jos toimialan palvelujen kehittämisessä pidetään tärkeimpänä tavoitteena niiden vaikuttavuutta ja eriarvoisuuden vähentämistä palvelujen saatavuudessa, päätellään teoksessa Kansalaisesta kuluttajaksi – Markkinat ja muutos terveydenhuollossa.

Eilen julkistetussa tutkijakollektiivin tuotoksessa tuodaan usean tutkijan voimin esille kasvavan markkinoistumisen ei-toivottavia seurauksia yhteiskunnan tasa-arvokehityksen kannalta.

Ei-toivottavien seurausten alkulähteeksi voi sanoa ristiriitaisuuden, joka on hyvinvointipolitiikan ja elinkeinopolitiikan tavoitteissa terveydenhuollonkin saralla. Terveydenhuoltopalvelujen tasavertainen saatavuus kyseenalaistuu, jos terveydenhuolto rakennetaan elinkeinopolitiikan ehdoilla ja näkökulmasta.

Markkinat ovat terveydenhuollossa ottaneet isännän roolin, kun niille kuuluisi rengin rooli. Roolien vaihtuminen on mahdollista yhteiskunnassa, jonka terveyspolitiikkaa ohjaa markkinaehtoinen ajattelu, jossa vapaudet, vastuu ja tavoitteet ovat hämärtyneet.

Terveydenhuollossakin tulisi huomioida, että markkinat ovat keino, ei päämäärä, katsovat tutkijat.

ILMOITUS

Palveluseteli ei
tuo tasa-arvoa

Väestön epätasa-arvo kasvaa yhteiskunnassa, jota leimaa kahtia jakautuminen. Tällaisessa yhteiskunnassa on ajauduttu tilanteeseen, jossa kaupallisten terveyspalvelujen tuottajat vastaavat hyvätuloisten siisteistä ja helppohoitoisista vaivoista ja yhteiskunnan huolenpidon varaan jäävät huonompiosaiset. Näiden vaivat ovat muun muassa hoidon viipymisen vuoksi resursseja enemmän vaativia.

Teoksessa on tällaisen kehityksen yhtenä ajankohtaisena ilmentymänä esillä kasvavaa alaa valtaava palvelusetelijärjestelmä.

Iäkkäiden ihmisten terveyspalveluja tutkinut Päivi Topo näkee palvelusetelin käyttövaikutuksen olevan tälle väestöryhmälle erilainen muun muassa terveydentilasta ja varallisuudesta riippuen.

Topo pitää riskinä sitä, että palvelusetelien lisääntyvä käyttö vaikeuttaa taloudellisesti ja kuntonsa puolesta kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten avunsaantia. Hänen mielestään kansalaisten yhdenvertaisuus vaatii sitä, että olisi määriteltävä selkeästi millaisissa tilanteissa palveluseteliä voidaan käyttää

Todellinen
valinnanvapaus?

Kansalaisten vaikutusmahdollisuus terveydenhuollon palveluihin ei tutkijoiden mielestä ole riittävää eikä todellista, kun se rajoittuu valitsemiseen tarjolla olevista vaihtoehdoista. Tapaus palveluseteli käy tässä esimerkistä.

Todellinen demokratia ja valinnanvapaus toteutuisi vasta sitten, kun kansalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä heille tarjotaan valittavaksi.

Koska näin ei ole, kysytään teoksessa: Onko valinnan vapauden lisääminen keino pysäyttää väestöä eriarvoistava kehitys terveydenhuollossa?

Tutkijat suhtautuvat epäillen tähän.

Mitä enemmän kansalaisten valinta tai – kuten tutkijat sanovat: kuluttajalähtöisyys – ohjaa terveyspalveluita, sitä enemmän kasvaa riski siitä, että palveluiden saatavuus eriytyy. Valintatilanteessa pärjäävät kansalaisista he, jotka osaavat, haluavat ja pystyvät vaatimaan näitä palveluja.

Ja ketkä heitä ovat?

Näissä valintatilanteessa pärjääviä ovat hyvän koulutukset saaneet ja terveimmät ja heikoimmin asiaansa osaavat ajaa palveluja kipeimmin tarvitsevat – köyhimmät, ikääntyneet, vähän kouluttautuneet, mielenterveysongelmaiset.

Pelkkä valinnan mahdollisuuksien lisääminen ei siis ole ratkaisu, katsovat Meri Koivusalo, Eeva Ollila ja Anna Alanko.

– Kansalaisten ääni olisi tehtävä kuuluvammaksi palveluiden kehittämisessa eikä ainoastaan tarjota valinnaisia palveluiden tuottajia.

Ratkaisevaa on kenen ehdoilla valinnan vapautta edistetään. Ohjaavatko tätä toimintaa hyvinvointipoliittiset vai elinkeinopoliittiset tavoitteet.

Totuuden nimissä on kuitenkin myös syytä muistuttaa, että entistäkin enemmän markkinoiden ehdoilla toimivassa terveydenhuollossa vapaudet, vastuu ja tavoitteet hämärtyvät helposti.

Hänninen
perää muutosta

Sakari Hännisen mukaan terveyspolitiikalla on ollut Suomessa yksi suunta. Sitä on ohjattu hyväosaisten eduksi.

Hän muistuttaakin julkiselle vallalle perustuslakiin kirjatusta vastuusta huolehtia terveyspalveluista ja perää radikaalia muutosta terveyspolitiikan linjauksiin. Tätä tarvitaan, mikäli julkilausuttuja tavoitteita terveyserojen kaventamiseksi haluttaisiin nykyistä paremmin edistää.

Yksi radikaali muutos, jonka Hänninen soisi toteutuvan, on perusterveydenhuollon muuttaminen ilmaiseksi. Hän pitää tätä tavoitetta esillä, vaikka tietääkin kehityksen olevan suunnaltaan päinvastaista.

Eduskunnan runsas vuosi sitten tekemä päätös perusterveydenhuollon perusterveydenhuollon asiakasmaksujen korottamisesta oli hänestä räikeässä ristiriidassa terveyserojen kaventamistavoitteen kanssa.

Vähintään asiakasmaksuille tulisi säätää niin alhainen maksukatto, ettei se estäisi pienituloisia ihmisiä saamasta tarpeenmukaista hoitoa, edellyttää Hänninen.

Meri Koivusalo, Eeva Ollila, Anna Alanko: Kansalaisesta kuluttajaksi – Markkinat ja muutos terveydenhuollossa. Gaudeamus 2009