Mitä on lisäarvo ja missä sitä luodaan? Lisäarvo luodaan ainoastaan työläisten toimesta eri työtehtävissä. Mitä tehokkaampaa työnteko on eri työpaikoissa, sitä enemmän lisäarvoa luodaan.
Nykyisen 8 tunnin työpäivän aikana työläiset luovat elämänsä ylläpitoon tarvittavan arvon noin 2–3 tunnin aikana ja loput työajasta he uhraavat lisäarvon tuottamiseen työvoimansa ostajalle, kapitalistille. Tästä osa menee tuotantokaluston hankintaan, mutta niitä ei tarvitse uusia päivittäin.
Huomattava osa tuosta 5–6 tunnin työajassa tuotetusta lisäarvosta jaetaan optioihin, johtajien korkeisiin tuloihin sekä sotavarusteluun. Tämä on suuri vääryys pienipalkkaisia työläisiä ja eläkeläisiä kohtaan.
Myös pörssikeinottelu on vain keinottelua, eikä siitä synny lainkaan lisäarvoa. Talouslamankin oikea tulkinta on ostovoiman pula. Tuotteita kun on tuotettu yli ostovoiman ja kysynnän. Työvoiman ostajat ovat ryhtyneet työläisten ulosheittäjiksi.
Mihinkähän niitä tulijoita ulkomailta tarvitaan, kun suomalaisia jää yhä enemmän työttömiksi?
Eikös olisi syytä korottaa työläisten palkkoja ja eläkeläisten eläkkeitä, jotta tuotteen menisivät paremmin kaupaksi? Sillä aivan varmasti on huomattavasti pienipalkkaisia työläisiä ja alhaisen eläkkeen saajia, joille lisätulo olisi tervetullut.