Puuliiton työehtosihteeri Sakari Lepola, 53, (sd.) aikoo syrjäyttää istuvan puheenjohtajan Kalevi Vanhalan, 61, (sd.) viikonvaihteessa Lahdessa pidettävässä Puuliiton liittokokouksessa.
Puuliitto on menossa mukaan teollisuuden suurliitto TEAMiin vuoden 2011 alussa, joten pian alkavasta puheenjohtajakaudesta muodostuu reilun puolentoista vuoden mittainen, jos hanke ylipäätään toteutuu.
Liittokokouksen enemmistön muodostavat sosialidemokraattiset kokousedustajat ja nämä ratkaisevat käytännössä puheenjohtajakysymyksen.
Lepolan mukaan hänen takanaan on enemmistö demariryhmästä.
Lepolan nostaminen liittoa vuodesta 1997 johtaneen Kalevi Vanhalan vastaehdokkaaksi johtuu Lepolan tukijoiden mukaan mm. siitä, että Vanhalan olisi liiton eläkesäännön mukaisesti tullut jäädä eläkkeelle jo viime kesänä.
Jatkoaikaa puheenjohtajana Vanhala sai nimenomaan vuoden 2009 loppuun eli alkuperäisen aikataulun mukaiseen TEAM-liiton syntymiseen asti.
Hankkeen viivästyminen yhdellä vuodella on Lepolan tukijoukon mukaan sellainen syy, jonka perusteella Vanhalan tulee nyt astua syrjään.
Kalevi Vanhala ei itse aio luopua tehtävästään suosiolla.
Hän kertoi maanantaina KU:lle antaneensa suostumuksen jatkokaudelleen, eikä aio sitä perua. Hän ei myöskään pidä selvänä, että Lepolalla olisi takanaan enemmistö demariryhmässä.
– Katsotaan sitten liittokokouksessa miten käy, sanoi Vanhala.
Puuliiton puheenjohtajan valinta suoritetaan lauantaina 16. toukokuuta. (KU)