Kyllä Yleisradion rahoittamiseen on muitakin vaihtoehtoja kuin nyt esitetty mediamaksu tai rahoitus valtion budjetista. Nykyinen käytäntö eli tv-maksu hylätään ja siirrytään veroluonteiseen maksuun. Verojen pitää perustua tuloihin. Tuloista riippumaton tasamaksu on kohtuuton, varsinkin pienituloisille yksinhuoltajille ja yksinasuville.
Tasapuolinen ratkaisu olisi muun verotuksen yhteydessä kerättävä kunnallisverotuksessa verotettavan tulon mukaan perittävä erillinen maksu. Tämä maksu otettaisiin jo ennakkoperinnässä huomioon, samalla tavoin kuin sairausvakuutusmaksu. Siten ei olisi tarpeen lähettää koteihin miljoonia kirjeitä ja asukkaiden lähettää niitä pankkeihin maksettavaksi, samalla säästyisi pankkimaksuja.
Näin perittävän maksun suuruus määrättäisiin eduskunnassa muutamaksi vuodeksi kerrallaan sellaiseksi, että sillä kertyisi sama määrä kuin mitä työryhmä on esittänyt. Tilastokeskuksesta kerrottiin vuoden 2007 kunnallisverotuksessa verotettavan tulon olleen koko Suomessa 78 642,6 miljoonaa euroa. Työryhmän esittämään 450 miljoonaan euroon tarvittaisiin 0,572 prosentin suuruinen maksu. Tämä maksu voisi olla vähän korkeampi, tällä kertyisi vararahasto verotettavan tulon muutoksia varten.
Tällä tavoin kertyneet rahat tilitettäisiin valtion talousarvion ulkopuoliseen valtion televisio- ja radiorahastoon, jota hoitaisi Viestintävirasto. Tämä tuloihin perustuva maksu olisi tasapuolisempi lakiesityksen valmistelun perusta kuin tuloista riippumaton tasamaksu.
Tulot otettaisiin jo maksussa huomioon. Ei ole järkevää ensin määrätä pienituloisille kohtuutonta maksua ja sitten paikata sitä toimeentulotuella. Lisäksi on paljon muitakin pienituloisia kuin toimeentulotuen saajat.
Työryhmän esitys ei saa olla este uusien näkökohtien harkinnalle. Hallitus, liikenne- ja viestintäministeriö ja eduskunta eivät voi ulkoistaa vastuutaan työryhmälle.Oikeudenmukaisuus pitää ottaa tarkoin huomioon. Muuten jää paha epäkohta.
Tässä mallissa Yleisradion riippumattomuus tulisi yhtä hyvin turvattua kuin työryhmän esittämällä tavalla. Yleisradion rahoitus pitää olla periaatteellisesti kestävällä pohjalla, jolla on kansalaisten laaja hyväksyntä.