Vuoden 1918 punaorpo ei lannistu
Salme Vuorinen: Eloni kirja. Like 2008, sivuja 166.
Esikoiskirjailijaksi 94-vuotiaana tulleen Salme Vuorisen teos Eloni kirja kertoo kaiken kestävästä rakkaudesta ja pyyteettömästä uhrautuvuudesta; se on kirja ihmisen jaksamisesta elämän armottomissa myrskyissä. Eloni kirja käynnistyy kuvauksella punaorvon osasta valkoisen vallan Suomessa.
Vuoden 1918 sisällissodan taistelussa kaatuneen punakaartilaisen tyttärenä Salme Vuorinen on elänyt suuren osan elämästään työväenaatteen innoittamana ja jatkanut isänsä taistelua paremman maailman puolesta.
Jo lastenkodissa Vuorinen ja muut punaorvot perustivat taisteluryhmän, joka leikkien harjoitteli taistelua valkoisia vastaan. Vuorisesta tuli tyttönä ryhmän sairaanhoitaja.
”Vaikka isät oli viety, me taistellaan”, kertoo Salme punaorpojen ajatelleen vuoden 1918 sisällissodan jälkeen. Salme Vuorisen punakaartiin kuulunut isä oli kaatunut Voikosken taistelussa 15. huhtikuuta – siis aivan sisällissodan lopulla.
Lastenkodin taisteluryhmästä oli lyhyt matka nuorisotoimintaan, johon Salme Vuorinen osallistuu mm. lentolehtisiä jakamalla. Etsivän Keskuspoliisin valvomassa valkoisessa Suomessa tämä johti pian pidätykseen, mutta onneksi hänen hallustaan ei löytynyt muuta kuin erään poliisin etsimän nuorukaisen lähettämiä rakkauskirjeitä.
Harryn ja Salmen
ensitapaaminen
Salme Vuorisen elämään astui ensimmäisen kerran myös Harry Verner Vuorinen, jonka isä oli teloitettu vuonna 1918. Harry oli pidätetty itse ensimmäisen kerran jo asevelvollisuutta suorittaessaan. Vuorinen kertoo, että hänestä ja viisi vuotta vanhemmasta Harrysta tuli erottamattomat toverukset.
Tämän jälkeen Harry oli opiskellut Neuvostoliitossa ja onnistunut palaamaan sieltä kiinni jäämättä takaisin Suomeen vuonna 1932, jonka jälkeen hän joutui jälleen Etsivän Keskuspoliisin kynsiin.
Tästä tulikin vaikea vaihe Vuorisen elämässä, sillä toverit alkoivat epäillä Salmea Harryn ilmiantajaksi. Tämä johtui siitä, että hän oli selvinnyt omasta pidätyksestään ilman tuomiota, mutta Harry oli pistetty neljäksi vuodeksi linnaan.
Salme Vuorinen kertoo, että toverit olivat päättäneet raivata hänet pois tieltä, jotta enempää ilmiantoja ei tapahtuisi. Hän sai kuitenkin varoituksen tappouhasta ja muutti katkeroituneena Tampereelle.
Väärän miehen
kanssa naimisiin
Vääristä epäilyistä kimpaantunut Vuorinen lopetti poliittisen toimintansa ja meni naimisiin häneen rakastuneen kemian insinöörin kanssa. Jo kihlajaisvaiheessa hänestä oli tuntunut, että insinööri ei ollut oikea mies hänelle.
Salme Vuorinen tapasi taas Harryn, kun tämä vapautui vankilasta vuonna 1937 ja silloin selvisi, että Harry oli kirjoitellut hänelle koko ajan. Harryn äiti oli kuitenkin kätkenyt poikansa vankilasta lähettämät kirjeet.
