Hannu Hurme

Siteet poikki entiseen seuraan

Atik Ismail on päättänyt katkaista siteensä HJK:hon. Konkreettisena osoituksena hän jakaa pois kaikki HJK-paitansa, SM-mitalinsa ja muut seurassa pelaamiensa vuosien 1968–84 aikana saamansa huomionosoitukset.

Vasemmistoliiton listoilla EU-parlamenttivaaleissa oleva Ismail katkeroitui, kun HJK kielsi entistä suurpelaajaansa mainostamasta itseään kolmessa kotiottelussa Finnair-stadionille (KU 14.5.).

HJK:ssa perusteltiin kieltoa periaatteella pitää seura erossa politiikasta.

Otteluissa
mainostettu

Ismail muisteli jo heti saatuaan tietää kiellosta, että HJK:n otteluissa on kunta- ja eduskuntavaalien yhteydessä kuulunut ehdokkaiden mainoksia.

– Nyt olen asiasta aivan varma. Ainakin Josa Jänttiä ja Kari Hagforsia on HJK:n otteluissa mainostettu. Molemmat olivat kokoomuksen ehdokkaita.

ILMOITUS

Atik Ismail sanoo katkeruutensa entistä seuraansa kohtaan vain kasvaneen, kun on saanut varmuuden siitä, että hän on todella joutunut poliittisen syrjinnän kohteeksi.

Kaikki
kirjat pois

Ismail kehotti sunnuntaina Facebook-päivityksessään noutamaan Klubin Kundit -kirjaa Finnair Stadionin edestä keskiviikkona.

Hän ilmoitti samalla luovuttavansa siellä pois HJK-paidat ja -viirit sekä tunnustukset kahdesta Suomen mestaruudesta, kolmesta maalintekijäkuninkuudesta, 99 maalista SM-sarjassa, Liverpool-ottelun voittomaalista, kahdesta Suomen Cup-mestaruudesta ja Hall Of
Fame:sta. Lisäksi hän luopuu HJK:n hopeisesta ansiomerkistä, jonka hän on saanut työstä än vuosilta 1968–2009.

HJK:n toimiston kaapeissa on Atik Ismailin arvion mukaan toista sataa hänen kirjoittamaansa Klubin Kundit -kirjaa.

– Niiden piti myydä niitä, mutta ei ne myy ollenkaan.

– En vielä tiedä, mitä niillä teen. Yritän myydä, jos pääsen kustantajan kanssa hinnasta yksimielisyyteen. Ei niitä viitsisi polttaakaan, kun tulee juutalaisvainot mieleen.

Ismail jatkaa vaalikiertuettaan keskiviikkona Helsingin lähiöissä. Pysähdyspaikkoja on ainakin Munkkiniemessä, Pitäjämäessä, Haagassa, ja Kannelmäessä. Ensi viikolla hän kiertää myös EU-ehdokkaana olevan puoluesihteeri Sirpa Puhakan kanssa Itä-Helsinkiä.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!