Ranskan eurovaalit:
Ranskassa äänestetään joko Sarkozyn puolesta tai vastaan. Ranskan ristiriitainen ja energinen presidentti Nicolas Sarkozy on vaalien keskipisteessä monestakin syystä.
Sarkozy oli puoli vuotta EU:n puheenjohtajamaan presidenttinä piiskaamassa vauhtia jäykkään organisaatioon. Moni ranskalainen arvosti presidentin nopeata reagointikykyä. Ennen EU-kriittinen kansa on huomannut, että asioihin voi todella vaikuttaa, vaikka ei ihan kansalaisen tasolla, ainakin omien poliitikkojen kautta. EU ei enää näytä entiseltä kasvottomalta korkeapalkkaiselta virkamieseliitiltä, jonka pääasiallinen tehtävä on päättää kurkun käyrättömyysasteesta tai kieltää ranskalaisten juustojen valmistus pastöroimattomasta maidosta.
Keskustelua käydään lähinnä kansalaisdemokratiasta, Turkin EU-jäsenyydestä sekä sosiaalisesta Euroopasta. Mutta kun puolueiden välillä ei ole suuria erimielisyyksiä, äänestysprosentti uhkaa jäädä ennätysmäisen alhaiseksi.
Sosialistipuolueen
alamäki jatkuu
Sarkozyn vetämän politiikan vastustaja ja sosialistipuolueen uusi puheenjohtaja Martine Aubry näytti mallia vaatimalla äänestyksestä protestinilmaisua Sarkozya vastaan.
Tosin hän joutui korjaamaan sanojaan muistettuaan, että kysymyksessä on isommat kuin Ranskan sisäiset asiat ja vaati sen sijaan ”tehokasta” äänestämistä. Sanoma ei ole näyttänyt menneen perille, sillä sosialistipuolue pelkää murskatappiota.
Presidenttiä kannattavat oikeistopuolueet näyttävät ennusteiden mukaan rohmuavan valtaosan paikoista, sosialistien kannatusennusteet vaihtelevat 18 ja 25 prosentin välillä.
Vaaliohjelmia ei ole juuri jaksettu Ranskassa kuunnella. Eurovaalit eivät kiinnosta, kun sisäpolitiikassa on kuohunut jo kaksi vuotta. Harva kansalainen edes tietää miksi pitäisi äänestää.
Hajonnut
vasemmisto
Vasemmiston sanoma on keskittynyt Lissabonin sopimuksen arvostelemiseen, harvemmin enää koko EU:n vastustamiseen.
Ranskan vasemmisto muistelee nykyisin haikeana niitä kultaisia nuoruusvuosia 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa, jolloin solmittiin maailman vasemmistoa ravistellut vasemmiston yhteisohjelma. Koko olemassaolonsa ajan keskenään riidelleet vasemmistopuolueet solmivat silloin selkeän ohjelman yhteisen presidenttiehdokkaan, sosialistipuolueen perustajan François Mitterrandin tukemiseksi. Sopimuksen allekirjoittivat sosialistien lisäksi kommunistipuolue ja radikaalivasemmistopuolue.
Mitterrand valittiin presidentiksi vuonna 1981, ja hän nimitti ensimmäiseen hallitukseensa kolme kommunistia. Nämä tosin lähtivät ensiuudistusten aikaansaamisen jälkeen hallituksesta. Kokemus jäi myös Ranskan vasemmiston historiaan ainoana yrityksenä toteuttaa yhtenäistä vasemmistopolitiikkaa.
1980-luvun alussa Ranskaa ohjattiinkin vasemmalle pikavauhtia. Monista sen ajan uudistuksista tuli niin suosittuja, että nakerrettuinakin ne ovat yhä pääosin voimassa. Eräs kiistellyimmistä uudistuksista oli työajan lyhentäminen 36 viikkotuntiin, jonka ajoi läpi silloinen työministeri Martine Aubry.
Lakia on Sarkozyn kaudella muutettu. Silti joissakin vasemmistojohtoisissa kunnissa ja yrityksissä siitä pidetään yhä kiinni.