Harry pyysi Salme Vuorista eroamaan miehestään, mutta tämä ei suostunut. Ja sitten tullaankin Harryn ja Salmen tarinan ratkaisevaan vaiheeseen. Harry nimittäin esitti seuraavan pyynnön, joka tuli mullistamaan kummankin loppuelämän:
”Yhden sinä voit ainakin luvata. Luvataan nyt ainakin toisillemme se, että jos toinen on kuolemaisillaan ja pyytää, niin toinen tulee, olkoon tilanne mikä hyvänsä. Sen sinä voi luvata, voithan?”
Ja Salme Vuorinen lupasi.
Sairaalloisen
mustasukkainen
Aviomies osoittautui toivottoman mustasukkaiseksi, vaikka siihen ei ollut mitään aihetta, sillä Harry katosi taas Salmen elämästä ja meni naimisiin omilla tahoillaan. Insinöörin mustasukkaisuutta yritettiin parantaa lääkäreiden avulla, mutta se ei auttanut sen paremmin kuin maalle muuttaminenkaan.
Salme Vuorinen sai kuitenkin muutoin nauttia mukavasta elämästä. Hän oli kotirouvana, eikä rahastakaan ollut puutetta. Aviomies halusi kuitenkin kotikaupunkiinsa Helsinkiin, josta sai järjestettyä hyvän työpaikan ja asunnon. Mutta vähitellen mustasukkaisuuden lisäksi kuvaan tuli myös alkoholi. Salme Vuorisen mukaan ne olivat paha yhdistelmä. Vuorinen ja hänen miehensä olivat aikaisemmin olleet täysin raittiita; kumpikaan ei ollut polttanut edes tupakkaa.
Kaikista ongelmista huolimatta Salme Vuoriselle ja hänen miehelleen syntyi neljä lasta ja vasta nämä lapset vanhemmiksi tultuaan auttoivat äitinsä eroon sairaalloisen mustasukkaisesta miehestään.
Harryn kanssa
lopulta naimisiin
Ratkaiseva tapahtuma oli kuitenkin se, kun Harry Vuorinen loukkaantui vakavasti ollessaan talkootyössä Helsingin Kulttuuritalon rakennustyömaalla vuonna 1956. Sairaalassa Harry toisteli Salmen nimeä ja sieltä lopulta otettiinkin häneen yhteyttä.
Vuorinen meni sairaalaan ja hänestä tuli pitkään tajuttomana olleen Harryn hoitaja – itse asiassa tämän lopuksi elämäksi, sillä onnettomuus oli tehnyt Harrystä 100 prosentin invalidin. Harry ja Salme erosivat puolisoistaan ja menivät vihille vuonna 1960.
Tämä traaginen rakkaustarina on kuitenkin vain eräänlainen kehyskertomus Vuorisen elämälle. Siihen sisältyy todella paljon muutakin.
Vammauduttuaan Harryltä jäi taksiyritys, jonka vaimo otti hoitaakseen.
Hänestä tuli Helsingin neljäs naistaksi, mutta sitä ennen hän kouluttautui Konelassa automekaanikoksi. Sekin oli melkoinen suoritus Tampereella hienostorouvan elämään viettäneeltä.
Harryn kirja
ilmestyi 2006
Harryn omaishoitajana toimiessaan Vuorinen alkoi taas osallistua enemmän poliittiseen elämään. Hän muun muassa kirjoitteli runoja ja laulujen sanoja. Kirjassa on näistä joitakin näytteitä, samoin kuin Vuorisen lehtien yleisönosastoihin lähettämistä jutuista.
Kaksi vuotta sitten ilmestyi Harry Vuorisen päiväkirjat Myrskyn silmässä – poliittisen vangin päiväkirja jatkosodan ajalta 1941–1944. Päiväkirjat löytyivät sattumalta niiden kirjoittajan kuoleman jälkeen.
Kirjassa on jonkin verran tekstiä myös Salme Vuoriselta. Yhdessä Harryn ja Salme Vuorisen kirjat antavat kuvan punaorpojen sukupolven elämän olosuhteista ja siitä sitkeydestä, jolla jaksetaan eteenpäin läpi pahimpienkin paikkojen.