Työttömien etujärjestötoiminta käynnistyy uudelleen Varkaudessa. Yksi uuden työttömien yhdistyksen kiireisimmistä tehtävistä on löytää sopivat toimitilat. Niissä on tarkoitus käynnistää myös edullinen työttömille tarkoitettu ruokailu.
Yhdistys ottaa hoitaakseen myös leivän ja muiden kauppojen lahjoittamien elintarvikkeiden jakelun. Yhdistys aikoo tarjota työttömille kotitalous-, piha- ja rakennustöitä.
Varkauden seudun työttömät ry:n puheenjohtajaksi on valittu Seppo Tarvainen, varapuheenjohtajaksi Harry Kakko ja sihteeriksi Marja Rinneaho-Kakko.
Varkauden työttömien yhdistys joutui lopettamaan toimintansa viime vuoden alkupuolella sen jälkeen kun TE-keskus oli hylännyt yhdistykseen avustushakemuksen työntekijän palkkaamiseksi. Yhdistyksellä oli lakkautushetkellä vielä yli sata jäsentä.
Varkauden kaupunki on luovuttanut edellisen työttömien yhdistyksen toimitilat bändien harjoitustiloiksi.
Työttömiä oli Varkaudessa maaliskuun lopussa 1 609. Työttömyysprosentti oli jo yli 15.