Monissa sosiaaliturvapuheenvuoroissa SAK:ta on totuttu kritisoimaan siitä, että se on unohtanut kaikkein köyhimmät ja on haluton parantamaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevien sosiaaliturvaa. On jopa esitetty, että SAK haluaisi tarkoituksella pitää perusturvan huonona parantaakseen omien jäsentensä suhteellista asemaa.

Köyhyyskeskustelussa jotkin tahot ottavat jatkuvasti ansioturvan silmätikukseen. Ansiosidonnainen turva ja perusturva on asetettu toistensa vastakohdiksi kehittämisen ja uudistamisen näkökulmasta. Tietoisesti halutaan unohtaa ja myös jättää tunnustamatta se tosiasia, että köyhyyttä ei torjuttua pelkästään vähimmäisturvaa korottamalla.

Erityisesti nyt taantuman oloissa on syytä pitää mielessä, että 1990-luvun laman aikana edes jokseenkin toimiva ansioturvajärjestelmä esti satojen tuhansien ihmisten putoamisen äärimmäiseen köyhyyteen. Köyhyyteen vajoamista voidaan siten estää myös ansioturvalle pääsyä helpottamalla, mitä muun muassa Sata-komitea on päätynyt ehdottamaan. Köyhyydestä pois pääsemiseksi tarvitaan toki muitakin keinoja, ja niitä onkin määrätietoisesti etsitty.

SAK:ta KOHTAAN esitetty kritiikki perustuu useimmiten siihen, että järjestö keskittyy liiaksi ansioturvan puolustamiseen, eikä halua parantaa perusturvaa. SAK:n tavoitteet ja toiminta sosiaaliturvan uudistamistyössä osoittavat, että tällaiset väitteet ovat vailla todellisuuspohjaa.

SAK on esimerkiksi Sata-komiteassa ilmoittanut perusturvan osalta ensisijaisiksi tavoitteikseen työttömyysturvan ja asumistuen parannukset. SAK:n edustaja Sata-komiteassa on esittänyt, että perusturvan taso on jäänyt liiaksi jälkeen ja sen korottamiseksi tulisi laatia pitkän aikavälin määrätietoinen ohjelma. Ohjelmassa perusturvaa tarkasteltaisiin kokonaisuutena, asetettaisiin tavoitteet sen halutuksi tasoksi ja aikataulu tason saavuttamiseksi.

ILMOITUS

Tähän ei komiteassa jostain syystä päädytty, vaan sen perusturvaan liittyvät ehdotukset ovat lähinnä joukko erinäisiä yksityiskohtien viilauksia. Ei ole siis SAK:n syytä, ettei komitea ole päätynyt parantamaan työttömien perusturvaa.

Nykyisin VALTIO rahoittaa kaikkia työttömyysturvan ansiopäivärahoja ja peruspäivärahoja euromääräisesti yhtä paljon. Tämän ansioturvan ja perusturvan rahoituksen välisen kytköksen seurauksena perusturvan korotus yhdellä eurolla nostaa ansioturvaa 55 senttiä.

Kytköksen on usein väitetty olevan perusturvan noston esteenä, koska osa sen nostoon käytettävistä varoista valuu ansioturvan puolelle. Todellisuudessa kytkös ei millään tavalla estä perusturvan parantamista. Työmarkkinatukea ja peruspäivärahoja voidaan kytköksestä huolimatta nostaa, jos siihen on poliittista halua.

SAK:n laskelmien mukaan työttömien perusturvan korottaminen sadalla eurolla kuukaudessa 650 euroon maksaisi vuodessa vajaa 300 miljoonaa euroa, josta rahoituskytköksen vaikutuksesta ansioturvan osuus olisi hieman alle puolet. Kun otetaan huomioon korotusta seuraava verotulojen kasvu ja muiden etuusmenojen aleneminen, nettokustannus olisi noin 150 miljoonaa euroa.

Summa ei ole lainkaan kohtuuton ja korotus on toteutettavissa. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että nykyhallitus on tehnyt erilaisia veronalennuksia yhteensä 3,4 miljardilla eurolla.

Ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja perusturvaa saavien työnhakijoiden vastakkainasettelu ei ole hedelmällistä. Sosiaaliturvajärjestelmää ei kehitetä siten, että otetaan toisilta köyhiltä ja annetaan toisille. Tästä perusturvan korottamisessa ansioturvan kustannuksella olisi kyse. Tärkeää on, että sosiaaliturvaa kehitetään kokonaisuutena, eikä sen osia keinotekoisesti vastakkain asettaen.

On muistettava, että edes ansioturvaa saavat työnhakijat eivät ole taloudellisesti hyvässä asemassa. Suomessa niin ansioturva kuin perusturvakin on heikkoa suhteessa muihin Pohjoismaihin.

Keskimääräinen ansiopäiväraha on verojen jälkeen noin 800 euroa kuukaudessa. Kun otetaan huomioon muut työttömille maksettavat sosiaalietuudet, ero perusturvan ja ansioturvan välillä pienenee entisestään.

Suomen sosiaaliturvamallin kannatus on laajaa. Kaikki kansalaiset ovat sen piirissä ja saavat toimeentuloa turvaavia etuuksia niitä tarvitessaan.

Mikäli verovaroin rahoitettaisiin entistä enemmän vain vähimmäisturvaa, yleinen sosiaaliturvan rahoitushalukkuus vähenisi. Vähimmäisturvaankin olisi ennen pitkää käytettävissä vähemmän rahaa kuin nykyisen kattavan järjestelmän oloissa.

Maissa, joissa on kattava ja riittäväntasoinen ansiosidonnainen sosiaaliturva koko väestölle, on myös vähimmäisturva korkeatasoisinta. Pohjoismaat ovat tästä paras esimerkki. Joidenkin etuusmuotojen parantaminen toisten kustannuksella voi uhata koko sosiaaliturvan kattavuuden.

Kirjoittaja on SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja