Kansan Arkisto

Kaarlo Ponsenin urakka: selätti kaikki 16 vastustajaansa

Suomalainen TUL:n jalkapallojoukkue kahden kuukauden kilpailumatkalla Neuvostoliitossa, syvällä etelässä, 30 ottelua – 81 vuotta sitten!

Volmari Iso-Hollo (TUL), tuleva olympiavoittaja, löi itsensä läpi Neuvostoliiton suurissa urheilujuhlissa sijoittumalla mitaleille neljällä matkalla 1 500–10 000 metriin, kultaa kahdella niistä.

Kaikkien aikojen kuuluisin suomalaisnyrkkeilijä Gunnar Bärlund (TUL) raivasi tiensä sarjavoittoon samoissa kisoissa.

Venäjän mestari Ivanov oli kova. Hän kesti kymmenen minuuttia.

Aikansa maailman paras raskaansarjan painija Kaarlo Ponsen selätti kisoissa kaikki 16 vastustajaansa, ainoa sarjavoittaja joka pystyi siihen.

Mitkä kisat? Neuvostoliiton 10-vuotisjuhlat 1928 Moskovassa: 4 600 urheilijaa 41 maasta. Suomesta mukana kuutisenkymmentä TUL:n miestä ja naista 300 matkalle ilmoittautuneesta. Pääosa halukkaista jäi rannalle passeitta.

ILMOITUS

Ja kaikkia mukana olleita uhkasivat kovat rangaistukset, pitkät kilpailukiellot, joiden rinnalla nykyiset doping-tuomiot ovat lasten leikkiä.

TUL valtion
vainon kohteena

Lähdin tapaamaan Moskovan kilpailujen ylivoimaisinta voittajaa, raskaan sarjan painijaa Kaarlo Ponsenia Lohjan Mustiolle 40 vuotta sitten. Matka taittui linjurilla, kuten siihen aikaan oli tapana.

Jo 72-vuotias mestari otti vieraan vastaan ystävällisesti hymyillen. Vielä nytkin hänen olemuksestaan heijastui valtava voima ja positiivinen energia.

Ja mikä vaiherikas elämä ja uskomaton urheilijanura. Taisin olla ensimmäinen journalisti, joka oli kiinnostunut hänen saavutuksistaan Moskovassa 1928 ja sen jälkeen. Suomi oli elänyt vaikeita aikoja. Ja myös urheilijat olivat saaneet kokea sen.

Hänet ja hänen seuransa erotettiin Työväen Urheiluliitosta. Edessä oli todellinen korpivaellus.

– Sen jälkeen minulta meni kuusi vuotta ennen kuin pääsin täysitehoisesti kilpailemaan. Työväen Urheiluliitosta erottamisen jälkeen emme saaneet kilpailla juuri missään. Kun seurat ja niiden omaisuus menivät lakkauttamisien yhteydessä, menivät myös viimeiset harjoituspaikat, kertoi Ponsen.

Miten niin seurojen lakkauttamisien? Se kuului sen aikaiseen Lapuan lain henkeen. Kun Moskovan matkalla olleitten seurat oli erotettu TUL:stä, valtiovalta jatkoi vainoa ja 1930-luvun alussa lakkautettiin noin 157 TUL:n seuraa ja seurojen omaisuus takavarikoitiin/rosvottiin, laillisesti tietenkin.

Eikä riittänyt, että vain Moskovan matkalla olleet seurat. TUL:stä erottamisien ja lakkautumisien kohteeksi joutuivat myös ne, jotka hyväksyivät kisoihinsa ja toimivat yhteistyössä pannaan julistettujen seurojen ja urheilijoiden kanssa.

Uskomatonta mutta totta!

– Kotimaassa pääsin uudelleen painimaan vapaasti vasta 1934 liittojuhlissa. Niissäkin vain sen vuoksi, että painijat ja nyrkkeilijät uhkasivat tehdä kilpailulakon, ellei minua kelpuuteta mukaan ja niin liiton johdon oli taivuttava, muisteli mestari.

Kovin vastustaja
kesti 10 minuuttia

Moskovassa paini oli vuonna 1928 erilaista kuin nykyisin. Siihen aikaan painittiin 20 minuuttia. Ponsen oli voittanut edellisenä vuonna TUL:n 1927 liittojuhlapainit ja liiton mestaruuden. Moskovan raskaassa sarjassa tuli vastaan 16 miestä. Ja kaikki löysivät itsensä selkäpiiltään.

– Venäjän mestari Ivanov oli kovin. Hän kesti kymmenen minuuttia, totesi mestari hymyillen.

Moskovan kilpailut olivat sen ajan olympiakisoihin verrattavat. TUL:n liittokokous oli edellisenä vuonna hyväksynyt kutsun lähteä mukaan ja halukkaita olikin runsaasti. Mutta sitten tuli tenkkapoo:

Valtiovalta ei halunnut antaa passeja Neuvostoliittoon. Poikkeuksen muodosti Uudenmaan läänin maaherran Bruno Jalander.

