Maaseutuviraston internet-sivuilla julkaistu ”maatalouden juorukalenteri” kertoo koruttomasti EU-lainsäädännön piiriin kuuluvien tukien jaosta viljelijöille. Suomessa suurimmat tukien saajat ovat elintarvikealan yrityksiä.
Elintarvikealalle suunnatut tuet ovat EU:n rakenne- ja markkinointitukia. Säkylän Sucros Oy pitää kärkisijaa 9,4 miljoonalla eurolla. Suo Oy pitää kärkisijaa maatalousrahaston suoran tukien sarjassa vajaalla 700 000 euron summalla energiakasvituotannossa.
Varsinaisen maatalouden harjoittajista suurimmat tuet ovat kohdistuneet Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:lle, jolla on tuotantoa Jokioisissa, Piikkiössä, Maaningalla ja Siikajoella. Mm Jokioisten kartanoita tuetaan 1,33 miljoonalla eurolla.
Maataloustukien yhteissumma varainhoitovuonna 16.10.2007–15.10.2008 koko maassa oli yhteensä 1,3 miljardia euroa, kansallisen tuen osuuden ollessa 570 miljoonaa euroa. Kansallisia maataloustukia ei Suomen perustuslain mukaan voi netissä julkaista, mutta koska ne ovat kuitenkin julkisia, ne saa luettavakseen tilaamalla.
Yksityisten viljelijöitten keskimäärin saama tuki on kohtuullisesti 20 000 euroa suurimpien ollessa 350 000 euroa. Omalla asuinalueellani Varsinais-Suomessa on parikymmentä viljelijää, joiden osuus potista on yli 200 000 euroa.
Näiden ”viljelijöiden” joukosta löytyy halikkolainen Björn Wahlrooskin, joka häviää ykkössijan lietolaiselle viljanviljelijälle Timo Laaksoselle (324 000 €). Maakuntamme laitilalainen kansanedustaja/kanafarmari, keskustan Timo Kaunisto joutui tyytymään 82 000 euroon.
Kansallisessa politiikassamme Keskusta puhuu mielellään perheviljelmiin perustuvasta elintarvikehuollon alkutuotannosta. Mutta todellinen tukipolitiikka kohdistuu kuitenkin, kuten tilastot osoittavat, suurille tuotantoyksiköille ja yhä harvemmille.
Olisiko maatalouspoliittisessa keskustelussakin aika siirtyä kuvitteellisesta perheviljelmän ”punainen tupa” idyllistä todellisuuteen?