Zhao Ziyangin salaiset muistelmat pääsivät julkisuuteen
Zhao Ziyang ehti toimia Kiinan kommunistisen puolueen pääsihteerinä vain runsaat kaksi vuotta tammikuusta 1987 lähtien. Syrjäyttämisen jälkeen hänet laitettiin kotiarestiin Pekingiin. Zhao kuoli tammikuussa 2005.
Zhaon Kiinasta salakuljetetut muistelmat julkaistiin viime torstaina Hongkongissa englanninkielisinä nimellä Prisoner of the State. Kiinassa Zhao on edelleen epähenkilö, ja kiinankielisinäkin muistelmat julkaistaan vain Hongkongissa.
Zhaon muistelmat rikkovat perinteen, jonka mukaan puolueen johtomiehet eivät kerro puolueen sisäisistä valtataisteluista ja politbyroon kädenväännöistä julkisuuteen, olivatpa he eläkkeellä tai syrjään heitettyjä.
Viimeinen vetoomus
Tiananmenin aukiolla
Huhtikuun puolivälistä lähtien vuonna 1989 opiskelijoita alkoi kerääntyä Pekingin Tiananmenin (Taivaallisen rauhan) aukiolle. Pienestä alusta kasvoi nopeasti protestiliike, jonka Kiinaa hallitseva kommunistipuolue alkoi kokea uhaksi vallalleen.
Puoluejohtaja Zhao Ziyang kävi aukiolla toukokuun 19. päivänä vetoamassa opiskelijoihin, jotta he palaisivat koteihinsa. Tämä jäi Zhaon viimeiseksi julkiseksi esiintymiseksi. Puoluejohdon vanhoilliset syrjäyttivät Zhaon patriarkka Deng Xiaopingin siunauksella.
Kesäkuun 4. päivän vastaisena yönä tankit jyräsivät opiskelijat alleen. Tiananmenin verilöylynä tunnettu tapahtuma vaati virallisen version mukaan 241 ihmisen hengen. Epävirallisten arvioiden mukaan kuolleita oli 2 000–3 000.
Zhaon motiiveja on arvuuteltu. Muistelmissaan hän sanoo ajaneensa vuoropuhelua opiskelijoiden kanssa. Zhaon mielestä opiskelijoiden huolenaiheet olivat oikeutettuja ja heidän olisi pitänyt saada vapaasti tuoda ne esille.
Zhao kertoo vakuutelleensa muulle puoluejohdolle, että suurin osa mielenosoittajista halusi vain korjauksia ongelmiin, ei poliittisen järjestelmän kumoamista.
”Minä en
lähetä sotilaita”
Zhaon muistelmien mukaan silloinen pääministeri Li Peng ja tämän kovan linjan liittolaiset sabotoivat jatkuvasti hänen työtään. He myös ”pettivät” Zhaon ja käänsivät Deng Xiaopingin häntä vastaan.
Zhao oli periaatteessa puolueen korkein johtaja. Käytännössä viimeinen sana oli kuitenkin Dengillä, jonka muodollinen asema oli puolueen keskussotilaskomission puheenjohtajuus.
Muistelmissaan Zhao kertoo olleensa vierailulla Pohjois-Koreassa, kun Li Peng teki 26.4. Kansan Päivälehteen pääkirjoituksen, jonka mukaan protestit ovat puolueen- ja sosialisminvastaisia. Tämä suututti Zhaon mukaan opiskelijat, jotka olivat olleet jo aikeissa poistua Tiananmenilta. Tämän jälkeen osapuolet olivat törmäyskurssilla.
Zhaon muistelmien mukaan toisin kuin on yleisesti luultu, puolueen korkein elin, politbyroon pysyvä komissio ei koskaan tehnyt virallista päätöstä armeijan käyttämisestä protestiliikettä vastaan. Deng ei saanut tälle kannalle enemmistöä, eikä asiasta äänestetty. Päätös oli näin Zhaon mukaan laiton.
Deng kutsui Zhaon luokseen 17.5. Zhao luuli tapaamista yksityiseksi, mutta paikalla oli muitakin politbyroon avainhenkilöitä. Zhao kertoo tuolloin tajunneensa, että Deng oli jo tehnyt päätöksen poikkeustilan julistamisesta.
”Minun tehtäväni historiassa on päättynyt”, Zhao kirjoittaa sanoneensa ystävälleen. ”Sanoin itselleni, että oli miten oli, minusta ei tule pääsihteeriä joka lähettää sotilaat opiskelijoita kukistamaan”.
Kesäkuun 4. päivän vastaisena yönä Zhao oli jo kotiarestissa. Hän kertoo kuulleensa kiivaan ammunnan ja ajatelleensa, että ”maailmaa järkyttävää tragediaa ei ollut vältetty”.
