Itä-Puolassa Augustowin ja Suwalkin alueella kulkevan E67-tien, suomalaisille Via Baltican, varrella on viime vuosina käyty monta taistelua Puolan arvokkaimman lintukosteikon Rospuda-joen laakson kohtalosta.
Tämä kosteikko kuuluu EU:n Natura 2000 -suojeluohjelmaan. Puolassa maanviljelijät ja luonnonsuojelijat ovat kauan riidelleet ja tapelleetkin siitä, häiritseekö tie lintuja ja muita laakson eläimiä. Kiistelty on myös siitä, mille etäisyydelle tie pitäisi rakentaa, ettei luonto häiriintyisi.
Häiritsee vähemmän
lintuja ja ihmisiä
Puolan hallitus päätti tiistaina, että kauan kiistelty tie rakennetaan kulkemaan Raczkin paikkakunnan kautta, turvalliselle etäisyydelle lintukosteikosta. Aiemman suunnitelman mukaan tielle oli määrä rakentaa kosteikon kohdalle ylikulku, mikä varmasti olisi häirinnyt luontoa. Se olisi sopinut maanviljelijöille, mutta ei luonnonsuojelijoille eikä EU:lle, jonka lainsäädäntöä se rikkoisi.
Luonnonsuojeluun liittyvä kiista koskettaa myös alueen asukkaiden elämää. Tällä hetkellä Eurooppa 67 -tiellä kulkee 7 000 rekkaa päivässä, mikä tekee tietä käyttävien asukkaiden elämän vaaralliseksi. Onnettomuuksia tapahtuu jatkuvasti.
Päätös tien rakentamisesta Raczkin paikkakunnalle vähentää varmasti rekkaliikennettä. Tien rakentajat kuitenkin arvioivat, että tie saadaan valmiiksi vasta vuoteen 2013 mennessä. Varmaan monet paikkakuntalaiset pohtivat peloissaan, montako liikenneonnettomuutta tiellä ehti tapahtua ennen vuotta 2013.
Maanviljelijät
uhkailevat
Luonnonsuojelijat toivovat, että tiekiista joka alkoi vuonna 1986 jolloin Rospuda-joen kosteikko määriteltiin suojelualueeksi saataisiin vähitellen loppumaan. Silloin kosteikosta voisi tulla suosittu matkailukohde. Alueella on runsaasti erilaisia kasvi- ja elänlajeja joita tapaa harvoin. Siellä voi myös tavata suden, ilveksen, metson ja kotkan.
Maanviljelijät jatkavat varmasti protestejaan nyt tehtyä tieratkaisua vastaan. Augustowin kaupungin pormestari on siihen kuitenkin tyytyväinen. Hänestä pahinta oli epävarmuus siitä, mistä tie tulee kulkemaan.
Maailman luonnonsäätiön aktivistit ovat iloisia uudesta ratkaisusta. Vastalauseita on jo uhannut esittää alueen Itsepuolustus-järjestön johtaja Andrzej Cmielewski, jonka mukaan suot eivät ole niin arvokkaita kuin ”ekologien lahjomat” raportin tehneet asiantuntijat esittävät.
Tämä Andrzej Lepperin johtaman talonpoikaisjärjestön alueellinen päällikkö uhkaa, että maanviljelijät nostavat jutun jokaista kyseisen tien rakentamiseen liittyvää päätöstä vastaan. Kun Euroopan kuulun talonpoikaisjohtajan ja entisen maatalousministerin Lepperin mies on asialla, voi taistelusta maanviljelijöiden ja luonnonsuojelijoiden kesken tulla pitkä.
Euroopan unioni kuitenkin luopuu syytteestään Puolaa vastaan, koska maan hallitus päätöksellään pelasti unionin suojeleman lintukosteikon.