Mutta ei hänkään ensi alkuun. Tarvittiin kahden miehen henkien taistelu.

Siitäkin Ponsenilta oli autenttinen historiallinen muisto.

– Se oli aivan tipalla, että pääsimme matkaan. Oskari Lamminen soitti minulle ja kertoi, ettei passeja vain kuulu. Päätimme, että menen maaherran puheille. Vasta suunnitellun lähtöpäivän aattona sain vastaanoton ja tavatessamme tiukkasin, missä passit viipyvät.

Maaherraa
painostettiin

”Minua on painostettu, en saisin antaa yhtään passia”, vastasi Bruno Jalander.

”Mutta olettehan te sentään maaherra!” tivasi Ponsen.

”Niin olenkin”, vastasi maaherra hetken kuluttua.

Tässä vaiheessa Ponsenista tuntui kuin painostuksen kohteeksi joutunut maaherra olisi oikein ryhdistäytynyt. Mutta asia ei ollut vielä ratkaistu:

”Kyllä minun täytyy täältä sentään joitakin nimiä karsia”, sanoi hän.

Sen jälkeen Jalander pyyhki Uudeltamaalta lähdössä olevien luettelosta pois muutamia nimiä. Ponsen yritti vielä saada kaikki läpi, mutta Jalander selvitti, miten ”vaarallisia” eräät urheilijat olivat.

Siinä vaiheessa putosi joukosta myös koko kisamatkan pääjärjestäjä, TUL-lehden toimittaja Oskari Lamminen. Näin muodostui se 59 urheilijan joukko, joka sai lähtöluvan Neuvostoliittoon.

Heidän lisäkseen saivat armon viisi urheilijaa Turusta ja kaksi Kuopiosta. Mutta se merkitsi myös, että painija Kaarlo Ponsenista tuli koko joukkueen johtaja.

Vastaanoton päätteeksi Bruno Jalander taputti vielä Ponsenia hartioille ja tokaisi:

”Ja muistakaakin sitten panna kaikki vastustajat selälleen!”

Niinhän siinä sitten todella kävi.

”Maailma oli
niin musta”

Kaarlo Ponsen asui tuolloin 40 vuotta sitten metsäisen ja kumpareisen tien päässä Lohjanjärven rannalla. Siellä sijaitsee Kuusela, kaksikerroksinen tilan päärakennus. Sen vieressä on punatiilinen navetta – nyt tyhjillään ja järven rannassa mäentöyrään takana rantasauna. Hän oli itse rakentanut talonsa.

Mutta menneisyys painoi yhä mieltä.

Tavatessamme hän oli asunut tilallaan jo kolmisenkymmentä vuotta.

– Tulimme tänne kun maailma oli niin musta.

Kaarlo Ponsen lähti pimeästä maailmasta pois. Käpylän Urheilijat, jota hän edusti, rakensi 1920-luvulla Vallilaan Vipusentie 9:ään oman komean toimitalon. Ravintoloitsija Ponsenkin oli sijoittanut varojaan siihen. Sitten tulivat kovat vuodet, seuran lakkauttaminen ja sen omaisuuden joutuminen pakkohuutokauppaan.

– Käpylän Urheilijoissa ei politikoitu. Siitä huolimatta se lakkautettiin poliittisena, muka yhteiskunnalle vaarallisena järjestönä, tokaisi hän.

Niin lähti Kaarlo Ponsen Lohjanjärven rannalle. Kahdentoista peltohehtaarin tilan raivaaminen1930-luvun alkuvuosina metsään ja rämeikköön on kuin tarina Saarijärven Paavosta. Mutta voimaa ja sisua riitti: kuuluisa miehenkaataja raivasi luontoa kuin aikanaan miehiä matolla.

– En kärsinyt urallani kuin kaksi selkähäviötä, muisti hän mainita. Mutta selityskin oli valmiina:

– Toisella kerralla, se oli 1937 liittojuhlapaineissa olin jo tullut ylimieliseksi.

Sillä vaikeuksista huolimatta painiura jatkui pitkään.

Maailman paras
painija aikanaan

Arvostettu urheiluhistorioitsija Helge Nygren esittelee Kaarlo Ponsenin uran pähkinänkuoressa teoksessaan Punainen Olympia (Tammi 1968):

”Ponsen Kaarlo, synt. Halikossa 19.9. 1897, painija, tilanomistaja, raskaassa sarjassa I Moskovan spartakiadeissa 1928, työläispainijoiden MM-kisoissa Oslossa 1930, työläisolympialaisissa Antverpenissa 1937 ja TUL:n liittojuhlissa 1927 ja 1934, TUL:n mestari 1927 ja 1937. Seurat: Käpylän Urheilijat ja Kunto, Helsingin Kotkat. Useiden asiantuntijoiden mielestä Kaarlo Ponsen oli parhaimmillaan maailman paras painija raskaassa sarjassa. TUL:n spartakiaditoimikunnan puheenjohtaja.”