Kuva Espanjan sisällissodasta monipuolistuu
Antony Beevor: Taistelu Espanjasta. WSOY 2006. Suomentanut Matti Kinnunen, sivuja 671.
Espanjan sisällissodassa 1936 -39 diktaattori Josif Stalinin lähettämät agentit sotivat kahta sotaa samanaikaisesti. Toista näistä taisteluista käytiin tasavaltalaisten armeijan sisällä. Samalla kun neuvostoliittolaiset auttoivat Espanjan hallitusta taistelemaan kapinaan nousseen kenraali Francisco Francon joukkoja vastaan, he valmistautuivat tuhoamaan kaikki tasavaltalaisten puolella sotivat toisinajattelijat.
Jos Espanjan sisällissota olisi päättynyt tasavallan voittoon, niin voittoa olisi seurannut stalinistien suorittamat rajut puhdistukset, jotka olisivat aluksi suuntautuneet voimakkaimmin maan vahvoihin anarkistisiin liikkeisiin. Näin päättelee tunnettu historioitsija Antony Beevor juuri ilmestyneessä Taistelu Espanjasta-teoksessaan.
Puhdistuksia valmistelemaan Espanjaan oli tullut mm. Stalinin salaisen poliisin NKVD:n korkea-arvoinen edustaja Aleksandr Orlov, joka Beevorin mukaan otti johtoonsa tasavaltalaisten salaisen poliisin. Myös Neuvostoliiton puna-armeijan sotilastiedustelun GRU:n huippumiehiä oli komennettu Espanjaan.
Espanjan verisen sisällissodan takaa Beevon löytää suuremmat rintamalinjat. Kirjassaan hän sanoo Espanjan sisällissodan murhenäytelmän paisuneen äärimmäisiin mittoihin siksi, että se sotkeutui kansainväliseen sisällissotaan, joka oli alkanut bolshevikkien vallankumouksesta Venäjällä. Poliittiset ääripäät hyödynsivät lähes kaikkialla Euroopassa jakautumista ”punaisiin” ja ”valkoisiin”.
”Uusien ideologioiden kahtiajakautuvuus pystyi tekemään veljistä kasvottomia muukalaisia ja ammattiyhdistysaktiiveista ja liikkeenharjoittajista luokkavihollisia, Normaalit inhimilliset vaistot sotkettiin jalkoihin”, hahmottelee Beevor 70-vuoden takaista aikaa jolloin natsismi, fasismi ja stalinismi olivat parhaissa voimissaan.
Beevorilta ei
ihminen unohdu
Antony Beevor on entinen brittiarmeijan upseeri ja monet palkinnot kirjoistaan saanut historian tutkija. Hän on perehtynyt erityisesti viime vuosisadan historiaan. Suomeksi häneltä ovat ilmestyneet mm. teokset Berliini (2002), Stalingrad (2000) ja Taistelu Kreetasta (2004).
Beevorin tapa kirjoittaa suurista sotilasoperaatioista poikkeaa hänen upseeritaustastaan huolimatta roimasti vastaavista tavanomaisista historioista. Hän ei kerro pelkästään divisioonien ja armeijakuntien siirroista tai rykmenttien ja pataljoonien hyökkäyksistä. Beevor tuo esiin myös tavallisten ihmisten tuntemuksen sodan jaloissa – niin sotilaiden kuin siviilienkin.
Beevor pohtii myös syitä ja seurauksia; monien eri tekijöiden vaikutusta tapausten kulkuun. Hänen lähdeaineistonsa on laaja ja monipuolinen. Hän käyttää teksteissään hyväksi mm. yksityisten ihmisten kirjeitä ja päiväkirjoja. Erityisesti Espanjan sisällissodan käsittelyssä Beevorin tapa kirjoittaa osoittautuu erinomaiseksi.
Beevorilla on vanhat pohjat uudelle kirjalleen, sillä hän alkoi jo pian Francon kuoleman jälkeen vuonna 1976 kirjoittamaan ensimmäistä tutkimustaan Espanjan sisällissodasta. Se ilmestyi vuonna 1982. Nyt ilmestynyt Taistelu Espanjasta on kuitenkin täysin uudelleen kirjoitettu teos ja sitä tehdessä Beevor on hyödyntänyt laajaa uutta tutkimusta ja arkistojen avautumista mm. Venäjällä.
Yksi Espanjan sisällissodan kohutuimpia asioita on ollut tasavallan keskuspankin kultavarannon vieminen Neuvostoliittoon sodan aikana. Beevor pitää tätä ainakin osaksi perusteltuna toimenpiteenä, jolla maksettiin Moskovan tasavallalle toimittamaa aseistusta.
