Vasemmistoliitto kehottaa kaikkia muistuttamaan tuttavilleen, että ennakkoäänestys on alkanut.

– Ja käy toki äänestämässä itse ennakkoon, mikäli epäilet, ettet pääse varsinaisena vaalipäivänä 7. kesäkuuta uurnille, puoluesihteeri Sirpa Puhakka vinkkaa.

Puolue kutsuu lisäksi osallistumaan kilpailuun, jossa arvotaan matka Vasemmistoliiton tulevan europarlamentaarikon vieraaksi Brysseliin. Matkan arvontaan voi osallistua osoitteessa vasemmistoliitoneurooppa.fi/kilpailu.

Vasemmistoliiton runsas viikko sitten julkistettu gallupkannatus oli TNS-Gallupin mittaama 8,8 prosenttia. Puolueen kannatus on ollut tutkimuksen tekijän mukaan jo monta kuukautta nousujohteista.

– Tällä kannatuksella saisimme kirkkaasti euroedustajan Brysseliin, Puhakka toteaa. Edellisissä eurovaaleissa kannatus oli 9,1 prosenttia.

ILMOITUS

– Paikkamme europarlamentissa ei ole vaarassa, mikäli teemme vaalityön yhdessä hyvin ja aktiivisesti. Se on nyt kiihkeimmillään.

Eurovaalitapahtumia, joissa ehdokkaat ja puolueen aktiivit tapaavat kansalaisia, järjestetään päivittäin kymmenittäin. Tapahtumat löytyvät internetistä osoitteesta vasemmistoliitoneurooppa.fi/vaalikalenteri.

Puolue muistuttaa myös siitä, että vieläkään ei ole liian myöhäistä liittyä ehdokkaiden tukiryhmiin. Vaalityöhön voi myös yhä lahjoittaa rahaa, mutta kannattaa toimia nopeasti, jotta tuki ehtii tarkoitukseensa.

Lahjoittajan tulee muistaa oikea viitenumero, jotta tuki menee halutulle ehdokkaalle: Saara Hartzell: 2370, Atik Ismail: 2312, Kaarina Kailo: 2338, Jukka Kärkkäinen: 2859, Veikko Kumpumäki: 2325, Annika Lapintie: 2367, Kiba Lumberg: 2341, Anna Mikkola: 2309, Aino-Kaisa Pekonen: 2299, Sirpa Puhakka: 2383, Vuokko Piippolainen: 2286, Ari Rajamäki: 2273, Jarmo Ritanen: 2260, Juha Sandberg: 2228, Jussi Saramo: 2257, Minna Sirnö: 2231, Kyösti Suokas: 2202, Pentti Tiusanen: 2215, Sari Virta: 2244, Eero Väätäinen: 2354.

Vasemmistoliiton rahankeräyslupa OKU 194 A, tilinumero: NORDEA 152130-1463. (KU)