LEHTIKUVA

Benazir Bhutto: Sovinto – Islam, Länsi ja Demokratia. Suomennos Pentti Sinnemäki, Koraanin suomennokset Jaakko Hämeen-Anttila. Tammi Huutomerkki 2008, 416 sivua.

Sovinto on Pakistanin pääministerinä kahdesti toimineen Benazir Bhutton kirjallinen testamentti. Hän valmisteli sen käsikirjoitusta vielä viimeisinä elinpäivinään joulukuussa 2007, juuri ennen vaalikampanjan yhteydessä tapahtunutta salamurhaa.

Vuonna 1988 pääministerin virkaan astuessaan Bhuttosta tuli maailman ensimmäinen muslimienemmistöisen valtion naisjohtaja. Tuore johtaja vaati yhteiskunnallista modernisaatiota ja perustavia uudistuksia muun muassa naisten asemaan ja armeijan poliittiseen valtaan.

Kirjan keskeisenä teemana kulkee kysymys siitä, sopivatko islam ja demokraattinen yhteiskuntamalli yhteen.

Bhutton vastaus on horjumaton, kyllä sopivat.

ILMOITUS

Kirjan edetessä Koraanista tulkitaan esiin rakastava ja demokraattinen islam, jossa jihad – pyhä sota – merkitsee itsemurhapommien sijaan väkivallatonta kilvoittelua ja konkreettista sotaa ainoastaan poikkeustapauksissa. Bhutto arvostelee fundamentalistien poliittista islamia epäjohdonmukaisesta Koraanin tulkinnasta, joka perustuu tarkoitushakuiselle köyhyyden ja epätoivon hyväksikäytölle.

Länsi ja radikaalit
toimivat yhdessä

Islamilaisten valtioiden historian ja suurvaltapolitiikan suhteista Bhutto nostaa esiin kolonialismin ja kylmän sodan tuhoisat vaikutukset maiden jo iduillaan olleelle demokraattiselle kehitykselle.

Mutta lännen tuhoisa politiikka toteutettiin yhteistyössä paikallisten johtajien kanssa, jotka usein olivat juuri sotaisia ääriradikaaleja, kuten Osama bin Ladenin suku tai yksinvaltaisia johtajia, kuten Saddam Hussein. Fundamentalistit mielellään kritisoivat länsimaiden toimia, mutta heidän itsekritiikkinsä on olematonta, Bhutto kirjoittaa.

”Ilmeisesti (ja kiusallisesti) muslimijohtajat, suuri yleisö ja jopa intellektuellit ovat varsin tyytyväisiä arvostellessaan ulkopuolisia muslimitovereilleen aiheutetusta vahingosta. Mutta tappava hiljaisuus laskeutuu, kun he joutuvat vastakkain muslimien välisen väkivallan kanssa.”

Ei sivilisaatioiden,
vaan talouden konflikti

Harvardin yliopistossa länsimaisen liberaalin koulutuksen saanut Bhutto vaatii itsekriittistä ja suvaitsevuutta painottavaa tulkintaa islamin perinteestä, jotta niin kutsutusta sivilisaatioiden välisestä sodasta ei muodostuisi itseään toteuttavaa ennustetta.

Sivilisaatioiden, erityisesti maallistuneen lännen ja islamin, väliset konfliktit nousivat suuren huomion kohteeksi 90-luvulla, kun politiikan tutkija Samuel Huntington julkaisi artikkelinsa, jossa ennustettiin tulevien kansainvälisten konfliktien perustuvan 1800- ja 1900-luvuille ominaisten (kansallis)valtioiden oman edun tavoittelun sijaan ennemminkin laajoille, syväkulttuurisille ja usein uskonnollisille sivilisaatioiden yhteentörmäyksille.

Vaikka syyskuun yhdestoista ja sen jälkeiset tapahtumat näyttäisivät tukevan ajatusta suurten sivilisaatioiden sodasta, Bhutto osoittaa 1900-luvun konfliktien historian kautta, että kulttuurillisiksi mielletyt konfliktit selittyvät paremmin, kun muuttujina käytetään laveahkojen sivilisaatioiden sijaan valtioiden geopoliittista asemaa ja taloudellisia tekijöitä.

Huomio tulisi kiinnittää valtiollisiin intresseihin ja niiden sisäisiin jännitteisiin. Ideologiaa uskottavampia konflikteja selittäviä tekijöitä ovat öljy, nälkä ja yksityinen etu.

Nationalistinen
painotus

Bhutto tukeutuu vahvasti ajatukseen nationalistisista kansallisvaltioista luonnollisina poliittisina yksikköinä.

Vaikka kirjan tarkoituksena on rakentaa sovintoa eri uskontojen ja identiteettien välille ja taustalla huokuu kosmopoliittinen liberaalisuus, kuvataan siinä toistuvasti omistautumista ”minun kansalleni”. Tätä nationalistista diskurssia Bhutto ei juurikaan pyri purkamaan, vaikkakin hän näkee kulttuurien väliset erot toissijaisina suhteessa kaikille yhteiseen haluun elää demokraattisesti.

Kirjan läpi kulkee unelma, jossa kansat tunnustavat toistensa erilaisuuden ja kunnioittavat näitä eroja. Bhutto luonnostelee erilaisia poliittisia yhteistyömuotoja, joissa demokraattiset valtiot kokoontuisivat ja edistäisivät niin ruohonjuuritason, valtiollisen, kuin ylikansallisenkin toiminnan demokraattisuutta.

Valtiojohtoisen politiikan korostaminen kuitenkin peittää Bhutton näkyvistä taloudellisen järjestelmän irtoamisen valtiollisen päätöksenteon piiristä. Ylikansallisen talouden luomat rajoitteet kansallisvaltiollisen tason demokraattiselle päätöksenteolle jäävät teoksessa pimentoon – näennäisesti vapaalle kaupankäynnille perustuva talousjärjestelmä otetaan annettuna ja Bhutto olettaa vapaan talouden poikkeuksetta johtavan demokratiaan.

Demokraattiset ratkaisumallit voivat lähteä liikkeelle pienistä mutta merkittävistä panostuksista, kuten Muhammad Yunusin Nobelilla palkitusta mikrolainasta, jolla vähävaraisille tarjotaan muutamien kymmenien dollarien lainoja esimerkiksi maanviljelyyn ja pienpalveluiden tuottamiseen.

Bhutton testamentti kehottaakin muslimeja kohdistamaan pyhän sodan lännen sijasta köyhyydelle ja suvaitsemattomuudelle.