Sosialistien
sisäiset riidat
Aubry on yhä palkannauttijoiden sankari lyhennetyn työaikalain läpiajamisen ansiosta. Siksi hänet valittiin myös sosialistipuolueen uudeksi puheenjohtajaksi. Ranskan suurin oppositiopuolue jatkaa silti riitelemistään. Viime vuonna pidetyn katastrofaalisen puoluekokouksen jälkeen riitely jatkuu yhä. Oppositiojohtajana Aubry on joutunut kiivaan arvostelun kohteeksi reaktiokykynsä hitaudesta ja saamattomuudestaan.
Aubry viihtyy parhaiten omassa toimistossaan, onhan hän pohjois-ranskalaisen Lillen kaupungin johtaja. Sosialistipuolueen kallis Pariisin puoluetalo pysyy lähes tyhjillään, siellä kun harva enää käy. Jäsenmaksuja ei enää makseta ja moni on julkisesti repinyt jäsenkorttinsa.
Puolueen näkyvimmät elefanteiksi nimitetyt hahmot ovat hajautuneet kukin joko valmistautumaan tuleviin presidentinvaaleihin tai muuten keskittyneet nykyisiin tehtäviinsä. Aubryn edeltäjänä pitkään puoluejohtajana toiminut François Hollande on luomassa uutta hoikempaa ja modernimpaa lookia vuoden 2012 presidentinvaaleja varten. Samoja vaaleja ajattelee myös Laurent Fabius, Mitterrandin ensimmäinen pääministeri.
Samoin Aubry, vaikka hänen mahdollisuutensa näyttävät heikoilta karisman puutteen takia. Sitä taas on hänen pahimmalla kilpailijallaan Ségolène Royalilla, joka oli sosialistien presidenttiehdokas kahden vuoden takaisissa vaaleissa. Avoriidassa olleet naiset onnistuivat kuitenkin sopimaan yhteisestä vaalitilaisuudesta.
Vasemmiston uusi
menestyvä rintama
Muu vasemmisto on halunnut pitää etäisyyttä sosialistien sisäisiin riitoihin. Eurovaaleja varten synnytettiin uusi vasemmiston rintama (Front de gauche). Puuhamiehenä toimi tämän vuoden alussa uuden vasemmiston puolueen perustaja Jean-Luc Mélenchon, entinen sosialisti hänkin. Yhteislistalle liittyivät myös kommunistipuolueen johtaja Marie-George Buffet, kommunistipuolueen entisen pää-äänenkannattajan, l’Humanité-lehden johtaja Patrick Le Hyaric ja pienpuolueeksi kutistunut radikaalivasemmisto.
Mielipidetiedustelujen mukaan uusi liittoutuma nauttii kuuden prosentin kannatusta. Sen kannatus kasvaa sitä mukaa kun sosialistipuolueen kannatus laskee.
Vasemmiston rintama on saanut tukea yllättävälta tahoilta. 36 talousasiantuntijaa, professoria ja tutkijaa, allekirjoitti vetoomuksen vasemmiston rintaman puolesta nykyistä liberalismisuuntausta vastaan. Myös joukko tunnettuja taiteilijoita ja intellektuelleja (mm. Régis Débray) on ilmoittanut tukevansa Mélenchonin ja Buffet’n listaa.
Mitterrandin kaudella vasemmistoyhteistyön merkittävässä asemassa ollut radikaalivasemmistoliike MRG on sekin riitautunut sosialistipuolueen kanssa vaaliasetelmien takia. Puolueen nykyinen puheenjohtaja Jean-Michel Baylet ilmoitti, ettei aio tukea sosialistipuolueen ehdokkaita eikä enää anna puolueensa logoa sosialistien käyttöön.
Punainen
posteljooni
Uusi antikapitalistinen puolue NPA on tähän mennessä luokiteltu parhaat mahdollisuudet omaavaksi vasemmistopuolueeksi, lähinnä nuoren karismaattisen johtajansa Olivier Besançenot’in ansiosta. Häntä kutsutaan myös punaiseksi posteljooniksi ammattinsa takia.
Mutta jopa trotskilainen NPA on joutunut omien hampaisiin. Eräs jäsenistä loikkasi vasemmistorintamaan väittäen puolueen jo muutamassa kuukaudessa pettäneen uudistumisodotukset. ”NPA elää omassa sisäänlämpiävässä kuplassaan”, hän valitti.
