Tutkija kokosi nuorten naisten kokemuksia pamfletiksi
Tutkija, sosiologi ja poliittinen aktiivi Anna Kontula, 32, on sekä feministi että feministin tytär. Hänen äitinsä sukupolven feminismi ei kuitenkaan kelpaa hänelle sellaisenaan.
– Olen nostanut pamfletissani esiin ongelmakohtia, joihin ihmiset joutuvat, kun feminismi ei tuekaan naisten emansipaatiota, vaan pahimmillaan jopa toimii sitä vastaan, Kontula sanoo.
Kontulan pamfletti Tästä äiti varoitti (Like, into-pamfletti) julkistettiin Helsingissä tiistaina. Se koostuu viidentoista naisen kertomista kokemuksista, joita Kontula on punonut yhteen. Naiset ovat hänen ikäisiään, jotkut hieman nuorempia. Aiheet vaihtelevat pukeutumisesta ja seksuaalisesta heräämisestä raiskauksiin ja prostituutioon.
Tyttöjen huostaanottoperusteet liittyvät usein seksuaaliseen aktiivisuuteen, poikien hyvin harvoin.
Suurten ikäluokkien radikaalien feministien taistelu jäi Kontulan mukaan kesken tietyissä asioissa, kuten seksuaalisen väkivallan vastustamisessa. Vaikka se on laissa kiellettyä, käytännössä sosiaaliset kustannukset tapausten esillenostamisesta ovat uhreille usein liian korkeat.
– Huora–madonna-dikotomian purkaminen ei ole onnistunut, Kontula sanoo.
Raiskaajan sijasta maineensa saattaa menettää uhri. Tämä asetelma ilmenee erityisesti pamfletissa kerrotussa tapauksessa, jossa ”lievän raiskauksen” tekijän sanotaan olleen poliitikko – siis sellaisen ammattikunnan edustaja, jolle maine on erityisen tärkeä.
Oikeutta
seksityöläisille
Keskenjääneiden kamppailujen lisäksi on myös kamppailuja, joita feministit eivät ole edes aloittaneet. Niihin kuuluu esimerkiksi siirtolaisnaisten ja prostituoitujen asian ajaminen. Poliitikot ja viranomaiset tarjoavat näille ryhmille lähinnä kontrollin kiristämistä. Valtavirtafeministit eivät Kontulan mukaan ole riittävästi kyseenalaistaneet tätä linjaa, vaan pikemminkin sulkeneet silmänsä marginaaliin sysättyjen ihmisten omilta kokemuksilta.
Pamfletissa heidänkin kokemuksistaan kerrotaan. Siinä esiintyvät muun muassa yksityisiä strip tease -esityksiä Suomessa myyvä virolainen sekä erotiikkaravintolan siirtolaistyöntekijä.
Virolaista liikkeenomistaja syyttää varastamisesta, kieltäytyy maksamasta tälle sovittua korvausta ja vaatii palaamaan Viroon uhaten muuten levittää sanaa väitetystä varkaudesta kollegoille. Erotiikkaravintolan työntekijä on puolestaan joutunut työssään raiskatuksi. Mitään keinoa kummankaan auttamiseksi tai oikeuden saamiseksi heille ei löydy.
Viime kädessä tarvittaisiinkin Kontulan mukaan poliittisia ratkaisuja, kuten oleskelu- ja työlupia siirtolaisnaisille, sekä kamppailua heidän oikeuksiensa puolesta.
Vanhat ja
uudet kahleet
Feminismi merkitsee Kontulalle sukupuolittuneen eriarvoisuuden vastustamista. Hän kirjoittaa feminismin kolmesta aallosta: ensimmäinen oli tasa-arvofeminismi, joka ajoi naisten täysiä kansalais- ja poliittisia oikeuksia. Kontulan äidin sukupolven käymä kamppailu muodosti toisen aallon.
– Toisen aallon feministit tekivät paljon seksuaalisen vapautumisen eteen. Klitorisorgasmi tunnustettiin, ja naiset alkoivat päästä baariin ilman miesseuraa, Kontula kiittää.
Mutta vanhoja patriarkaalisia kahleita jäi jäljelle, ja niiden lisäksi tulivat vielä uudet, feministien luomat kahleet. Molemmat aiheuttavat Kontulan mukaan ongelmia ja rajoittavat seksuaalista vapautta.
Pamfletin luvussa Liian porno feministiksi kertojan sisällä riitelevät Feministi ja Nainen. Feministi paheksuu korkokenkiä ja push up -liivejä, kun taas Nainen nauttii niistä. Feminismikin ylläpitää kangistuneita kaavoja: koreilua, säädyttömyyttä ja normeista poikkeamista ei katsota hyvällä.
Toinen kertoja puhuu ”väärästä himostaan”: hän haluaa hellän, korrektin ja tasa-arvoisen seksin sijasta rajua panemista ja pohtii, pitäisikö hänen tukahduttaa syntinen halunsa. ”Mutta enkö silloin tule alistuneeksi samaan naisen seksuaalisuuden kontrolliin, jota vastaan feministinen liike aikanaan nousi? Onko mieltä pyrkiä irti kahleista vain saadakseen kiinnittää toiset tilalle?”
Erityisen kontrolloitua on lasten ja nuorten, etenkin tyttöjen seksuaalisuus. Esimerkiksi tyttöjen huostaanottoperusteet liittyvät usein seksuaaliseen aktiivisuuteen, poikien vain hyvin harvoin.
– On paljon rakenteita, joiden taustalla on ajatus, että tytöillä ei ole omaa seksuaalista toimijuutta ennen kuin se tipahtaa jostain taivaalta 16-vuotiaana. Oma halu leimataan perverssiksi, pornoteollisuuden tuottamaksi tai mielenterveysongelmaksi. Tämä tuottaa häpeää ja vaikeuttaa tyttöjen kehitystä, Kontula painottaa.
Kolmas aalto
tulossa?
Entä millainen on se kolmas feminismin aalto?
– Se on vasta muotoutumassa. Toivon, että kirjani osaltaan vie sitä keskustelua eteenpäin.
Kontula ei halunnut kirjoittaa pamflettiin oman sukupolvensa feminismin manifestia. Vielä ei ollut sen aika. Olennaisena hän pitää kuitenkin feministisen kamppailun kytkemistä muihin yhteiskunnallisiin liikkeisiin, joissa vaaditaan ihmisten vapautta ja tasa-arvoa. Esimerkiksi prostituutiota saataisiin hänestä tehokkaimmin vähennetyksi tuloeroja tasaamalla, ei kriminalisoinneilla.
Suhtautuminen näihin kysymyksiin ei kulje aina sukupolvirajojen mukaan. Kontula sai lopulta äidiltäänkin kiitosta pamfletista.
– Pelkäsin, miten hän suhtautuu siihen, mutta hän sanoi, että pamfletti on säkenöivä ja että hän on ylpeä tyttärestään.