Tutkimuksen mukaan muusikon työ on raskasta
Rockmuusikon työn kuormittavuutta ei olla erityisemmin tutkittu. Nyt tehty tutkimus on ensimmäinen tieteellinen selvitys Suomessa.
– Esiintyvät viihdetaiteilijat muodostavat suuren ammattiryhmän. Heidän työhyvinvointinsa on yhtä tärkeää kuin muidenkin ammattiryhmien, sanoo työterveyslaitoksen tutkija Henna Hämäläinen.
Hämäläinen tutki työn kuormittavuutta Apulanta-yhtyeen jäsenten kautta. Jokaisen tutkittavan aerobinen suorituskyky selvitettiin ennen varsinaisia testejä.
– Kaikki Apulannan jäsenet ovat keskimääräistä paremmassa kunnossa, kun heitä verrataan vastaavan ikäisiin suomalaisiin miehiin. Rokkarin työ on raskasta,ja jotta siitä selviää, pitää olla fyysisesti hyvässä kunnossa.
Testatessa mitattiin muun muassa syketaajuutta, sisäelinten ja ihon lämpötilaa, stressihormonin eritystä ja energiankulutusta.
– Peruskunnon määritystilaisuus oli varsin mielenkiintoinen, sehän oli hyvin tieteellinen hetki. Siellä sotkettiin kuntopyörää ja maattiin ja seistiin hyvin erilaisissa mittareissa. Sitten verta vuodettiin useaan eri kertaan, se oli hyvin Sci-Fi-henkinen. Tykkäsin ja arvostin sitä hyvin paljon, kuvailee Toni Wirtanen.
Testauksen tuloksena ilmeni, että Apulannan päävokalistin ja kitaristin työ on rinnastettavissa esimerkiksi teurastajan työhön, rumpalin perustusten valamiseen ja basistin turpeen ja lannan levitykseen.
– Olen aktiivinen kuntourheilija. Mulle tuli sellainen olo, että minua on petetty. Vaikka meidän orkesterista löytyy kaiken tyyppisiä koulukuntia edustavia rokkareita, niin tulokset kuntotesteissä oli suhteelliset samanlaiset. Eikä sillä ole merkitystäkään, että minä olen absolutisti ja kasvissyöjä, se ei muuta tuloksia. Ehkä alan itsekin tässä elämäntaparemonttiin, toteaa rumpali Sipe Santapukki.
Keikan aikana keskimääräinen syke oli 128–144 lyöntiä minuutissa, tämä vastaa 70 prosenttia tutkittavien maksimaalisesta sykintätaajuudesta. Keikan aikainen ruumiinlämpö oli yli 38 astetta.
Rakkaudesta
työhön
– Meiltä kysytään aina miten jaksetaan tätä. En ole koskaan edes miettinyt, miten tässä jaksaa. Sehän on itsestäänselvyys, että kyllä se siinä menee. Tämähän on kutsumusammatti, jota tehdään rakkaudesta lajiin, sanoo Wirtanen.
– Tätä ei ajattele työnä, hommaa tehdään sisäisestä palosta. Tämä on ammatti, joka vaatii koko elämän muokkaamista. Elämä on täysin alisteista tälle työlle, ei siinä tule kysyneeksi, miten tätä jaksaa, jatkaa Santapukki.
Apulanta tekee vuosittain noin sata keikkaa, tänä vuonna vähän enemmän.
– Mittausten tekeminen oli sinänsä lohdullista meille, että kun keikkaillaan näin paljon, niin totta kai siihen mahtuu iltoja, jolloin tuntee olevansa todella väsynyt. Ennen sitä mietti, että se väsymys on pelkästään psyykkistä ja henkistä sellaista loppuun palamisen oireilua.
– Mittaustuloksen myötä oikeasti nähtiin, että ehkä sitä voi olla ihan fyysisestikin loppu. Etenkin jos yksi keikka vastaa teurastajan yötyötä. Tämä oli jopa sellainen buusti tolle psyykkiselle puolelle, että jaksaa paremmin, kun tiedostaa ton fyysisen puolen, Santapukki toteaa.
– Tämän tuloksen myötä olen oppinut henkilökohtaisesti reagoimaan omaan hyvinvointiin. Aiemmin omasta itsestään huolehtiminen oli aika intuitiivisesta keikoilla ja niiden jälkeen.
Toni Wirtanen olisi valmis toistamaan testauksen.
– Oli tässä sellainen vaikutus, että testin jälkeen alkoi vähän hävettää. Olin aika huonossa hapessa, nyt olen vetänyt kuntokevään. Testaus toimi sellaisena kimmokkeena, että olen tiputtanut painoakin melkein seitsemän kiloa ja happikin on parempi. Olisi mielenkiintoista vetää testin kanssa toinen kierros jossain äärimestoissa nyt, kun kunto on parempi.
n
Apulanta
Perustettu Vuonna 1991.
Yksi Suomen suosituimmista rockyhtyeistä kautta aikojen.
Yhtyeessä musisoivat Toni Wirtanen, Sipe Santapukki ja Sami Lehtinen.
Levyjä muun muassa: Ehjä, Heinola 10 ja Hiekka. (KU)