Joanna Nadin: Hanki elämä Rachel Riley – Traagisen tavallinen päiväkirja. Suomentanut Sari Karhulahti. Gummerus 2009. 302 sivua.Nick Hornby: Skeittari. Suomentanut Jukka Jääskeläinen. WSOY 2009. 330 sivua.

Nuorten kirjallisuuden saralla on fantasiaa lukuunottamatta ollut sangen hiljaista. Kirjoja kyllä on ilmestynyt, mutta niiden sisältö on jäänyt varsin suppeaksi ja pinnalliseksi. On ilahduttavaa huomata, että hyviäkin nuorisolle suunnattuja kirjoja kuitenkin yhä kirjoitetaan.

Joanna Nadinin Hanki elämä Rachel Riley ja Nick Hornbyn Skeittari ovat elämän makuisia ja lukijaansa aliarvioimattomia teoksia. Molempien kirjojen heikkous piilee siinä, että ne ovat varsin tiukasti ajassa kiinni. Molemmilla kirjoilla on kuitenkin mahdollisuus nousta aikansa peiliksi, jota tietty ikäluokka tulee lukemaan kerta toisensa jälkeen – nostalgisessa mielessä.

Liian tavallinen
elämä

Hanki elämä Rachel Riley on suoranaisen hervottomia aineksia sisältävä kirja, jonka lukemista voi suositella lähes kaikille. Rachel Riley on tavallinen teini, jolla ei todellakaan koskaan tapahdu mitään. Rachel päättää korjata traagisen tavallisen elämänsä suunnan ja muuntautua kohtalokkaaksi kirjallisuuspersoonaksi. Tietysti kuvioon kuulu myös poika, jos toinenkin. Dramaattisesti Rachelille selviää, että Karl ei ole yksi Marxin veljeksistä eikä hanuri ainoastaan soitin.

Rachel koittaa muuttaa elämäänsä rupeamalla anorektikoksi, kymmenessä tunnissa kuitenkin loppuvat sekä sokeriton kola, että hammastahna, joten hän luovuttaa hankkeen. Myöskään lesbous ei sovi hänelle, eikä ystävästäkään tule homoa vaikka, kuinka yrittäisi.

ILMOITUS

Kirjallisuuspersoonana hänen täytyy ehdottomasti käyttää vintage vaatteita, kirpputorilöydöt vain sananmukaisesti kuhisevat kirppuja, eikä äiti ole erityisen iloissaan.

Helppoa Rachelin elämä ei missään nimessä ole, pappa rakastuu nuoreen naiseen ja joulun alla syntyy Jeesus-lapsi. Papan koira syö kaiken mitä löytää, äiti on kontrollifriikki, joka taistelee sekä koirankakkaa, että antisosiaalista käytöstä vastaan. Pikkuveli on hurahtanut Taruun sormusten herrasta, ja täti on uskossaan suorastaan ylivahva. Joanna Nadinin kirjan henkilögalleria on mahtava, kaikki hahmot ovat tavalla tai toisella vinoutuneita. Ne saavat myös tilaa itse tarinassa, vaikka Rachel onkin kaiken keskiössä.

Kirjan vahvuuksiin kuuluu myös, että päähenkilö on sen verran höntti, että nuorempikin lukija oivaltaa useimmat asiat ennen häntä.

Tony Hawkin
nimeen

Nick Hornby on paremmin tunnettu aikuisille suunnatuista romaaneistaan, ja niiden elokuva sovituksista. Uskollinen äänentoisto ja Poika lienevät hänen tunnetuimmat teoksensa. Skeittari on taattua Hornbya, mutta hyvin selkeästi nuorille suunnattua.

Skeittari on tarina teinivanhemmuudesta, aikuisuuteen kasvamisesta ja elämän nälästä. Kirja on aidosti pojille suunnattu, mutta ei sen lukeminen tee tytöillekään pahaa.

Kirjan päähenkilö Sam aikoo isona skeittariksi ja viettää suurimman osan vapaa-ajastaan laudan kanssa. Hänen paras ystävänsä on Tony Hawk -juliste, jolle hän kertoo elämästään. Useimmiten Tony vastaa, mutta vastauksia ymmärtääkseen täytyy vähän mietiskellä. Samin suhde Tonyyn, kuten koko kirjakin nojautuu voimakkaasti Tony Hawkin kirjaan Ammatti: Skeittaaja.

Sam on teinivanhempien lapsi ja ajautuu itsekin teinivanhemmaksi. Tuleva isyys saa Samin kauhun valtaan ja hän välttelee vastuuta kaikin mahdollisin keinoin, kunnes päättää kohdata tekojensa seuraukset. Tosin 16-vuotiaana eivät hyvät päätöksetkään aina riitä. Tony Hawkin avulla Sam kuitenkin kasvaa kohti vastuuntuntoista isyyttä, helppoa se ei ole, mutta eihän elämä muutenkaan ole.

Hornbyn tekstiä on miellyttävää lukea. Vaikka Skeittari poikkeaa kerronnaltaan voimakkaasti kirjailijan edellisistä teoksista, voi sen kohdalla puhua lukunautinnosta. Vahvasti skeittaamisen ja Tony Hawkin ympärille rakennettu kirja on kirjoitettu niin monitasoisesti, että lajia ymmärtämätöntäkään ei ahdista.

Mikään valistusteos Skeittari ei kuitenkaan ole, mutta varmasti se antaa ajattelemisen aihetta lukijalleen.

Jos Hanki elämä Rachel Rileyn ja Skeittarin kaltaisia kirjoja ilmestyisi enemmän, tuskin nuorten lukemisesta tarvitsisi huolehtia nykyiseen tapaan.