Timo Sandberg: Pirunpesä. Karisto 2009. 309 sivua.
Timo Sandberg on jäätyään eläkkeelle Metallityöväenliitosta muuttanut jatkamaan kirjailijauraansa Nastolaan ja vaihtaa maisemaa myös uusimmassa kirjassaan.
Edellisissä kirjoissa päähenkilöihin hivuttautunut rikosylikonstaapeli Taru Lund lähtee haistelemaan uusia tuulia Järvenpäästä Lahden poliisin rikosyksikköön jaa saa heti tehtäväkseen murhatutkimuksen.
Aikaisempien teostensa tapaan Sandberg liikkuu jälleen tässä ajassa. Huumeet, työttömyys, lastensuojelun epäkohdat ovat asioita, joista Sandberg kirjoittaa dekkarin keinoin.
Dekkari on Sandbergillä keino kertoa millainen on hänen näkemyksensä suomalaisesta yhteiskunnasta. Pirunpesä on häneltä jälleen lukijan ajattelemaan herättävä kannanotto, ei vain toteava kuvaus.
Yhteiskunnan ilmiöitä kuvatessaan Sandberg on jälleen parhaimmillaan. Ja eihän hän mihinkään ole kadottanut taitoaan tehdä henkilökuviaan herkällä, syvään yltävällä otteella.
Lastenkodissa olostaan jo tarpeeksi kärsivä tyttö joutuu kokemaan kovia, kun etsii elämää pakkoyhteisön ulkopuolelta – tietenkin aivan väärästä suunnasta. Hän lähtee pakoon ja ajaa tilanteensa vain pahempaan.
Tytön kautta esiintuomansa ja hänen tekemisiinsä kietoutuvan poliisitutkinnan, ihmiselon raadollisemman puolen, rinnalla Sandberg rakentaa todentuntuista kuvausta myös poliisiyhteisön suhtautumisesta työhönsä yhteiskunnan niin ankealla varjopuolella.
Huumorin rakentaminen tilanteessa, jossa nainen tulee poliisin miesvaltaiseen työyhteisön tarjoaa mahdollisuuksia. Sandberg ei jätä tilaisuutta käyttämättä. Hän höystää kerrontansa tutulla tavaramerkillä – niin mukavan makuisella huumorilla.
Rikosvyyhti ei Pirunpesässä selvitetyksi tultuaan yllätä alan ihmisiä. Sandberg on valinnut konnikseen tyyppejä, joille löytyy ”esikuvia” ajankohtaisistakin tapauksista itse elävässä elämässä.