Neuvostovitsit ovat suullisen kansanperinteen maailmanennätys, väittävät Venäjän ja Neuvostoliiton tutkija Ilmari Susiluoto ja Puola-asiantuntija Martti Puukko. Vitseillä purettiin paineita silloin, kun yhteiskunnallisten olojen kritisointi ei muuten ollut mahdollista.

Susiluodolta ja Puukolta on juuri ilmestynyt kokoelma Neuvostoliitossa, sen jälkeisellä Venäjällä sekä Puolassa kerrottuja vitsejä. Nauru pidentää tuomiota (Ajatus-kirjat) ulottuu Venäjän vallankumouksen jälkeisistä tarinoista Jeltsinin ja Putinin kauden uusrikkaisiin.

Kirjan nimi tulee siitä, että vallanpitäjiin kohdistuvasta vitsailusta rangaistiin jopa vankeustuomiolla. Historioitsija Roi Medvedevin kerrotaan väittäneen, että Stalinin aikaan ”parhaimmillaan” 200 000 ihmistä istui hulvattomien juttujen kertomisesta.

Kirjoittajien mukaan vitsit tarjosivat mahdollisuuden kehittää yhä uusia tapoja kiertää, vastustaa ja eliminoida vastenmieliseksi koettua ideologiaa.

”Anekdootit ovat ilmausta tästä Venäjän kansan suunnattomasta luomisvoimasta, spontaanista teoriamaailman vastustamisesta, joka lopulta tuhosi kommunismin”, he hehkuttavat.

ILMOITUS

*

Virkamies myöhästyi töistä viisi minuuttia. Hänet tuomittiin sabotaasista. Toinen virkamies pelästyi ja tuli töihin viisi minuuttia aikaisemmin. Hänet tuomittiin vakoilusta. Kolmas tuli aina ajoissa. Hänet tuomittiin läntisen tekniikan propagoimisesta. Hänellä oli sveitsiläinen kello.

*

Päivä Stalinin kuoleman jälkeen piruja ilmestyi Taivaan portille.

– Minnes te olette menossa? kysyy Pyhä Pietari.

– Eilen meille saapui toveri Stalin. Olemme ensimmäiset pakolaiset.

*

Kirjan mukaan Puola oli 1950-luvulla stalinistinen maa, jossa poliittisten vitsien kertojia kohdeltiin valtion vastaisen propagandan levittäjinä.

Opiskelijalta kysyttiin historiantentissä, mitä eroja on kommunistisen ja sotaa edeltävän ajan talouspolitiikassa. Opiskelija ei osannut vastata ja hänen tenttinsä hylättiin. Kotiin palattuaan masentunut opiskelija kertoi asiasta isälleen.

– Sinun pitäisi olla suorastaan iloinen, että kokeesi hylättiin. Erään tuttavani poika vastasi vuosi sitten täysin oikein juuri tuohon kysymykseen, eikä hän ole vieläkään palannut kotiin.

*

Jänis pakenee Neuvostoliitosta Puolaan. Rajalla se törmää puolalaiseen lajitoveriinsa, joka kysyy:

– Mikä hengenhätä sinulla on? Tärisetkin kuin haavanlehti ja olet yltä päältä hiessä. Mitä on tapahtunut?

– Ne kastroivat kameleita.

– No, mikä hätä sinulla on? Sinähän olet jänis.

– Kerro se niille!

*

Puolalaisen stalinismin symboli oli kommunistipuolueen pääsihteeri Boleslaw Bierut, joka kuoli Moskovassa 1956. Virallinen kuolinsyy oli sydänkohtaus, mutta Puolassa epäiltiin, että hänet oli myrkytetty.

– Isä olen tehnyt syntiä. Kerroin valtionvastaisen vitsin.

Pappi ei sano mitään.

– Kerroin erittäin ruman jutun puoluejohtaja Bierutista.

Pappi ei sano vieläkään mitään.

– Isä, kuuletteko minua?

– Kuulen, mutta odotan.

– Mitä te odotatte?

– No tietenkin sitä vitsiä.

*

Nikita Hrustshovin kaudella tavoitteeksi asetettiin, että Neuvostoliitto ohittaa länsimaat elintasossa 20 vuodessa.

Kennedy soittaa yöllä kuumaa linjaa Kremliin:

– Terve Nikita. Me täällä olemme myös päättäneet siirtyä sosialismiin.

Hiljaisuus ja sitten huokaus:

– Voi hitto! Mistäs nyt vehnä ostetaan?

*

1980-luvun alku oli Puolassa yhteiskunnallisen kuohunnan aikaa. Maahan perustettiin riippumaton ay-liike Solidaarisuus. Joulukuussa 1981 puolisentoista vuotta kestänyt vapaampi aika päättyi sotatilan julistamiseen.

Vanhempi ohikulkeva mies kysyy jonossa olevalta:

– Mitä tuonne kauppaan on tuotu?

– Kelloja Neuvostoliitosta.

– Sitten minäkin liityn jonoon. Ehkä siellä on sekin kello, joka vietiin minulta 1945.

*

Neuvostoliitto hajosi, mutta epävarmuus jatkui. Korruptio sai ihmiset kyllästymään demokratiaan ja uudistuksiin. Boris Jeltsin joi niin kuin ”normaali venäläinen mies” ja sai liikanimen algonaut.

Vitsitraditio on voimissaan myös Vladimir Putinin ja Dmitri Medvedevin kaudella.

– Minne sinä olet yrittämässä?

– Lääketieteelliseen instituuttiin.

– Ei onnistu. Kaikki paikat on jo myyty.

*

Käynnissä on duuman istunto. Edustaja ilmoittaa kovalla äänellä.

– Puolet duumasta koostuu kurjista lahjusten ottajista.

Puhemies:

– Pyytäkää anteeksi ja ottakaa sananne takaisin.

– Anteeksi, pyydän sanani takaisin. Puolet duumasta ei koostu kurjista lahjusten ottajista.

*

Sevastopolissa sijaitsevaan asuntoon kuuluu kunnialaukauksen ääni.

– Mitä siellä ammutaan?

– Puhutaan, että tänään Putin olisi tulossa käymään.

Kuuluu toinen kunnialaukaus.

– Miten on mahdollista, etteivät osuneet ensimmäisellä kerralla?

*

Miten pysäytetään puolalainen ratsuväkiarmeija?

Katkaistaan karusellista sähkö.

*

Puolaa hallitsivat 2000-luvulla muutaman vuoden pienikokoiset identtiset kaksoisveljet Jaroslaw ja Lech Kacynski.

– Kacynskin veljeksillä on tiettävästi satoja sukkapareja.

– Miksi?

– Koska he vaihtavat sukat neljä kertaa päivässä.

– Miksi?

– Heidän jalkateränsä ovat niin lähellä nenää.

*

Vitsien rakenne on vanha, mutta Venäjällä niiden kohteet ovat muuttuneet. Nykyään kommunistien tilalla ovat uusrikkaat. KGB on entisellä paikallaan, vain nimi on muuttunut.

Puolassa poliittisten vitsien kertominen on vähentynyt ja venäläisvitsit lähes kadonneet. Se kertoo, että maiden suhteet ovat kiistoista huolimatta normaalimmat kuin entisen järjestyksen aikana.