”Talousuudistusten
dynamo”
Zhao sanoo muistelmissaan, että itse asiassa hän oli Kiinan markkinatalousuudistusten kantava voima. Niiden dynamona on yleensä pidetty Dengiä, mutta Zhaon mukaan tämä oli pikemminkin hänen linjansa myötäilijä ja tukija, välillä vastahakoinenkin.
Zhao kirjoittaa, että hänen oma ajattelunsa muuttui Euroopan vierailulla vuonna 1978. Euroopassa osattiin esimerkiksi maataloudessa sopeutua olosuhteisiin ja saada siten tehokkain tulos aikaan toisin kuin Kiinassa, jossa yritettiin esimerkiksi väkisin viljellä vehnää alueilla, joille se ei soveltunut.
Zhao kertoo suunnanneensa ponnistelunsa ensimmäiseksi maatalouden uudistamiseen sekä erikoistalousalueiden perustamiseen rannikkokaupunkeihin. Zhao kirjoittaa, että vastustajien vuoksi hän joutui verhoamaan hankkeensa marxilaisen kielenkäytön mukaisiin fraaseihin.
Zhao kertoo lopulta tajunneensa, ettei Kiinaa riivaavaa korruptiota saada milloinkaan kitkettyä, jos maahan ei luoda oikeusvaltion periaatteita ja riippumatonta oikeuslaitosta. Näiltä uudistuksilta Zhaon aika loppui kesken.
”Vuoropuhelua
ja demokratiaa”
Zhao kirjoittaa muistelmissaan olleensa aluksi taloudellinen uudistaja, mutta poliittisesti konservatiivi. Vasta vuoden 1985 tienoilla hän alkoi ajatella, että talousuudistusten toteuttamiseksi tarvitaan myös poliittisia uudistuksia.
Vuoteen 1989 mennessä Zhaosta oli jo tullut radikaalien poliittisten uudistusten kannattaja. Hän kertoo halunneensa poistaa ”monotonisen yhtenäisyyden”, jolla kaikki yhteiskunnalliset järjestöt oli sidottu kommunistiseen puolueeseen – kansalaisjärjestöjen ja ammattiliittojen olisi sen sijasta todella edustettava niitä ihmisiä, joita ne sanovat edustavansa.
Zhao kertoo kannattaneensa yhdistymis-, kokoontumis- ja mielenosoitusvapautta sekä lakko-oikeutta, samoin sananvapautta tietyin rajoituksin. Kommunistisen puolueen pitäisi tehdä päätöksensä läpinäkyvästi, ja sen pitäisi käydä vuoropuhelua muiden kanssa.
Zhaon mukaan sosialististen maiden demokratia oli pinnallista, ne eivät todellisuudessa olleet kansan, vaan muutaman henkilön tai jopa vain yhden miehen johtamia.
Zhaon mukaan Deng ei ajanut todellisia poliittisia uudistuksia, vaan lähinnä hallinnollisia korjauksia. Deng kavahti erityisesti monipuoluejärjestelmää ja parlamentaarista demokratiaa. Neuvostoliiton kaaduttua 1991 Deng piti entistäkin tärkeämpänä, ettei Kiínassa puututa kommunistisen puolueen yksinvaltaan, kirjoittaa Zhao.
Zhao tuntuu kuitenkin itsekin ajatelleen samansuuntaisesti kuin aikalaisensa Mihail Gorbatshov Neuvostoliitossa: jollain tavalla kommunistisella puolueella olisi yhä ”johtava rooli” kaikkien uudistusten jälkeenkin.
Salaisesti
c-kaseteille
Zhaon muistelmien tarina on jännittävä. Vuoteen 1999 saakka hänen valvontansa oli niin tiukkaa, että hän ei voinut tallentaa mitään. Vuoden 2000 tienoilla Zhao alkoi sanella muistelmiaan lastenlauluja ja Peking-oopperoita sisältäneiden c-kasettien päälle.
Parin vuoden kuluttua kasassa oli 30 tunnin mittaista kasettia. Zhao jakoi nauhoitteet vähitellen luotetuille ystävilleen, osan kullekin. He pitivät niitä vielä useita vuosia piilossa, kunnes ne Zhaon kuoleman jälkeen koottiin yhteen paikkaan ja myöhemmin salakuljetettiin länteen.
Muistelmaprojekti toteutettiin niin salaisesti, että esimerkiksi Zhaon perhe ei tiennyt siitä mitään. Jotkut hankkeessa mukana olleet ovat tulleet julkisuuteen, mutta yksityiskohtaista tarinaa nauhojen kulkureiteistä ei ole kerrottu.