Olisiko sota
voitu välttää?
Kirjansa alkuun Beevon on sijoittanut mm. laajahkon kartaston ja tiivistelmän Espanjassa sisällissodan alkaessa toimineista poliittista puolueista, ryhmittymistä ja järjestöistä. Nämä auttavat maassa tuolloin vallinneen sekavan poliittisen tilanteen ja sodan käynnistymisen ymmärtämistä.
Samaa tarkoitusta palvelee kirjan ensimmäinen osa, jonka nimenä on Vanha Espanja ja Toinen tasavalta. Ilman tätä historiallista johdatusta 17. päivänä heinäkuuta vuonna 1936 käynnistynyt äärioikeistolaisten kenraalien kaappaus tulisi kuin tyhjästä.
Beevor ei usko, että sisällissota Espanjassa olisi voitu välttää. Näkemystään hän perustelee mm. seuraavasti:
”Tasavaltalaisten sisällissodan aikainen propaganda korosti, että heidän hallituksensa oli nimitetty laillisesti helmikuun 1936 vaalien jälkeen. Se on totta, mutta silti joutuu esittämään tärkeän kysymyksen.”
Tämä tutkijan kysymys kuuluu näin: ”Jos oikeistokokoomus olisi voittanut vaalit, olisiko vasemmisto hyväksynyt laillisen tuloksen?”
Jatkoksi Beevor huomauttaa, että johtava sosialisti Largo Caballero uhkasi vaalien alla, että oikeiston voittaessa maahan syttyisi sisällissota. Beevor tuo esille myös sen, että vuonna 1934 – vain kaksi vuotta aikaisemmin Espanjassa oli ollut epäonnistunut vasemmistoliittolainen kumousyritys.
Totuus oli sodan
ensimmäinen uhri
Beevor toteaa, että vapauden ja demokratian ihanteet loivat ulkomailla pohjan Espanjan tasavallan asialle. Ne saivat mm. vapaaehtoiset lähtemään taistelemaan Espanjaan Euroopassa nousevaa fasismia vastaan.
”Kansallismieliset koettivat alusta asti teeskennellä nousseensa kapinaan yksinomaan ehkäistäkseen kommunistien vallankaappauksen. Se oli silkkaa sepitettä, jonka tavoitteena oli jälkeenpäin puolustella heidän toimintaansa”, Beevor kirjoittaa, mutta antaa heti perään kyytiä myös sodan toiselle osapuolelle:
”Mutta vasemmistolta on hävytöntä väittää, että kansallismieliset olisivat aloittaneet provosoimattoman hyökkäyksen lainkuuliaisia demokraatteja vastaan.”
Beevorin mielestä Espanjan vasemmisto oli ennen sisällissodan alkua osoittanut demokraattiselle päätöksenteolle ja laillisuudelle yhtä vähän kunnioitusta kuin oikeistokin.
”Toden totta totuus oli Espanjan sisällissodan ensimmäinen uhri”, kirjoittaja toteaa.
Francon kaappaukseen johtaneissa helmikuun vaaleissa Espanjan kansanrintama sai äänistä vajaat 49 prosenttia, mutta vaalijärjestelmän johdosta heille tuli parlamenttiin selvä 61 prosentin enemmistö. He vaalien jälkeen maassa alkoi esiintyä levottomuuksia ja väkivaltaisuuksia, jotka ennakoivat armeijan korkeimman johdon toteuttamaa kaappausta.
Sisällissota
jatkui 1945
Beevor kertoo myös Francon voiton jälkeisistä ajoista, jolloin Espanjaan pystytettiin armoton fasistinen diktatuuri. Toisessa maailmansodassa Franco pysytteli näennäisesti puolueettomana,
Espanja lähetti Hitlerin joukkojen rinnalle itärintamalle taistelemaan kuitenkin ns. Sinisen divisioonan, joka käytännöllisesti katsoen tuhottiin kokonaan Stalingradin taistelussa.
Maailmansodan päätyttyä Euroopassa liittoutuneiden voittoon keväällä 1945, yrittivät useat Espanjan tasavaltalaisten ryhmät Francon kukistamista. Hajanaiset taistelut vuoristossa jatkuivat vuosikausia, mutta Franco pystyi jälleen kukistamaan vastustajansa ja pysyi vallassa aina kuolemaansa eli vuoteen 1975 saakka.