Vasemmistoliiton Minna Sirnö arvostelee luovuustalouden innoittamien päättäjien hinkua tuotteistaa, kaupallistaa ja monistaa luovuutta. Hän on huolissaan taiteentekijöiden oikeuksista.

– Paine muokata kulttuurin sisältöä ja tekijänoikeuksia suuntaan, jossa tekijällä ei enää ole päätös- tai korvausoikeutta omaan henkiseen pääomaansa, kasvavat koko ajan, Sirnö sanoi jäähyväispuheessaan luopuessaan teatteri- ja mediatyöntekijöiden ammattiliiton TeMen puheenjohtajan tehtävästä sunnuntaina.

Sirnö totesi, että taiteen ja kulttuurin sääntelyä on ministeriötasolla siirretty yhä kauemmas kulttuurin sisällön asiantuntijoista.

– Kulttuurin perusedellytystä, julkista rahaa, säädellään yhä useammin kamreerimaisesti tulos tai ulos -periaatteella valtiovarainministeriössä, hän sanoi ja arvioi, että työ- ja elinkeinoministeriössä taiteeseen pyritään soveltamaan pörssiyhtiöiden logiikkaa, jonka mukaan ihmisen työ on arvokasta vain, jos siitä saa nyhdettyä moninkertaisen voiton.

– Tämän maan pekkariset ja kataiset ovat viemässä taidetta ja kulttuuria kohti heikkeneviä oikeuksia, Sirnö sanoi.

Sirnö päätti alkutalvesta sydämentahdistimen asettamiseen johtaneen sairastelun jälkeen luopua useammista tehtävistä, jotka eivät liity suoran hänen kansanedustajan tehtäväänsä.

TeMe valitsi uudeksi puheenjohtajakseen Reija Hirvikosken. Hirvikoski on lavastaja, pukusuunnittelija ja taiteiden tohtori. (KU)