Otsikolla ”Ehkäisevä hammashoito unohtui hoitotakuussa” Kansan Uutiset 16.4. kertoo Hammaslääkäriliiton varatoiminnanjohtajan Anja Eerolan opastuksella suomalaisten suuterveyden ja hampaiden kunnon huolestuttavasta heikentymiskehityksestä. Syylliseksi asiain tilaan on löydettävissä kolme merkittävää tekijää: ennaltaehkäisevän hoidon rapistuminen, elämäntavoissa tapahtuneet muutokset ja resurssien riittämättömyys.
Nykyisistä lähtökuopista katsottuna tilanne näyttää vaikealta. Tulevaisuus suun ja purukaluston hoitoon tarvittavien resurssien riittävyyden suhteen näyttää kuitenkin kohtuullisen valoisalta. Matti Vanhasen vetämä ristallinkirkkaasti säteilevä ajatushautomo on jo periaatteellisella tasolla ongelman ratkaissut.
Jyrkästi tuloeroja kasvattavan politiikan seurauksena muutaman vuoden kuluttua enää varakkain viidennes suomalaisista tarvitsee hampaita.