Alamäkeen joutunut NPA on pysynyt erillään sekä sosialisteista että kommunisteista. Se ei liittoutunut edes trotskilaisen veljespuolueensa Lutte Ouvrière’n kanssa.
Vihreiden listaa vetää nykyinen Saksan euroedustaja Daniel Cohn-Bendit, aisaparinaan norjalais-ranskalainen Eva Joly. Norjaan Ranskasta paluumuuttanut tutkintatuomari ehti pohjoismaisella tiukkuudellaan pahasti sammentaa ranskalaisen politiikan pohjamutia. Nyt siis Pariisin vuoden 1968 mellakoiden saksalainen kärkihahmo ”punainen Dany” ja norjalainen tuomari ovat molemmat Ranskan vihreiden listan vetureita. Molemmilla kun on kaksoiskansalaisuus.
Keskustan
François Bayrou
Kaikkien päämääränä on löytää kolmen vuoden kuluttua pidettäviin presidentinvaaleihin uskottava ehdokas Sarkozyn haastajaksi. Kun sosialistipuolueesta ei ole toistaiseksi kohonnut yhtään kiistatonta ehdokasta, keskustalaisen Modom-puolueen johtaja François Bayrou on vahvistanut asemiaan.
Bayrou oli jo kahden vuoden takaisissa presidentinvaaleissa Sarkozyn tehokas vastaehdokas, häviten kuitenkin loppukirissä sosialistien Ségolène Royalille.
Hän julkaisi kirjan nimeltään Abus de pouvoir, vallan väärinkäyttö. Poliittinen kirja on suunnattu täysin presidentti Sarkozyn Napoleon-tyylistä vallankäyttötapaa vastaan.
Kirja ponnahti heti myyntilistojen kärkeen. Sarkozy on luotettavien tietojen mukaan kirjasta aivan raivona. Tämä vahvistaa Bayroun mahdollisuuksia päästä seuraavissa presidentinvaaleissa Sarkozyn vastaehdokkaaksi. Ellei vasemmisto ole sitä ennen löytänyt parempaa ehdokasta.
Sarkozyn
ehdokkaat
Sarkozyn omaksi tuekseen perustama UMP-puolue on sekin lähtenyt eurovaaleihin huojuvin perustein. Pääehdokas on juuri tehtävästään eronnut maatalous- ja kalastusministeri Michel Barnier, aisaparinaan nykyinen oikeusministeri Rachida Dati.
Pohjois-afrikkalaisen siirtolaisen menestymisestä todistanut Dati on kuitenkin onnistunut mokaamaan mahdollisuutensa siksi, että on selvästi osoittanut haluttomuutensa päästä europarlamenttiin. Sarkozyn selkeä tarkoitus kun oli päästä hankalasta oikeusministeristään eroon.
Dati on kuohuttanut asiantuntemattomuudellaan varsinkin suurissa vaikeuksissa olevaa vankilamaailmaa, jossa on tämän vuoden aikana tehty yli 50 itsemurhaa, sekä vankien että vanginvartijoiden keskuudessa. Oikeusministeri pyöräytti äskettäin maailmaan tuntemattomasta isästä syntyneen vauvan ja osallistui viisi päivää synnytyksen jälkeen korkokengissään ja Dior-vaatteissaan ministerikokoukseen. Kaikki tämä aiheutti suuren kohun varsinkin naisten keskuudessa.
UMP-listan odotetaan saavan kuitenkin lähes 30 prosenttia äänistä.
Äärioikeiston Kansallinen rintama (Front Nationale, FN) sinnittelee yhä, nyt kahden sukupolven voimalla. Jean-Marie Le Pen, 80, on aiheuttanut Ranskan vaaleissa monia yllätyksiä. Hänen kanssaan riitautunut tyttärensä Marine Le Pen, 40, on ehdolla EU-parlamenttiin myöskin, mutta toisella listalla.
Tähän verrattuna Suomen eurovaalikuviot tuntuvat harvinaisen sopuisilta ja järkeviltä.